Opetuksen ilosanoma!

Viikko on alkanut tohinalla hoitaen monenlaisia asioita. Yllättävän paljon aikaa kuluu tietokoneella sähköposteihin vastaamiseen, kalenteri toisessa ja puhelin toisessa kädessä. Saavuin juuri opettamasta Espoon yksityisestä musiikkiopisto Juvenaliasta. Minulla on nyt viikon kestävä sijaisuus ja oli todella mahtavaa päästä opettamaan jälleen opiston oppilaita, sillä pari vuotta sitten toimin viulunsoiton opettajana samaisessa paikassa. Opiskelin vielä tuolloin akatemialla. On ilo huomata kuinka vanhat omat oppilaat ovat kehittyneet ja uusia pieniä viulistin alkuja kasvamassa. Yksi mielekkäin asia tässä työssä on löytää tai etsiä ne oikeanlaiset työkalut joita pedagogin ammatissa vaaditaan. Jokainen oppilas on yksilö ja jokaisella oppiminen on erilaista, myös samalla tavalla meidän ohjaajien olisi syytä osata tiedostaa tavoitteemme,  valita oikenlaiset työkalut, olla intuitiivisesti herkkä luovassa työskentelyssä ja antaa positiivista energiaa kullekin. Tällöin pystyisimme antamaan parhaan mahdollisen avun. Ei kangistuta turvallisen tuttuihin kaavoihin, vuosia toistaen samoja metodeja vaan jatkuvasti kehityttäisiin lisää löytäen uusia virikkeitä omaan opetukseemme.

Tällä hetkellä minun työni opistossa keskittyy pääosin orkesterityöhön. Viime syksystä lähtien olen saanut toimia kouluttavana konserttimestarina Juvenalian kamariorkesterissa. Meillä on valmisteilla Händelin Messias, jonka esitämme Temppeliaukion kirkossa sekä Sellosalissa tulevana huhtikuuna. Kapellimestarina toimii Janne Hanhijärvi ja orkesteri koostuu opiston nuorista taidokkaista oppilaista ja sieltä jo valmistuneista. Viime vkloppuna meille oli järjestetty leiri upeassa Matasaaren leirikeskuksessa Espoon Suvisaaristossa, jossa majoitus täysihoidolla! Mieletön paikka ja uskomattoman hyvää ruokaa! Iloksemme saimme samalla ohjausta myös messias-spesialistilta Heikki Seppäseltä. Kiitos hänelle !

Minua on jo viikon verran vaivannut flunssa, joka alkaapi onneksi jo hellittämään. Inhottavaa tämä tällainen tukkoisuus ja yskiminen!! Täytyy kuitenkin kuunella kehoa ja muistaa myös levätä. Onneksi parempaan päin menossa, eikä kuumeesta tietoakaan. Nyt viulu unille ja ruokaa naamariin!

Toivon kaikille ihanaa jo alkanutta viikkoa!

-E

Facebooktwittermail

2 kommenttia “Opetuksen ilosanoma!

  • Avatar
    16.2.2016 klo 23:19
    Kestolinkki

    Onnea uudelle blogille.
    Innolla odotamme viulistin seikkailuja 🙂

    Reply
  • Avatar
    13.6.2019 klo 02:35
    Kestolinkki

    Cialis Generico Sin Receta Cephalexin Nursing Mother Propecia Medimecum Prix Xenical 120 Mg Lasix Sales

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *