Huoleton Helmikuu
Viime kerralla kirjoittelin turvonneesta olotilasta ja päätöksestäni vähentää maitotuotteiden käyttöä (entisestään), sekä vaihtaa turvotusta aiheuttavat ruoat parempiin vaihtoehtoihin. Kokeilun aloituksesta on kulunut nyt parisen viikkoa ja olo on huomattavasti kevyempi. Pahin turvotuksen tunne hävisi oikeastaan jo viikossa. Tässä vaiheessa olin jättänyt kaasuja tuottavat vihannekset vähemmälle, vaaleahkon leivän, pastan ja perunan kokonaan pois, sekä käytin ainoastaan maitojuomaa kahvissa. Eila- raejuustoa meni ruuan kanssa joillakin aterioilla, mutta en huomannut sen aiheuttavan mitään. Nyt olo onkin taas normaali, mutta ehdottomasti jatkan samaa rataa loppuun asti. Ja eihän tämä edes ole ollut mitenkään erityisen haastavaa Normaalisti syön pääsääntöisesti monipuolisesti ja terveellisesti, mutta kaippa minulla oli tammikuussa ajanjakso, jolloin popsin menemään enemmän tunteella kuin järjellä ja saahan sitä nauttia !! Kunhan vain välttyisi olotilalta, kuin vatsa olisi tiiliskiviä ja pullataikinaa täynnä
Tänään oli mahtava keli, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasta -12 ☀️☀️Töiden jälkeen ehti vielä käymään tunnin kävelyllä jäällä koiran kanssa, jonka jälkeen salille kaverin kanssa Viime kuussa mieltä vähän askarrutti tietyt asiat ja oli jotenkin painoa harteilla, mutta nyt olo on paljon huolettomampi ja positiivinen, hyvä fiilis.
Xx