Missi-juontaja seikkailee Hötsissä

Vihdoinkin se taas koitti, Hötsi! Tämä ihanan rento ja hauska autotapahtuma järjestetään joka vuosi Oulussa, joten sain taas hyvän syyn matkustaa Ouluun! Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa Hötsissä ja Miss HTS-kisassa, jonka voitin, joten tänä vuonna sain kunnian olla juontamassa ja tuomaroimassa.

Torstaina lähdin aamujunalla kohti Oulua, matka kesti melkein kuusi tuntia, mutta aika meni yllättävän nopeasti.

image

Perillä suuntasimme kisan järjestäjän Kirsin sekä Jessican ja jo paikalle saapuneiden finalistien kanssa syömään Oulun ehdottomasti parhaaseen hampurilaisravintolaan Kauppuriin, jossa kaikki ruoat valmistetaan alusta asti itse.

Kanasalaatti

Söin päivällä kanasalaatin, mikä oli aivan super hyvää ja sitä oli lievästi sanottuna riittävästi! Myöhemmin illalla tilasin kanahampurilaisen. Todella hyvää sekin enkä voi kuin suositella! Nam!

Kauppuri
Jo vuodesta 2010.

Finalistit saivat suihkurusketukset kauneushoitola PR-Nailsista. Itsekin pääsin Piian käsittelyyn ja sain vähän väriä pintaan!

image

PR-Nails tekee myös rakennekynsiä ja ripsienpidennyksiä. Täältä pääsette tutustumaan tarkemmin valikoimaan: http://www.tmi-pr.fi

Suihkurusketus
Meidät rusketettiin Moroccan Tan-nimisellä aineella.

 

 

Radisson blu
Radisson Blu hotellissa yöpyi samaan aikaan Norjan kuninkaallisia.

 

 

Torstai meni varsin leppoisasti siinä tutustuessa ja syödessä. Yövyimme kaikki upeassa Radisson Blu hotellissa. Heti alkajaisiksi tilattiin vastaanotosta selkä- ja jalkahierontalaitteet ilmaiseksi lainaan. Jalat ja selkä pelastettu jo etukäteen! Lisäksi saimme erilaisia tyynyjä testiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun törmään näin hyvään palveluun ja mahdollisuuksiin hotellissa! Kerrassaan hulppeaa!

image

Perjantai alkoi todella ihanalla aamupalalla! Ikinä en ole vielä missään hotellissa nähnyt näin monipuolista ja hyvää aamupalaa! Ne jotka minut tuntevat niin tietävät että rakastan hotelliaamiaisia ja aika monessa hotellissa on tullut käytyä ympäri maailmaa, mutta tämä ylitti kaikki odotukset! Kuvissa vain murto-osa kaikista herkuista, koska keskityin enemmän syömiseen kuin kuvaamiseen.

Aamupala
Tuoreiden vohveleiden ja amerikkalaisten pannukakkujen päälle sai laittaa mm. lakkahilloa.

 

Radisson blu
Itse puristettua appelsiinimehua sekä ananas- ja karpalomehua! Ihanaa!

Aamupalan jälkeen siirryimme parturi-kampaamo Kreivin Aikaan, jossa laitettiin hiukset ja meikit uuteen uskoon.

Kreivin Aika

Kardashian Beauty
Apuna ihanat Kardashian Beauty-tuotteet!

Kun kaikki oli saatu ehostettua niin siirryimme kuvauksiin Pörhön autoliikkeeseen! Kuvaajana toimi taitava Juice Mustonen!

Avoauto
Kuvaan pääsi myös näppärän kokoinen Volkswagen Beetle Cabriolet Allstar.
Kuva: Juice Mustonen, meikki ja hiukset: Kreivin Aika, rusketus: PR-Nails
Kuva: Juice Mustonen, meikki ja hiukset: Kreivin Aika, rusketus: PR-Nails

Kuvausten jälkeen siirryttiin syömään Robson’siin. Jälleen hyvää ruokaa ja ihanan monipuolinen salaattivalikoima sekä paikan päällä tehtyä leipää! Suosittelen!

Robson's
Easy food for super mood!

Robson's

Ruokailun jälkeen onkin kiva mennä sovittamaan vaatteita näytökseen! Suuntasimme siis uudistuneeseen Seppälään kauppakeskus Zeppeliniin.

 image

Seppälä on nykyään perheyritys ja he ovat uudistaneet toimintatapaansa, jota kutsutaan nimellä #sopivismi. Tästä pääset tutustumaan paremmin valikoimaan: https://www.seppala.fi/fi/

Seppälä

Näin monta naista kun tulee yhtä aikaa sovittamaan vaatteita niin ei ole aina helppoa. Kiitos ihanalle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle avusta ja aurinkoisesta asiakaspalvelusta!

Seppälä

Oli aivan mahtavaa että sain myös itse Seppälästä ihanan asun missä sitten juonsin ja sain myös pitää tämän asukokonaisuuden! Kiitos!

image

Koreografiaharjoitukset sujuivat sukkelasti ja saimme ihanan pikku prinsessan mukaan näyttämään muutamia tanssiliikkeitä!

