Hääpuku ja uutta väriä

No niin, hetkihän siinä vierähti.

Sain lopulta hääpuvun käsiini tulli sekoilun jälkeen. En ole paljoa tilannut ulkomailta tavaraa, joten minulle ei tullut mieleen tuo tullin ja verojen maksaminen. Paristi soitin TNT:n asiakaspalveluun, enkä saanut ohjeistusta, että tullaus on tekemättä, noh kolmannella kerralla tärppäsi ja asiakaspalvelija kertoi mistä kiikastaa.

Tilasin pukuni nettikaupasta, joka ehkä oli hieman kyseenalainen, koska jo pelkät nettisivut oli käännetty google-translater tyylisesti. He vastailivat ahkerasti kuitenkin sähköposteihini ja löysin sieltä ihanan puvun.

Noh, puku on nyt minulle ja kyllähän se oli sitä mitä olen tilannut. Laatu ei ole samaa, mitä esim. Niinattaresta tai mistä tahansa hääpukuliikkeestä ostettu puku on, mutta tämä minun pitsipukuni on ihan mahtava! Sivusto miltä tilasin on siis BLDress.

Hieman suuntaa antava kuva puvusta.
Hieman suuntaa antava kuva puvusta.

 

Sitten iso muutos, nimittäin hiukseni. Teimme viime lauantaina muodonmuutosta ja hiukseni saivat tyystin uuden värin.
Väri on Tigi Colourtrip sarjaa ja hiuksissani käytettiin Deep red ja Red värejä. Luomuksen toteutti luottokampaaja Liina, jonka huikeaan käsittelyyn pääset Salon da Costa – parturikampaamossa.

 

Ennen ja jälkeen :D
Ennen ja jälkeen 😀

 

Olen todella ihastunut uuteen väriin vaikka tuntuikin hassulta vaihtaa takaisin tummaan 🙂 . Olen myös saanut todella paljon kehuja uudesta väristä. Ajattelin, että muutos on sen verran radikaali, että muutos voi tuntua oudolta ihmisten silmään, mutta ei.
Kokeilimme tätä myös hääpuvun kanssa ja se sopii todella hyvin.

Enää olisi 1,5 viikkoa lomaan, ihan parasta!

 

Ihanaa loppuviikkoa!

 

/L

Facebooktwittermail

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *