No nyt se sit alko: kevät! Tää hempukka raahas sievän hanurinsa jälleen lenkkipolulle, koska mañana ei enää riitä. Vaikka olin kuinka vannonut itselleni, että tänä vuonna juoksen läpi talven, vei mukavuuden halu kuintenkin voiton. Odotettavissa oli siis jälleen hitonmoinen savotta juoksukunnon elvyttämisen suhteen. Mun aerobinen aktiviteetti tänä talvena on jäänyt lähinnä intervallien ja soutamisen varaan. Eipä siinä, itsepähän on kuoppansa kaivanut.

Mä oon huomannut, että juoksu jos mikä on mentaalinen laji. En alunalkujaan edes tykännyt lenkkeilystä, mutta hurahdin tähän klassikkoon aika yllättäen saatuani pari näpsäkkää vinkkiä tuohon psyykkiseen puoleen. Kiksejä juoksussa saa siitä kun pääsee vaientamaan sen Neiti armollisen pään sisällä, joka ois valmis hidastamaan tahtia.

Hep! Ja vaikein osa tätä suoritusta oli se lenkkarien jalkaan vetäminen ja ulos lähteminen, just niinku ne niissä quoteissa sanookin! Toinen haaste, teknologia. Tunnetusti Iphone hyytyy alle vartissa mikäli lämpötila laskee alle 20. Ei siis muuta vaihtoehtoa kun jatkaa ilman musiikkia, ihan keskenänsä omien ajatuksiensa kanssa. Mä olen niiiiin juoksijatyyppiä– ketut!

Minä, minä itse ja sulat kävelytiet! Hitto tää on siistiä. Myönnettäköön, olin tehny tästä ihan turhaa mörön mun pään sisälle, silly me! Loppulenkistä flow olikin jo niin mieletön, että löysin itseni spurttaamasta turbovauhtia jokaisen ylämäen kohalla. Now we are talking! Koitan kuitenkin tällä kertaa pitää innostukseni lapasissa ja välttää ne jokavuotiset penikat. Mutta en voisi olla huojentuneempi ilmoittaessani, että kipinä on jälleen syttynyt!

Now it’s official the spring is here! You see, this girl just dragged her pretty lil ass for a run. Because mañana is not enouhg! This year the self-indulgence had taken me over although I promised myself to continue running throughout the winter season. I did anticipate one hell of a project to rehabilitate my running stamina. Especially I only had done some interval training and rowing as an aerobic exercise during winter. But that’s my bad -though!

I had noticed that running is pretty mental sport. I didn’t even like running at a first place but I changed my attitude and got hooked. The best thing while running is the ability to shut that inner voice that is trying to convince you that it’s ok to go slower. That’s the compassionate Miss Homefield and she is not in charge while I’m training.

Ready, steady, go! The hardest part was to put my sneakers on and hit it. Just like they say in those quotes. Second challenge, technology. As you all know the Iphones battery dies whenever the temperature drops under 20 degrees. So there’s just me and my thoughts. I’m such a runner type –not!

Me, myself and the sidewalks. This is awesome! I got to admit that I was stupid to create that big of a monster out of this, silly me! At the end of my run I even found my self to accelerate to the turbo speed in every up hill. Now we are talking! This time though, I’ll try to restrain my hype to prevent shin plints. Witch happens me every year. But I couldn’t be happier to announce that  it’s on baby!