Kiireinen viulisti

Hepskukkuu!

Ensimmäinen kerta kolmeen viikkoon kun saan pienen rauhallisen hetken aikaa kirjottaa kuulumisiani. Viime viikot ovat olleet äärimmäisen kiireisiä, lukeutuen heittämällä elämäni top5-touhukkaan ajan listalle. Yritän antaa ajatusten virrata ja muistella kaikkea sitä mitä olenkaan tehnyt, missä kaikessa olen ollut mukana ja keitä mainitsisin. On tarrauduttava kalenteriin jotta olisi helpompaa virkistää muistiani.

Koen tarvetta heti alkuun pahoitella heiltä joille en ole saanut järjestettyä aikaa. Tänään huomasin kuinka unohtelen asioita, vaikkakin tuo unohtelu tuppaa olemaan taiteilijoille välillä tuttua 😉 Olisi aina hyvä jos saisin vastattua salamana sähköposteihin tai viesteihin, jottei ne hautautuisi unholaan. Muutamia ystäviä olen nähnyt lennosta matkalla siirtyessäni paikasta toiseen.

Keikkoja siellä täällä, ympäri ämpäri mm.Hyvinkään kaupungintalolla pääsin tutustumaan Queenin musiikkin, jota esitimme yhdessä laulaja Samuel Angelicuksen ja pianisti Joanna Bromanin kanssa. Tänään Maunulassa ja eilen Le Bonkissa Top Model Finaali, jossa esiinnyin kahteen otteeseen. Ihana tunnelma!

Olen saanut olla mukana huikeissa orkestereissa (RSO,Wegelius kamarijouset), tehdä kamarimusiikkia ja harjoittaa samalla omaa solistista osaamistani. Paljon on tehty, paljon on tekemättä. Tuloillaan on niin kivoja juttuja että meinaan nytkin räväyttää vahingossa sammakoita suustani. Kalenteri täyttyy vinhaa vauhtia syksylle, mutta sitten laitankin pitkän punaisen viivan syyskuun lopulta-? 😉 Taidan ystävät hetkeksi vaihtaa maisemaa….

Wegelius kamarijousten harjoituksista kaapelitehtaalta
Wegelius kamarijousten harjoituksista kaapelitehtaalta

 

Väsymyksen määrä ja unen puute on ollut jotain niin käsittämätöntä että ihmetellä saattaa millaisia voimavaroja ihminen pitää sisällään. Tiedän nyt vain sen että seuraava vapaapäivä koittaa kahden viikon kuluttua, joka tulee olemaan minulle tärkeä. Osaakohan sitä miten päin olla?

Mimix-studiolla Espoossa
Mimix-studiolla Espoossa
Mervin (Magicviolin) levylle soittamassa Mimix studiolla
Mervin (Magicviolin) levylle soittamassa Mimix studiolla

Studiolla äänitettiin kaksiäänistä viulusettii Mervi Myllyojan levylle 🙂 Käykää hakemassa omanne kun valmistuu!

Vietin rockahtavan studiopäivän Every Green in May -projektissa Pathos Studiolla Helsingin Malmilla. Loistava rumpaliserkkuni kuuluu bändiin!!! <3

Camilla serkku <3 Törmättiin ihan sattumalta Jyväskylässä vuoden alussa!

 

 

Kun muutaman tunnin yöunien jälkeen aamulla herätessäsi tunnet sen ettei mitään ole tehtävissä, ei edes niillä parhaimmilla meikeillä ja valokynillä…On aika ottaa puhelin kauniiseen käteen ja kilauttaa kaverilla. Sain ihanan ja nopean hedelmähappohoidon The Lookin Suvi Pitkäseltä <3 Kiitos! Olo oli todella freessi ja iho virkeä! Suosittelen kaikille niin miehille kuin naisille!!!!!

Suvi Pitkänen tekemässä kevyttä hedelmähappohoitoa kasvoilleni The Lookilla
Suvi Pitkänen tekemässä kevyttä hedelmähappohoitoa kasvoilleni The Lookilla

 

Vkloppuna kävin pikakäynnillä Pohjanmaalla viettäen mahtipontiset kolme tuntia rakkaiden vanhempieni kanssa. Onhan sekin jotain. Pohjanmaa visiittini tarkoitus oli päästä viettämään lapsuuden ystävän avioliitton astumisen juhlaa. Ihanat häät, kertakaikkiaan!! Onnea I&M <3 Onni oli myös kohdata vuosien jälkeen vanhoja kavereita!

 

Juvenalian kamarijouset alkaa kokoajan enemmän rokkaamaan Handelin Messiaksessa, jossa mukana kaksi kuoroa ja huippuluokan solistit. Nuoret soittajat ovat osoittaneet tarmokkuutensa ja kykynsä soittaa tuon suuren teoksen. On ollut ilo työstää teosta heidän kanssaan. Ensi maanantaina vielä yhdet harjoitukset koko porukalla, jonka jälkeen läpimeno ja kenraali kohti konserttia.

 

Viime viikolla vietin kolme päivää Jyväsylässä harjoitellen yhdessä pianisti Henrik Nissisen ja sellisti Ilkka Kaupin kanssa. Triolle on tulossa ensi viikon lauantaina konsertti Sibeliuksenkadulle asuntoon jossa itse Jean Sibeliuskin asui aikoinaan. Ohjelmassa iki-ihania Tsaikkarin valsseja ja Mendelssohnia sekä Astor Piazzollaa.

salonkikonsertti

Harjoituksissa tunsin suunnattoman ilon sisälläni kuinka tuo musiikin voima on valtava mikä koskettaa niin syvältä sisältä, antaen sellaisia säväreitä hetkessä ja vielä jälkeenkin jolloin yhdessä saan soittaa loistavien muusikoiden kanssa. Kiitos pojat! Tämän trion kanssa vielä varmasti jatkuu yhteistyö!

Matkalla Lahteen keikalle junassa
Matkalla Lahteen keikalle junassa

Syntymäpäiväkeikkailtiin yhdessä Mikael Saaren ja Miikka Kallion kanssa. Miikka tosin tuli suoraan junalla Pietarista toiselta keikalta jolloin ennätti kahteen viimeiseen settiin mukaan. Minun nuottini olivat jäänet vahingossa yhden duoparini autoon edellisen keikan jäljiltä 🙂 Tätä tämä artistin arki välillä on ettei välttämättä tiedä mitä keikalla soittaa kun vasta suoraan lavalla lennosta, nuottien kanssa tai ilman 🙂 Silloin täytyy vaan luottaa, luottaa siihen että toinen vie jos omat aivonystyrät eivät virity. Vähän niinkuin paritanssissa.

Kannattaa käydä kuuntelemassa Mikaelia ja Miikkaa, näillä pojilla on multitalentti!

Takahuone tunnelmaa settien välissä Hollolassa Miikka Kallion ja Mikael Saaren kanssa :D
Takahuone tunnelmaa settien välissä Hollolassa Miikka Kallion ja Mikael Saaren kanssa 😀

 

Perinteisen keikan heitin yhdessä Djn kanssa Vantaan Flamingossa toissa viikolla,  jossa esiinnyn jälleen ensi viikon perjataina. Tulkaas yhdessä pulikoimaan ja nauttimaan FlamingoSpan antimista! Esiintymiseni ovat 15.4 klo 19:30 & 20:30.

Flamigo Spa here I come!
Flamigo Spa here I come!

 

Hektisen arkeni keskellä kävi kodissani hieroja hieromassa kipeytynyttä selkääni. Kuinka helppoa, ei tarvitse lähteä mihinkään etsimään parkkipaikkaa tai seisomaan tukkoiseen ratikkaan, menettäen hurjan määrän aikaa. Tuota aikaa jota minulla ei valitettavasti vain ole tällä hetkellä yhtään! Minun ei tarvinnut kuin avata ovi ja hypätä seuraavaksi pöydälle makaamaan. Jälkeen sain jäädä nautiskelemaan rennosta olostani sohvalle jossa vintti pimeni kyllä aika nopeasti. Mahtavuutta!!!!

Ystäväni Max Wuori on koulutettu hieroja joka todella tekee työtään sydämellään. On olemassa hyviä ja huonoja hierojia, voin itse kertoa kokeneeni jos jonkinmoisia tapauksia viimeisen 15 vuoden aikana. Käytän säännöllisesti klassisen hierojan tarjoamia palveluja! Tästä aiheesta kirjoittaisin mielelläni oman postauksen.

(https://www.facebook.com/Koulutettu-hieroja-Max-Wuori-436433929864968/?fref=ts)

Onhan tässä tapahtunut vaikka ja mitä muutakin, mm. Martzu Bergin näytös ja kuvaus joista haluan ehdottomasti myös kertoa lisää teille omana postauksenaan!

Erilaisia projekteja tekeillä niin vanhojen kuin uusienkin tuttavuuksien kanssa.

Studio Martzu Berg Pietarinkadulla
Studio Martzu Berg
Pietarinkadulla

 

Tällä viikolla minua kävi myös haastattelemassa kauneus ja terveys lehti 🙂 Aihetta en voi vielä paljastaa..

Huomenna lennänkin sitten Ouluun keikalle josta Helsinkiin perjantaina suoraan toiselle keikalle 🙂 Lauantain ja sunnuntain pyhitän ahkeralle harjoittelulle ja sieltä se tulee kovaa kyytiä seuraava viikko, täynnä ohjelmaa erinäköisiä juttuja niitä pienempiä ja isompia 😉

<3 Elisa

Ai niin PS. Taisittekin jo huomata että pätkäsin tukkani lyhyeksi tai siis kampaajani Milka Waltonen Revolution Hairista leikkas <3 Sävyltään helmiäinen I LOVE it!!!!

Revolution Hair Milka Waltonen
Revolution Hair
Milka Waltonen

 

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *