CHEAT MEAL: Hello! American Diner

Heippa ihanat!

Nyt vuorossa cheat meal-postaus. Viime viikolla tuli käytyä Delhi Darbarissa intialaisella, jota voin kyllä lämpimästi suositella. Jatkot pidettiin Cafe Brahessa cronitzien kera. Ekaa kertaa maistoin cronitzia ja ihastuin kyllä! Hieman meni kyllä makeus yli, mutta sokerinhimot tuli täytettyä mainiosti. Makuvaihtoehtoina löytyi suklaa-vanilja ja kinuski-vadelma. Maistoin kumpaakin ja pidin kinuski-vadelmasta, vaikka suklaa-vaniljan sisus oli parempaa minun makuuni. Cronitsi muistuttaa donitsia/munkkia täytteellä. Sen idea on yhdistää croissant donitsiin (croissant+donitsi=cronitsi).

Nautin suuresti, että pääsee taas syömään enemmän ulkona ja maistelemaan uusia juttuja. Vaikka olen bulkilla, syön silti melko ”puhtaasti”. Bulkki on myös keino minulle ottaa rennommin, lihaksen kasvatuksen lisäksi. En kuitenkaan halua vetää överejä, joten nautiskelen kohtuudella. Tämä sen vuoksi, että liiallisesta herkuttelusta harvoin seuraa hyvä oloa. Yksi cheat mealin hyvistä puolista onkin, että se usein motivoi palamaan omaan arkipäiväseen ruokavalioon.

Tänä viikonloppuna tuli siis käytyä äskettäin avatussa amerikkalaisessa 50-luvun henkisessä pikaruokalassa, Hello!:ssa. Kyseinen paikka löytyy myös alunperin Lahdesta. Ravintola sijaitsee entisen Hesburgerin kohdalla täällä Turussa. Miljöö oli mitä söpöin, työntekijätkin pukeutuneet paikan mukaisesti.

 

Tilasin Hawaii-hampurilaisen ja bataattiranskikset (iso plussa bataattiranskiksista!). Hawaii pitää sisällään mm. kanan rintafilettä, cheddarjuustoa ja tuoretta ananasta Brios-sämpylän välissä. Ruoka tuli hyvin nopeasti, mutta laatu ei kärsinyt tästä ollenkaan. Pakko sanoa, että yksi elämäni parhaimmista hamppareista. Varmasti muutkin huomanneet tämän meinaan paikka oli aika täynnä. Poikaystäväni oli myös hyvin tyytyväinen hänen New York-burgeriinsa. En ole varsinaisesti pikaruokala-ihminen, mutta arvostan laadukasta hampurilaista. Salaattikin hampurilaisen välissä oli rapeaa ja tuoretta. Tämä täytti odotukseni täysin ja voinkin suositella kyseistä paikkaa muillekin huoletta. Plussaa myös edullisuudesta.

Halusin jatkossa tehdäkin enemmän postauksia cheat mealeistä, jotta lukijani huomaisivat minunkin nauttivan erilaisista ravintoloista. Tasapaino onkin yksi tärkeä osa terveellisyyttä, eli myös herkuttelu kuuluu siihen. Lisäksi itse etsin aina myös ruokasuosituksia netistä, joten varmasti jokin muukin etsii ideoita herkutteluun!

Miten sinä herkuttelet? Löytyykö lempipaikkoja?

Näissä herkullisissa merkeissä,
 hyvää viikonloppua!

♥ Isabella

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.