Hötsi

Lauantaina jälleen ihanan aamupalan kautta Kreivin Aikaan ammattilaisten käsittelyyn ja siitä vikkelästi Ouluhalliin!

image

Kieltämättä tuli aika spesiaali olo kun hiuksia ja meikkiä laitetaan joka suunnasta kaikin voimin! Nämä naiset todellakin osaavat työskennellä myös paineen alla!

Maskeeraaja
Tätä kuvaa otettaessa oli tosi kyseessä, näytös alkaa 25min päästä!
Hötsi
Bäkkärilä oli hyvä tunnelma ennen näytöstä.
Glitter
Nämä ihanat korut tulivat yhteistyökumppani Glitteriltä.

Pääsin juontamaan aivan hulvattoman hauskan hepun kanssa: Puuhis! Itselläni ei vielä hirveästi ole kokemusta juontamisesta ja tämä on taas sitä itsensä ylittämistä ja mukavuusympyrän laajentamista! Olen erittäin kiitollinen että Kirsi(Miss HTS järjestäjä) pyysi minua juontamaan ja onnekseni Puuhis oli myös mukana viihdyttämässä yleisöä!:D

Puuhiksen asua ei valitettavasti myydä Seppälässä
Puuhiksen asua ei valitettavasti myydä Seppälässä.
Miss HTS
Kirsi, Jessica ja meitsi huolehdittiin meidän misseistä ja pidettiin järjestystä yllä…

Illalla oli perinteiset Hötsi-jatkot eli iltabileet Radisson Blu-hotellissa. Oli niin hauskaa että ainut kuva koko illasta on meidän shampanjapullosta. Ei löytynyt cooleria. Onneksi oltiin näin nokkelalla tuulella.:D

Shampanja
Ihan jokapäivästä ei ole 112€ shampanjat vessan käsienpesualtaassa.

Sunnuntaina aamurutiineihin kuului jälleen aamiaisen kautta Kreivin Aikaan!

Parturi-kampaamo
”Nyt on kiire”-ilme!
Kardashian Beauty
Ihania naisia Kardashian Beauty-tuotteita!
Päivämeikki
Osaisipa joku päivä itsekin tehdä näin ihanan meikin!

Sunnuntaina meillä oli kaksi näytöstä ja klo 16.00 kruunaus. Näytösten välissä oli aikaa ottaa muutamia kuvia ja höpötellä ihmisten kanssa.

Hötsi
#hötsie

image

Ja niin taas meni ihan älyttömän nopeasti tämäkin Hötsi!

Miss hts
Ihania naisia<3

Paljon onnea vielä mun seuraajalle Teijalle ja paljon tsemppiä ja halauksia kaikille finalisteille, olette upeita naisia!

Miss HTS
Mieluummin vähän hullu kuin tylsä!

Oli aivan mahtavat neljä päivää! Oulu ei jättänyt kylmäksi taaskaan, aina yhtä ihanaa!

Sunnuntaina oli pakko lähteä yöjunalla takaisin etelään, vaikka olisi ollut kiva jäädä vielä pidemmäksi aikaa. Mutta eipä siinä, yöjunissa matkustaminen on kivaa!

image

Emily Yli-Kokkila

Kiitos Kirsi ja Jessica ja KAIKKI viikonlopusta, oli tosi ihana viettää teidän kanssa laatuaikaa ja nähdä pitkästä aikaa! Kiitos kun sain olla mukana tässä kaikessa! Nähdään taas vuoden päästä Hötsissä ja varmasti jo ennenkin sitä!<3

XoXo

Emily

Facebooktwittermail
Emily Yli-Kokkila

Emily Yli-Kokkila

Olen 27-vuotias aurinkoinen, energinen, reipas, avoin ja sporttinen taskuraketti. Olen kello- ja kultaseppä. Teen toiminimellä mallin, promoottorin ja hyvinvointiohjaajan töitä. Olen ollut mukana erilaisissa missikisoissa ja menestystäkin on tullut tällä saralla; Miss Worldwide Bomber Magazine 2014, Miss Hot Rod 2015 1pp., Miss Drifting 2015, Miss Rantatyttö 2015, Miss HTS 2015, Car Babe 2016, Miss Model Pietarsaari Best AD Model 2016, Suomen Festivaalimissi 2017 1pp. Rakastan terveellisiä elämäntapoja, liikuntaa, töitä ja monia asioita! Olen spontaani ja lähden mielelläni mukaan kaikenlaisiin juttuihin haasteita pelkäämättä! Kirjoittelen täällä omasta elämästä, missikisoista, terveydestä, liikunnasta ja kauneudesta! Tervetuloa mukaan tähän vauhdikkaaseen matkaan! Yhteydenotot: emily.ylikokkila@gmail.com “Believe and never give up.” Instagram: @ruthmariaemily Twitter: @ruthmariaemily Snapchat: @ruthmariaemily fit-net.fi/emily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *