Monesti kuulee puhuttavan, että kun aloitat harrastamaan fitnesstä tosissasi tai aloitat kilpailemisen uppoudut aivan omaan maailmaasi, eikä sinulla jää aikaa enää millekään muulle. Itsekin olen monesti viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana kuullut kuinka kiireinen olen, eikä mua näe enää missään.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen ja on paljon ihmisestä kiinni, mitä hän haluaa priorisoida. Omalla kohdalla treenaaminen menee monen asian edelle, jos pitää valita kostean baari-illan tai yötreenaamisen välillä, niin mun kohdalla 95 % vene kallistuu tuonne jälkimmäiseen suuntaan. Tunnistan itsessäni pienen erakon, joka nauttii yksinolosta ja tyhjällä salilla fiilistelystä, se on makee tunne! Yksinolo on valinta, jonka avulla olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan.

Se miten usein eri tapahtumiin, menoihin, tansseihin tai torikokousiin jaksan osallistua riippuu täysin omista voimavaroista. Tässäkin esiintyy vaihtelua viikoittain, joskus virtaa on enemmän, mutta toisinaan nukkumatti kolkuttelee ovelle jo kuuden jälkeen illalla. Silloin sänky ja juuri vaihdetut puhtaat lakanat tuntuu houkuttelevammalta idealta kuin hämyisessä kulmabaarissa istuskelu väsymystä vastustellen.

En kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö erilaiset tapahtumat ja ystävien näkeminen kiinnostaisi, vaan sitä, että itse en tee niin väsymyksen kustannuksella. Useimmiten touhuan viikonloppuisin, mutta viikot haluan rauhoittaa sopivassa suhteessa levolle ja treenille. Itsensä kannattaa ympäröidä saman henkisillä ihmisillä, jotka ymmärtävät lajin/harrastuksen vaatimukset (heidän ei kuitenkaan tarvitse olla lajin harrastajia itse), eivätkä koe tulleensa hylätyiksi, vaikka näkemisen välillä kuluisi aikaa. Läksytys jatkuvasta ajanpuutteesta ei tunnu hyvälle. Joustoa täytyy löytyä puolin ja toisin. Joskus treenit on hyvä siirtää viikonlopulle, jotta ehtii viikolla tavata ystäviä.

Ymmärrystä ihmiset! 🙂

<3: PeppiJohanna