Treenikuulumisia ja super hyvä huulitarjous!

Moikka,

 

Niinkuin kerroin viime postauksessa, aloitin Fitnetin Booty Bible ohjelman vähän reilu viikko sitten. Tarkoitus on hieman pudottaa painoa (2-3kg) , jotta on kesällä mukavampi ja itsevarmempi olo vähemmissä vaatteissa. Tärkeimpänä kuitenkin se oma hyvä olo ja tottakai se, että on kropassa hyvä olla, näkyy myös ulospäin. Dietti kestää 6 viikkoa, ja siinä treenit painottuu nimensä mukaisesti jalkoihin, mutta myös kokonaisvaltaisesti kroppaa muokkaavasti. Ruokaa on tarpeeksi, ja kituutella ei tarvitse. Lisäksi käyn vielä päivittäin koiran kanssa kävelemässä ja joogassa, niin luulisi tuloksia tulevan! 🙂

treeni

Mulla on ollut motivaatio todella hukassa tammikuusta lähtien, sillä koko viime vuoden diettailut ja treenit kävivät todella rankaksi. Olenkin lähinnä vaan joogaillut, tanssinut ja käynyt kävelyllä. Olen myös hyvällä omallatunnolla syönyt mitä huvittaa, ja suonut itselleni nautintoa. Nyt kuitenkin sai riittää laiskottelu, ja kaipasinkin arkeeni rutiinia ja tarkkaa ruokavaliota, sekä treeniä. Kesällä saa sitten taas olla vapaammin 🙂 Käytiin Pinjan kanssa vanhalla PT:lläni Jari Sorsalla mittauttamassa kehonkoostumuksemme. Mitään yllätystä siellä ei tullut, ja tulokset oli arvattavissa kaiken tämän ”kurittomuuden” jälkeen 😀 Mutta tie tästä on ylöspäin, ja viimeistään nämä tulokset potkaisivat pepulle ja antoivat extra motivaatiota.

treeni 5

Sovittiin Pinjan kanssa että käydään joka viikko yhdessä treenaamassa edes kerran, jotta saamme lisää motivaatiota toisiltamme. Suosikki paikaksemme on nyt noussut Vanhan Herttoniemen portaat, jossa on loistava käydä vetämässä loikkatreeeniä ja hiittiä! Todella hyvä vaihtoehto Malminkartanon portaille, jotka itselleni ovat liian kaukana, ja sinne ei tästä syystä tule ikinä lähdettyä. Näissä on mielestäni myös paljon paremmat puitteet, koska ne sijaitsevat keskellä metsää luonnon helmassa. Olen ollut nyt viime viikot niin onnellinen koska olen löytänyt liikunnan ilon jälleen <3 Pitkästä aikaa olen joka kerta innoissani kun lähden treenaamaan, ja se ei ole pakkopullaa. Treenien jälkeen olen energinen, enkä flegmaattinen ja rättiväsynyt niinkuin pahimpina diettiaikoinani. Muutenkin mieliala on ollut paljon positiivisempi, ja huomaa että oikea ruokavalio ja liikunta tuo hyvän olon kaikenkaikkiaan! Käytiin tänään taas vetämässä porrastreeni, teen siitä erillisen postauksen mahdollisimman pian 🙂

treeni 6

Multa on paljon kysytty huulten muotoilusta, oletettavasti myös työni vuoksi. Itselleni on täytetty huulia säännöllisesti muutaman vuoden ajan. Moni voi kritisoida huulten täyttöä pitäen sitä pinnallisena ja turhana. Minun mielestäni kuitenkin jokainen saa tehdä kasvoilleen ja itselleen mitä ikinä huvittaa, ja se ei kuulu muille. Itse pidän luonnollisista huulista, jossa on muhkeutta mutta eivät ole överit. Joskus näkee suuria ankkahuulia, ja tämän vuoksi monilla ihmisillä on kuva, että kaikki ketkä täyttävät huulensa saavat semmoisen lopputuloksen. Tämä ei ole kuitenkaan totta! Yli 90% huulten muotoiluista on semmoisia, että kukaan muu ei niitä huomaa, että niille oltaisiin tehty jotakin, paitsi sinä itse.

treeni10

Itselleni lähdettiin alunperin korjaamaan epäsymmetrisyyttä huulissani, koska ne olivat ”vinot”. Kukaan muu ei tätä huomannut, mutta minua se häiritsi. Yleensä ekalla kerralla laitetaan vain vähän täytettä n.0,5ml ja seuraavalla kerralla voidaan sitten laittaa enemmän mikäli haluaa. Tämä sen vuoksi, ettei muutos ole itselle liian suuri, ja mielummin liian vähän ja lisätään, kun kerralla liian isot. Karhupuiston Plastiikkakirurgiassa huulten täytöissä käytetään aina hyaluronihappoa, joka on korkeatasoista, ja täyttää kaikki laatukriteerit. Huulten täytön suorittaa kokenut sairaanhoitaja. Jokainen keho tuottaa luonnostaan hyaluronihappoa, joten sille ei voi olla allerginen. On myytti että botoxia laitettaisiin huuliin, sitä käytetään ihan eri tarkoitukseen.

Haluaisin tarjota lukijoilleni huulten muotoilun nyt alennushintaan 160€ (ovh 280€). Pääsette varaamaan ajan oheisesta linkistä kohdasta hyaluronihappo, huulten muotoilu. Tai soittamalla numeroon 040 717 6567. Mainitkaa blogini hoidon yhteydessä, niin saatte alennuksen. Tarjous on voimassa 24.6 asti. Mikäli teillä herää mitään kysymyksiä, vastaan mielelläni 🙂

https://www.varaaheti.fi/karhupuisto/fi

 

Iloista ja treenintäyteistä viikkoa kaikille<3

-Mariela

*Kaupallinen yhteistyö

 

 

Facebooktwittermail

7 kommenttia “Treenikuulumisia ja super hyvä huulitarjous!

  • Avatar
    12.5.2016 klo 10:21
    Kestolinkki

    Kuuluuko tohon huultentäyttö tarjoukseen 0,5 vai 1ml?

    Reply
    • Mimi
      12.5.2016 klo 17:31
      Kestolinkki

      Heippa,

      Siihen saa halutessaan 0,5ml-1ml, eli sama hinta. Yleensä ensimmäisissä huulten täytöissä käytetään aina 0,5ml, mutta jos on käynyt laittamassa ennenkin, voidaan laittaa halutessaan vähän enemmänkin 🙂

      Reply
  • Avatar
    12.5.2016 klo 10:35
    Kestolinkki

    Heippa,

    Onko tuo tarjous 0,5 ml vai 1 ml täyttö?

    Reply
    • Mimi
      12.5.2016 klo 17:32
      Kestolinkki

      Moikka, siihen saa halutessaan 0,5ml-1ml. Yleensä ensimmäisissä huulten täytöissä käytetään aina 0,5ml, mutta jos on käynyt laittamassa ennenkin, voidaan laittaa halutessaan vähän enemmänkin 🙂

      Reply
  • Avatar
    19.5.2016 klo 11:43
    Kestolinkki

    Voiko lahjakorttia jonka voitin niin käyttää tähän? Ja minkä niminen aine?:)

    Reply
  • Avatar
    2.7.2016 klo 18:34
    Kestolinkki

    Voi harmi kun huomasin tarjouksesi vasta nyt 🙁 toivottavasti näitä tulee vielä lisää!<3

    Reply
    • Mimi
      12.7.2016 klo 13:15
      Kestolinkki

      Heippa! Ilmoitan jos tarjouksia tulee lisää, uskon että syksymmällä taas 😉

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *