HUONEPAKOPELIÄ JA SYNTTÄREITÄ
Olimme eilen juhlimassa parhaan ystäväni Hansun synttäreitä Turussa. Olimme samalla kokoonpanolla liikkeellä, kuin viime uutena vuonna, ja tämä tiimi on kyllä niin Ykköstiimi. <3
Olimme varanneet alkuillasta meille huonepakopelin Turun Live Exit Gamesista. Siellä oli kahta eri peliä valittavana, ja menimme suorittamaan ALIEN RESEARCH LABIN, sillä Hansu oli jo sen toisen suorittanut aiemmin. Katsokaapa pelin esittelyvideo TÄSTÄ, NIIN JÄNNITTÄVÄ!
Pelin ideana on siis päästä lukitusta huoneesta ulos 60 minuutin sisällä, ratkoen erilaisia tehtäviä päättelyn, luovuuden ja ennen kaikkea tiimityöskentelyn avulla! Tehtävät ovat oikeasti haastavia, ja saa kyllä vähän leikkiä huippusalaista agenttia, jos haluaa pärjätä. Toki vinkkejä saa pyytää, jolloin huoneessa olevalle screenillä tulee aina vinkkiteksti tehtävän helpottamiseksi. Mutta aina voi kokeilla pärjätä ilman vinkkejä! 😉
Me taisimme pyytää noin viisi vinkkiä, emmekä silti päässeet huoneesta ulos 60 minuutin kuluessa! Meille jäi ihan muutama tehtävä suoritettavaksi, mutta suoritus oli kuulemma silti erinomainen. Jotkut eivät pääse ulos, vaikka pyytävät vielä puolet enemmän vinkkejä. Mutta silti vähän harmittaa, että oltiin kuitenkin niin lähellä!
Se on jännä juttu, heti kun huoneen ovi sulkeutui, meni sellaiseen kunnon pelimoodiin. Jotenkin unohti täysin oikean maailmanmenon, kun keskittyi niin kovasti peliin. Oli ihan superia, ja suosittelen muitakin kokeilemaan!
En valitettavasti voi kertoa pelistä yhtään mitään, ymmärrätte varmaan, että peli halutaan pitää salaisena. Kuvia ei sieltä myöskään ole, sillä puhelimia ei saanut viedä huoneeseen.
Näitä huonepakopelejä taitaa olla useitakin Suomessa, ja aion kyllä mennä kokeilemaan ehdottomasti muitakin! Olen itseasiassa jo kerran aiemmin ollut melkein vastaavanlaisessa, mutta se oli Tallinnassa, Miss Helsinki -kiertueella. TÄSSÄ meidän jaksossa pieni näyte sieltä.
Pelin jälkeen menimme Hansun ja Krissen luokse nauttimaan ihanista raakakakuista, jotka oli Hansun työpaikalta Pure Herosta. Sekä ehkä nautimme vähän kylmästä juomastakin! 😉 Olimme tehneet raikkaan ja kesäisen boolin, namskis!
Ilta jatkui vielä aamuun asti tanssien! –> Mun Instagamissa @tarukalenov on jopa yks hieno video!
Ja Snäpissä saattaa olla vielä jotain tosi huikeeta, kannattaa mennä kattomaan 😀 –> divataru
Oli kyllä NIIN hauskat synttärijuhlat! Kiitos kaikille, ja onnea vielä kerran rakas Hansu <3