Valmistujaisjuhlien suunnittelua!

Heippa,

 

Valmistujaiseni on ensi viikolla ja suunnittelu on jo pitkällä. Halusinkin tehdä postauksen, jossa kerron miten olen suunnitellut juhlia, ja mitä ideoita minulla on niiden suhteen.  Halusin vuokrata jonkun kivan tilan, jossa on mahdollisuus olla sään salliessa ulkona. Olen haaveillut ihanista puutarhajuhlista missä ympärillä on paljon kukkia ja vihreää. Haluan mahdollisimman luonnonläheiset juhlat. Toivonkin, että meille suotaisiin lämmin päivä, jotta voimme olla ulkona ja nauttia Suomen kauniista kesästä. Koristeluissa olen miettinyt valkoista, vihreää ja pastellinsävyisiä värejä kuten beigeä ja vaaleanpunaista. Pääsin tunnelmaan ja sain ideoita kun selasin Pinterestiä, ja sieltä olen napannutkin nämä inspiraatiokuvat.

artikkelikuva

Tämä oli ensimmäinen inspiraatio kuva, kun aloin suunnittelemaan juhlia muutama kuukausi sitten. Yritin etsiä puutarhan omaista tilaa, jossa olisi rauhallinen tunnelma, eli mielellään poissa kaupungin vilinästä, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Pitkän etsinnän jälkeen sainkin varmistuksen eräästä siirtolapuutarhasta, josta sain vuokrattua heidän kerhotilansa. Rakennus on melko vanha ja maalaistalo-mainen ja siksi tykkäänkin siitä. Siitä saa pienillä nikseillä sisustettua nätin juhlatilan. Kerhotilassa on myös erittäin iso piha, joten sään salliessa saan unelmani puutarhajulat.

kutsukortit1

Kun olin saanut varmistuksen juhlatilasta, rupesin tekemään kutsukortteja. Niistä näkyy myös juhlien värimaailma, eli valkoinen, shamppanjan väri ja hopea. Osa korteista on tehty kierrätetystä materiaalista, eli se tuo niihin palan luonnollisuutta. Tykkään simppelistä ja selkeälinjaisesta tyylistä, ja se näkyy korteissa.

juhlat11

 

juhlat3

juhlat5

juhlat4

Tällaisista kuvista sain inspiraation koristeluihin. Niissä mennään pitkälti ”tee se itse”- meiningillä ja pyrin uusiokäyttämään materiaaleja. Esimerkiksi kukkaruukut aion tehdä vanhoista lasipurkeista kuten suolakurkku-purkeista, joihin liimaan pitsi koristeita. Aion kerätä puutarhan lähettyvältä olevasta metsästä kukkia kuten liljoja, sekä puiden lehtiä, jotka laitan pöytiin koristeiksi. Mielessäni on myös kerätä pyöreitä kiviä, joista teen koriste esineitä pöytiin. Nämä tuovat maanläheisyyttä ja raikkautta koristeluihin.

 

juhlat

juhlat12

juhlat6

Olen onnekas että äitini on kokki, joten minun ei tarvitse tilata pitopalvelusta tai tehdä kaikkia ruokia itse. Suunnitteilla on buffet menu johon kuuluu mm. bulgarialaisia herkkuja, salaatteja, piirakoita, perunasalaattia ja savulohta. Jälkiruoaksi on kakkuja, karkki buffet sekä erilaisia keksejä. Juotavana on tarjolla raikasta kivennäisvettä, jotka olen maustanut tuoreilla mansikoilla ja mintulla, sekä kuplivaa ja muita kesäjuomia.

juhlat7

Ohjelma on vielä melko auki, mutta suunnitteilla on kivat seurapelit, kuvausnurkka jossa on erilaisia rekvisiittoja, mahdollisesti jokin leikkimielinen kilpailu sekä hauska beerpong. Kaverini on Dj ja hän tulee heittämään illasta keikan, joten päästään kuuntelemaan hyvää musiikkia 🙂 Rakastan järjestää erilaisia juhlia, ja olenkin suuntautunut opinnoissani tapahtuma-järjestämiseen. Siksi musta on ihanaa järjestää tälläiset isommat juhlat, vaikka ajoittain se on vähän stressaavaa esimerkiksi ajanpuutteen takia. Toivon kuitenkin että juhlat onnistuvat, ja tärkeimpänä on ihmisten viihtyvyys ja hyvä fiilis! Jännällä odotetaan ensi viikkoa.

 

<3: Mariela

Facebooktwittermail

4 kommenttia “Valmistujaisjuhlien suunnittelua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *