Unelmista totta

Huhhuh mikä kevät. Elämä on taas vienyt hurjaa vauhtia eteenpäin, mutta onneksi vain kohti unelmia.

Kuten varmaan monelle on selkeäksi tullut, olen viimeisen vuoden kiertänyt ympäri Suomea reissutyötä tehden Wellan konsulenttina. Vuosi on ollut kyllä elämäni opettavaisin. Todella paljon matkustamista, viikottain uudenlaisia työtilanteita, uusia ihmisiä, sekä kaupunkeja. Olen saanut paljon lisää rohkeutta ja itsenäistynyt.

Kun muutin vuosia sitten takaisin Helsingistä Kajaaniin suoirttamaan opinnot loppuun, hiipi ikävä pääkaupunkia kohtaan  pian takaisin. Suurin syy tietenkin kotiin paluulle oli rakas perheeni jota niin paljon pois ollessani ikävöin. Valitettava todellisuus vain on että ne työt ja asiat mitä elämältäni haluan juuri nyt eivät ole Kajaanissa, ja pidemmän päälle jääminen olisi koitunut vain katkeruudeksi itseään kohtaan ja sitä ettei anna unelmilleen mahdollisuutta.

Kun mietin tämänhetkistä tilannettani, en voi olla kuin onnellinen ja kiitollinen! Muutaman viikon päästä muutan ihanaan asuntoon Etu-Töölöön, aloitan työt Joe Blasco – kosmetiikkasarjan konsulenttina, ja kaiken tämän lisäksi pitkä aikaisin unelmani on suuren askeleen lähempänä, sillä sunnuntaina minut valittiin yli TUHANNEN hakijan joukosta Miss Suomi 2017 Semifinaaliin. Kylmät väreet ja onnenkyyneleet tulee kun vain ajattelee.  Tiedossa on upea kesä kahdenkymmenen kauniin naisen, sekä ihanan Miss Suomi organisaation kanssa. Ensi viikolla starttaa intensiivinen seitsemän päivän koulutus ja saamme asua viikon upeassa Villa Grandessa! Elokuussa meistä valitaan 10 finaalistia jotka pääsevät tavoittelemaan Miss Suomi 2017 kruunua.

Kyllä mä vaan olen sitä mieltä että jos jotain asioita haluaa koko sydämensä pohjasta ja niiden eteen on valmis tekemään töitä, ei mikään ole esteenä. Kaikki on mahdollista kun vaan uskoa riittää <3 Mä olen just nyt todella ylpeä itsestäni, ja siitä mitä 22 vuoden iässä olen saavuttanut, ja kaiken yksin. En sano että olisin mennyt kaikkiin uusiin juttuihin itsevarmana tai asiat olis onnistuneet kerralla, ei todellakaan! Niin monet kerrat olen soittanut itkupuheluita Äidille ettei minusta ole tähän, ja epäonnistumisia matkanvarrella on enemmän kuin tapeeksi, mutta niin kuuluukin!

 

”The most courageous act is still to think for yourself. Aloud.”– Coco Chanel

 

USKOKAA itseenne ja unelmiinne, mikään ei ole esteenä. Joskus se voi tuntua itsekkäältä, mutta niin kauan kun asiat tekee aidosti omana itsenään ja koko sydämellään, ei se sitä todellakaan ole. Ihmisiä voi kyllä karsiutua elämästä matkanvarrella, mutta se vain osoittaa ketkä oikeasti pysyvät rinnalla ja uskovat sinuun, ja ketä oikeasti tarvitset. Mun perhe ja parhaat ystävät ovat aina olleet mun tukena, kiitos siitä ♥

 

”The only way to do great work is to love what you do. If you havent found it, keep looking. Dont settle. As all matters of the heart, you will know when you find it”.  –Steve jobs

 

 

xx, Annimaria

 

Facebooktwittermail

22 kommenttia “Unelmista totta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *