HIUSTUOTTEET TESTIIN

Olen nyt jo pitkään halunnut alkaa pitämään paremmin hiuksistani huolta ja halunnut tämän paahtavan kesä auringon jälkeensä jättämistä kuivista kutreista mahdollisimman nopeasti eroon. Olenko ainoa, joka kamppailee tämän asian kanssa? Etenkin latvat tuntuvat olevan menneet tosi karheaksi ja kuiviksi.  Otin yhteyttä viime viikolla  Session Saloniin ja halusin vielä heidän mielipiteen harkitsemista tuotteista (joita esittelin edellisessä postauksessa) Heidän ammattimaisella neuvolla kehottivat minua vaihtamaan muutaman tuote sarjan toiseen. Kerroin heille ongelmistani ja päätimme laittaa tilaukseen minulle vielä enemmän kosteuttavia ja rakennetta huoltavia tuotteita.

Myös teilläkin on mahdollisuus  hyödyntää Session Salonin chattia, jossa voitte keskustella suoraan heidän kanssaan juuri sinulle sopivista tuotteista. Mikä ihana palvelu, jota hyödyntää, kun saa olla heti yhteydessä ammattilaisiin. Ja vieläpä mikä parasta, palvelu on ilmaista. <3

 

Päätimme valita minulle Kevin Murphyn HYDRATE ME- sarjasta syvä kosteuttavan ja silottavan Shampoon sekä hoitoaineen. Koen, että tämä HYDRATE ME- sarjan tuotteet ovat juuri minulle tällä hetkellä todella käytännöllisiä, jotta hiusteni tekstuuri saataisiin parhaiten kuntoon. Rakastan, että purnukat ovat sen verran isoja, että nopeasti ei ainakaan näy niiden loppuvan.

Päätimme myös katsoa minulle hiuksiin jätettävän  KEVIN.MURPHY SHIMMER.ME.BLONDE kiiltosuihkeen, joka sisältää luonnollisia kosteuttajia. Koen, että tämä vahvistaa sekä raikastaa värjättyjä/luonnollisia hiuksia, joissa on käytetty vaaleita tai harmaita sävyjä. Olen käyttänyt tätä tuotetta jo muutaman päivän ja voin sanoa, että tämä on jo nyt EHDOTON LEMPPARI. Suosittelen lämpimästi tätä tuotetta kaikille joilla on vaaleat hiukset.  Hyvästi kellertävyys ja tervetuloa vaaleammat sekä viileämmät sävyt.

”Syksyn ottaminen vastaan näillä ihanilla tuotteilla tekee siitä paljon helpomman. Kun hiukseni voivat hyvin, kaikki sujuu automaattisesti paljon paremmin.”

 

Tämä KEVIN MURPHY RE-STORE Shampon ja tehohoidon yhdistelmänä on ihana tuote, sillä se syvä kosteuttaa ja antaa hiuksille jälleen silkin pehmeän rakenteen. Varsikin näin paljon treenaville tämä tuote on pelkkää lovea hiustesi kanssa! <3

 

Viimeisenä tuotteena valitsimme hiuksiin jätettävän KEVIN.MURPHY UN.TANGLED- hoitoaineen. Koska minulla on pitkät hiukset, tämä tuote on täydellinen suihkun jälkeen, sillä jätettävä hoitoaine selvittää isommatkin takut sen korjaavalla rakenne aineella. Ja mikä parasta minulle sekä muille, jotka kuumakäsittelevät hiuksia usemman kerran viikossa tämä tuote sisältää LÄMPÖSUOJAN. Big love! <3

Ehdoton lemppari!

 

 

Love, Erna xo

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *