Matka Miss Helsinki 2016 kilpailussa!
Heippa kaikille! Sain todella mahtavan mahdollisuuden lähteä kirjoittamaan blogia ja tartuinkin heti siihen, koska olen pidemmän aikaa miettinyt blogin kirjoittamista, ja kerran kokeillutkin, tosin melko lyhyellä menestyksellä 😀 Kerron lyhyesti itsestäni ensin, eli olen 24-vuotias aurinkoinen maailman matkaaja Helsingistä, opiskelen viimeistä vuotta matkailun liikkeenjohtoa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Olen koulun ohella töissä plastiikkakirurgisessa sairaalassa sihteerinä/assistenttina. Olen pienestä asti ollut urheilullinen, kilpaillut muodostelmaluistelussa ja harrastanut kaiken näköistä muutakin; tanssia, taekwondoa, cross fittiä yms. Aloitin kuntosaliharjoittelun 18 vuotiaana ja kävin myös erilaisilla ryhmäliikunta tunneilla, nyttemmin tunnit ovat jääneet pois ja perinteisen kuntosalin lisäksi mukaan on tullut erilaiset hiit treenit. Tein viime vuonna suuren painonpudotuksen ja laitoin elämäntapani remonttiin, sainkin pudotettua n.12kg. Voin tehdä jossain vaiheessa siitä erillisen postauksen jossa kerron enemmän miten tämän saavutin. Niinkun blogin nimi kertookin pääsette tutustumaan matkoihini ja muutenkin perus arkeeni. Olen koulun kautta saanut todella hyviä mahdollisuuksia lähteä ulkomaille työharjoitteluun/vaihtoon ja asunutkin Meksikossa, Costa Ricalla ja Englannissa. Muutenkin tykkään reissata paljon, joten jaan teille kokemuksiani, sekä vinkkejä. Luonteeltani olen todella avoin, ystävällinen ja huumorintajuinen, tykkään heittää läppää ja osaan nauraa myös itelleni, sen tulette varmasti huomaamaan täällä blogissakin 😀
Mutta itse aiheeseen.. Osallistuin viime syksynä Miss Helsinki 2016 kilpailuun ja tammikuun alussa käydyssä finaalissa sijotuin viidenneksi. Tottakai havittelin voittoa ja tein kaikkeni sen eteen, kuitenkaan tällä kertaa se ei riittänyt, mutta uskonkin siihen sanontaan että ”everything happens for a reason”. Olin monta vuotta miettinyt kisaan osallistumista, mutta aika ei ollut oikea. Tarvitsin ehkä niin henkistä kasvua, kuin ulkoisesti kroppani muokkaamista ennen kuin uskalsin lähteä tavoittelemaan unelmaani. Pääsin heinäkuussa käydyssä semifinaalissa jatkoon, ja missi taipaleeni alkoi muiden mimmien kanssa syyskuussa julkistamis tilaisuudella. Muistan sen fiiliksen kun piti astua ensimmäisen kerran median eteen haastateltavaksi ja kuvattavaksi, se oli todella jännittävä tilanne. Osasin kuitenkin nauttia myös esiintymisestä, ja itsevarmuuteni kasvoi pikkuhiljaa kiertueen myötä. Meillä oli syksyn aikana paljon kuvauksia, erilaisia esiintymisiä ja edustamista. Tärkeintä ja opettavaisinta itselleni olivat kuitenkin kuukausittain pidettävät Fit Diamonds bootcampit. Sain niin valtavasti apua Jari ja Heidi Sorsalta niin treeneihin ja ruokavalioon, kuin motivaatioon ja jaksamiseen. Tämmöinen monen kuukauden kiertue ja diettaaminen on kuitenkin ajoittain melko rankkaa. Meillä oli onneksi myös mahtava porukka, kaikki tytöt tsemppasivat toisiaan ja saimme myös tukea Martinalta ja Rosannalta.
Miss Helsinki kilpailussa tyttöjen pitää esittää finaalissa talent-osio, itselläni meni jokinen tovi siihen että mietin mitä oikeen meinaan tehdä. Mietin muodostelma luistelun ja tanssin välillä, luistelu oli hankalasti toteutettavissa sillä en halunnut esitykseni tulevan videolta, kun taas tanssi oli minulle vaikeampaa. Halusin kuitenkin haastaa itseäni ja valitsin talentikseni pari salsan. Vaikka olen harrastanut tanssia, en ollut ikinä kokeillut salsaa. Tämä tanssi kiehtoi minua sen takia, että olen asunut lattareissa ja muutenkin salsa on todella positiivista ja energistä, ja siinä saa heittäytyä musiikin rytmiin. Sain yhteistyökumppanikseni Tanssikoulu Baila Bailan ja he rupesivat opettaa minulle koreografiaani noin kaksi kuukautta ennen showta. Parini oli upea Yasser Sarria Terry, hän osaa kyllä hommansa ja antaa tanssille ja oppilailleen 100%. Välillä epätoivo valtasi mieleni, sillä tanssi oli todella haastavaa ja piti hoitaa treenien ohella koulu, työ, salitreenit ja muut kiertueen osa alueet. Mutta Yasser jaksoi tsempata minua ja uskoi minuun täysillä alusta alkaen. Esitykseni sai paljon kehuja, vaikka pieniä mokia tuli, ja tästä kunnia opettajilleni! Voin tehdä erikseen vielä postauksen kokemuksestani salsasta ja miten meinaan nyt jatkaa tästä, sillä salsa vei kyllä sydämmeni!
Kaiken kaikkiaan finaali meni odotettua paremmin, vaikka sijoitusta ei tullutkaan. Osasin nauttia päivästä, vaikka jännitys oli kova. Haastattelu meni mielestäni hyvin, lavalla seisoin ylpeänä, sillä tiesin että olin antanut kaikkeni. Olin pudottanut painoa tavotteiden mukaisesti, vaikka paino ei ole se tärkein, kehonkoostumukseni oli muuttunut, rasvaa oli palanut ja lihasta oli tullut lisää. Henkisesti olin myös kasvanut huimasti, itseluottamukseni oli eri luokkaa kun kisan alkaessa, sillä kiertue oli valmistanut meitä eri osa-alueilla, jotka sitten tulivat esille finaalipäivänä. Loin kisassa uusia kaveri suhteita, nämä ihmiset ovat jääneet elämääni myös kisan jälkeen. Ihanat ystäväni ja perheeni antoivat myös tukea koko kiertueen ajan ja he olivat sankoin joukoin kannustamassa finaalipäivänä<3 On ollut niin mahtavaa kun ihmiset ovat tsempanneet ja olleet mukana toteuttamassa unelmaani, kiitos siitä! Haluan antaa erikois kiitoksen Tanssikoulu Baila Bailalle salsa opetuksesta, Fit Diamondsin Jari ja Heidi Sorsalle valmennuksesta, Karhupuiston Plastiikkakirurgialle kauneuden hoidosta ja Tanshopille finaalirusketuksesta.
Kiitokset myös Forever Töölö/Myllypuro, Casall, Fast, Meslewi, Ibero, Salon Klipsi, Ghd, meikkaajat: Jonna Härkänen ja Elisa Säkki, FunkyLady, ProTin Nutrition, Speedo, Mr Goodfood, The Closet, E. Lindroos, Wanajanlinna, Gloss, Creamframen pojat, sekä kuvauksista: Maria Hästbacka ja Lars Johnsson.
Nyt kohti uusia unelmia ja seikkailuja <3