Paino & itsetunto

Painoni on vaihdellut vuosien varrella, mutta rajuin muutos oli ehkä viime vuonna. Pudotin 10 kiloa vain parissa kuukaudessa. Yleensä olin aina aloittanut dieetin ja lopettanut noin viikon kuluttua. Tällä kertaa kuitenkin pysyin dieetissä, muutamaa lipsumista dieetin alussa lukuunottamatta. Tarkoituksenani ei tietenkään ollut pudottaa niin paljon painoa ja noin nopea tahti ei olekaan terveellistä. Kiireiden ja osaamattomuuteni vuoksi kuitenkin menetin paljon painoa ja lihasta. Vaikka tavoitteeni oli pudottaa vähän rasvaa, 10 kiloa oli liikaa. En kuitenkaan tajunnut ajoissa, sillä laihtuminen oli tapahtunut niin nopeasti. Yhdessä vaiheessa sairastuin zika-virukseen, jonka vuoksi myös lähti pari kiloa. Sen jälkeen kyllä luovuin koko dieetin ajatuksesta.Tunsin kaiken sen työn, jonka olin tehnyt lihaksieni eteen salilla, menneen hukkaan. Pettymys oli suuri ja löystyneet housut eivät parantaneet oloani.

En kokenut kehoani enään omakseni ja ikävöin suuria jalkojani. Pidin itseäni toisena ja halusin vain eroon uudesta kropastani. Halusin kaiken ennalleen. Halusin olla taas 10 kiloa painavempi. Ironista oli, että laihtuminen sai minut surullisemmaksi.

Tietenkin surua lisäsi se, että tiesin kuinka hidasta lihaskasvatus on. Painoa saisin helpolla lisää nopeasti, mutta se ei olisi lihasta. Vaikka olin laihtunut, aloin piilottelemaan kroppaani löysiin vaatteisiin. Tunsin itseni muodottomaksi pojaksi.

Screenshot_2015-12-31-09-17-22 (2)

Aloin ymmärtämään, että kaikki lähtee sieltä pääkopasta 😀 Enhän mä sillon painavempanakaan ollut tyytyväinen, mutta nyt yhtäkkiä ylistinkin sitä kroppaa. Olin niin asettunut miettimään negatiivisesti etten tajunnut miettiä hyviä puolia. Nykyään olen oppinut rakastamaan kumpaakin vartaloa. Tärkeintä on, että arvostaa itseään ja pitää kropastaan painosta huolimatta. Tiedän, että vartaloni tulee muuttumaan vuosien varrella. Yhtenä syynä esimerkiksi lihasten kasvatus, jolloin rasvaakin tulee pakosta tai vanhentuminen. Oli tavoitteena sitten pudottaa 5 kiloa tai saada lisää, on tärkeää nauttia prosessista ja rakastaa itseään. Muuten on aina onneton, vaikka saavuttaisi tavoitteensa. Kun tavoitteena ei ole pelkkä ulkonäkö, pysyy motivaatiokin kauemmin. Mielestäni on tärkeää osoittaa itselleen joka päivä rakkautta. Kuulostaa hassulta, mutta minulle esimerkiksi urheilu on tapa rakastaa itseäni. Kun pitää kropastaan huolta, välittää itsestään.
Screenshot_2016-06-10-20-19-42 (2)

Pointtini on, että emme ole tule ikinä olemaan tyytyväisiä jos aina haemme sitä ”täydellistä” tai vertaamme itseämme muihin. Onnellisuus on mielentila. Itseään pitää oppia rakastamaan ja hyväksymään. Tämäkin on osa terveyttä. Ehkä et omista ihania pitkä hiuksia tai osaa tehdä spagaattia, mutta olet sinä ja sinulla on muita hyviä ominaisuuksia. Ei ole mitään ihanempaa kuin itsevarma nainen 😉

DSC_0836 (2)avatar (10)

-Isabella

Facebooktwittermail

4 kommenttia “Paino & itsetunto

  • Avatar
    6.6.2017 klo 09:52
    Kestolinkki

    Onnellisuus tulee siitä kun saavutat tavoitteet jotka asetat itsellesi, tavoite voi olla samanlaisen kropan saaminen kuin arnoldilla tai vaikka kim kardashianilla, mutta jos ei sitä saavuta niin masennus iskee. Itseään pitää verrata muihin, sillä se on henkilöbrändäystä. Itsensä rakastamiselle on myös toinen termi jonka nimi on narsismi.

    Reply
    • Marjaisabella
      6.6.2017 klo 10:31
      Kestolinkki

      Moikka,

      Tavoitteita on hyvä asettaa, jotta kehittyy. Mielestäni on silti huono verrata itseään muihin, sillä olemme geneettisesti niin erilaisia ettei tismalleen samalaisen vartalon saavuttaminen ole välttämättä edes mahdollista. Tämän vuoksi mun mielestä on tärkeää, että oppii arvostamaan itseään ja nauttimaan itse prosessista, joka siihen tavoitteeseen johtaa. Itsensä rakastaminen on mielestäni hyvä piirre, kun taas narsismin miellän enemmänkin itsekeskeisyydeksi.

      Iloista kesää!
      Isabella

      Reply
  • Avatar
    29.6.2019 klo 00:48
    Kestolinkki

    Order Direct Legally Levaquin Website Saturday Delivery Overseas Cialis Cheap From India Keflex Bad Breath

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.