Heikkoudet vahvuudeksi

Yliherkkä.

Luoteenpiirre joka on ollut osa minua pikkutytöstä saakka, on vaan muuttanut muotoaan ajansaatossa. Nuorena se oli voimakkaampaa, pelkäsin aina pahinta.

En pelännyt asioita jotka voisivat tapahtua minulle, vaan perheelleni. Jos vanhemmat lähtivät ajamaan jonnekin pidemmälle, en voinut rauhoittua hetkeksikään ennen kuin tiesin heidän olevan perillä. Mietin lähtötilanteessa miten käyttäydyn, ettei minusta riippunut myöhästyminen aiheutuisi ratkaisevaksi syyksi onnettomuudessa. Lähdin muutaman kerran keskenkaiken koulusta kotiin tarkistamaan onhan kaikki kunnossa, kun Isä ei vastannut puhelimeen. Yöllä vessaan herätessä piti käydä kuuntelemassa sänkyjen vieressä hengittäähän kaikki, Siiri-koiraa myöten.

Koin muiden tunteet voimakkaana itsessäni. Jos kotona riideltiin, sivuutin omat tuntemukset, sillä huoli siitä miten paha mieli muille tuli tuntui todella raskaalta. Pelkäsin välittömästi että jos joku perheessäni pahoitti mielensä liiaksi, lähtisi hän pois ja jättäisi meidät, vaikkei sellaiseen mitään syytä ollut. Kotona ei kyllä rakkautta tai turvaa puuttunut, parempia vanhempia ei voisi olla ♥

Minä vain pelkäsin, pelkäsin menettää, sillä kokemuksesta tiesin jo liian moneen kertaan miltä se tuntuu…

 

 

Myöhemmin olen oppinut käsittelemään näitä asioita enkä enää pelkää ja mieti pahinta. Olen hyväksynyt sen, että meille niin rakkaiden ihmisten aika on vain ollut lähteä, vaikka kuinka suurelta vääryydeltä se usein tuntuukin. Ehkä jokaisella on täällä tietyt päivät, joihin emme voi vaikuttaa.

Koen ylihuolehtivaisuudesta sekä herkkyydestä tulleen voimavaroja, joiden ansiosta olen tällainen: empaattinen ja välittävä persoona. Olen oppinut elämään hetkessä ja keskittymään hyviin asioihin. Kaikki kyllä tapahtuu niinkuin on tarkoitettu, eikä sitä voi liiaksi hallita tai pelätä. Parastahan elämässä on, ettei ikinä tiedä mitä huominen tuo tullessaan!

 

 

Just go with the flow..

xx Annimaria

 

Kuvat Enna Rautiainen

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *