Me, Myself and I

Moi lukijat!

Vihdoin pääsen aloittamaan blogiini rustaamisen. Blogissani tulette kuulemaan kiinnitetyistä, upeista sponsoreistani, arjestani ja erilaisista tapahtumista ja yleisesti siitä, mikä juuri minua kiinnostaa. Otan mielelläni vastaan postaustoiveita sekä sähköpostitse että kommentteina. Olen myös kovin otettu rakentavasta palautteesta ja mielipiteistä postauksistani.

Kuten ehkä jo arvaattekin, aion kertoa hieman itsestäni; mitä teen, mistä tulen ja kuka olen. Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Seinäjoelta. Ikäni olen Seinäjoella asunut, mutta vihdoin pääsin toteuttamaan yhden unelmistani ja muutin Helsinkiin. Ikää tässä on kertynyt 22 -vuotta. Olen ylioppilas vuosimallia 2013 Seinäjoen lukiosta, tällä hetkellä kolmannen vuoden aloittava tradenomiopiskelija Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Opintoni ovat kuitenkin tällä hetkellä tauolla muuttuneen elämäntilanteeni vuoksi.

Arkeni on myyjänä työskentelyä Urban Design Boutiquessa, Fredrikinkatu 25:ssa. Satunnaisesti työskentelen myös erilaisissa tapahtumissa eri yrityksille. Kuitenkin salainen haaveeni olisi työskennellä kansainvälisesti mallina. Mallina työskentely on monipuolista ja kokemusrikasta, mutta paljon itseltä vaadittua, ajoittain todella raskastakin työtä. Kuitenkin suuriakin haasteita vastaanottavaisena ja sisukkaana persoonana mallin ura kiehtoo minua todella paljon.

Palatakseni Helsingin muuttounelmiin; asun avopuolisoni ja Jackrusselini Danan kanssa Arabianrannan kauniissa ympäristössä. Muutto tänne Helsinkiin tapahtui täysin spontaanina päätöksenä yhdessä avopuolisoni kanssa. Olin samanaikaisesti missikiertueella, kun asuntohaku oli täydessä vauhdissa ja asunto kiertueen aikana löytyikin. Muutto, täysin uusi ja vieras asuinympäristö, uusi työ ja uudet kujeet… Elämäni yksi käännekohdista tapahtui todella nopeasti, mutta sopeutuminen muutoksiin on kulkenut käsi kädessä. Olen tällä hetkellä todella onnellinen ja erityisen onnellinen siitä, että uskalsin ottaa askeleen kohti tuntematonta. Mottoni on jo pitkään ollut; jos et yritä, et voi onnistua. Täten kannustan kaikkia suuntaamaan kohti niitä villeimpiäkin unelmia ja rohkaisen ottamaan uskomattomiltakin kuulostavia askelia elämässä.

Seuraavaksi tulette kuulemaan upeista sponsoreistani, pysykää kuulolla!

Love,

Elina

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *