Sillon huhtikuussa, kun tapasimme Lindan kanssa ekan kerran, sain selkeät ohjeet treeniin ja syömiseen. Puhelimen muistiossa on kaikki ylhäällä ja sieltä on tullut luntattuakin.

Liikkeet alkaa olla jo hallussa. Mitä enemmän treenaa ja suunnittelee aina uuden kuntopiirin vähän eri liikkeillä, niin sitä kautta niitä vetelee jo ulkomuistista. Enkä mä treenaamisesta olekaan huolissani, vaan mun syömisestä! Joinakin päivinä mä nimittäin syön liian vähän.

Aamupala kyllä on sitä mitä pitääkin. Kokoan puurolautaselle kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita. Joinakin aamuina mustikoiden sijaan ananasta.

Lounaskin vielä menee niinkuin on sovittu, eli lihaa, kanaa tai kalaa sekä kokojyvä riisiä tai pastaa. Mutta loppupäivä meneekin sitten ihan plörinäksi. Muistan kyllä milloin lasten pitää syödä, mutta siinä kun lämmität toiselle ruokaa, juokset välillä imettämään ja sitten taas auttamaan toista pöydän ääreen lusikoimisessa, niin siinä sitten unohtuu oma syöminen. Tai sitten mä syön sen, mikä puolitoistavuotiaalta jää lautaselle ja muistan vasta illalla, että unohdin itse syödä.

Onneksi en ole sortunut mihinkään naposteluun. Eikä meidän kaapeista kyllä löydykään minkään maailman herkkuja. Tiedän kuitenkin, että syömättömyys ei ole kuin huonoksi, joten tässä mulla on todellakin tsempattavaa.