Tuli sitten hankittua koiranpentu tossa vuoden lopussa 😀 Alun perin idea ei ollut minun, mutta minkäs teet kun toinen osapuoli sellaisen halusi…no eihän siinä auttanut muu kuin sopeutua tilanteeseen, jossa huushollissa häärii 9 vuotiaan englanninbulldogin lisäksi pieni 10 viikkoinen pentu. Pentu on staffin ja amstaffin sekoitus.

Itselläni on ollut koira lapsena ja en muista juuri mitään tuosta pentuajasta, koska olin tuolloin 6v. Mutta nyt kun sellainen on, niin onhan se kuin pieni vauva, niin riippuvainen ihmisestä, kun ei vielä maailman menosta itse mitään ymmärrä. Toki viikko viikolta enemmän ja kasvaa kovaa vauhtia. Ennen pennun nosti yhdellä kädellä, niin jo tarvitaan kaksi 😉

Jännitimme etukäteen, miten vanhempi koira ottaa uuden vastaan ja eihän se ihan kivuttomasti mennyt. Onneksi ovat sentään narttuja molemmat, ettei sen suurempia valtataisteluja tarvinnut todistaa, mutta vanha mamma oli selvästi mustis uudesta tulokkaasta ja murahti aina pienen tullessa lähietäisyydelle. No tätä kesti sen pari päivää ja nyt koirat tulevat toimeen, eivät ole ehkä ylimpiä ystävyksiä vielä, mutta vanhempi sietää jo nuorempaa. Pentu tietysti haluaisi leikkiä aina kun ei nuku, mutta vanhempi ei aina jaksa innostua.

Olen tietysti pennun tulon jälkeen lukenut kaiken mahdollisen koulutuksesta yms ja kuinka pennulle tulee näyttää ”koko maailma” ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, jolloin sen ei pitäisi aikuisena pelätä juuri mitään. Pentu onkin käynyt kyläilemässä kaikilla mahdollisilla tuttavilla ja sukulaisilla, sen kanssa on autoiltu ja ulkoiltu metsässä, käyty metroasemalla ja kaupassa. Tarkoituksena on käydä pennun kanssa myös metrossa ja bussissa sekä tietysti jossain ostoskeskuksessa, jotta tulevaisuudessa mihinkään paikkaan menemistä ei tarvitsisi jännittää.

Tämmöistä vauva-arkea siis meillä 😉