Mulla on huonoja uutisia. On paha mieli. Laitoin lohdutukseksi spotifysta ensin Robinia soimaan ja muutaman biisin jälkeen Sannia. Nämä kaksi artistia ovat mun ehdottomia lemppareita, ja niiden musa piristää aina. <3 Jopa tälläkin kertaa vähän. 🙂

Niihin uutisiin. Sain äsken puhelinsoiton, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Puhelimeni ruudulla luki ”Minna Pajulahti” ja sydämeni pomppasi kurkkuun. Vastasin innokkaalla, mutta vähän hennolla äänellä. Sain vihdoin kuulla Minnalta mikä oli tuomio fitnessvalmennuksen suhteen.

”Taru, et ole kertonut aivan kaikkea”

Siis mitä? Mitä en ole kertonut? Minna oli löytänyt blogistani TÄMÄN postauksen, joka siis käsittelee ANOREKSIAANI. Minna kertoi hänellä olleen aiemmin eräs valmennettava, joka oli aikanaan sairastanut syömishäiriötä. Sen valmennuksen jälkeen hän kuitenkin lupasi itselleen, ettei enää ikinä ottaisi uudestaan tyttöä valmennukseen, jolla on samanlaista taustaa.

Henkinen romahdus. Pidättelin itkua koko loppu puhelun ajan. Yritin kertoa Minnalle, että en ole enää ikinä palaamassa siihen sairaaseen elämäntapaan, joten ei hätää. Minna kuitenkin piti lupauksestaan kiinni, minkä kyllä ymmärrän. Se on kuitenkin iso vastuu ja riski valmentajalle, mutta ennen kaikkea valmennettavalle, kun syömishäiriötaustalla lähtee dieetille tai yleensäkään kyseiseen lajiin mukaan. Sillä taipumus sairastua uudestaan on AINA olemassa, vaikka sitä kuinka paljon lupaisi itselleen tai perheelleen.

Kunnioitan Minnan päätöstä, vaikka olenkin hyvin surullinen. Uskoin, että hän olisi minulle juuri oikea valmentaja, mutta ei näköjään. Uskon myös siihen, että kaikelle on aina tarkoituksensa! Minna näki kuitenkin minussa valtavasti potentiaalia fitness -sarjaan, juurikin vapaaohjelman takia. Hän yhä uskoo minun pärjäävän ja menestyvän, mutta tällä kertaa jonkun muun kanssa.

I hate you anoreksia. Sen takia menetin nyt huippuvalmentajan, tavallaan. Vaikka olenkin oppinut ja kasvanut ihmisenä lyötyäni sairauden, on se silti tehnyt elämälleni hallaa jo moneen otteeseen. Sitä kun ei valitettavasti voi päättää keneen se iskee. Mulla ei muuten tullut edes mieleen ottaa asiaa esille Minnan kanssa tapaamisessa, sillä en kokenut sen olevan millään tavalla oleellinen tieto. Tai en rehellisesti sanottuna edes muistanut koko anoreksiaa silloin. Mutta nyt kun mietin asiaa jälkeenpäin, olisi tietenkin pitänyt mainita asiasta.

Mitä mä nyt sitten teen? Mistäs hitosta löydän yhtä pätevän valmentajan, jolla olisi kaikenlisäksi vielä tietoa ja taitoa vapaaohjelmaa varten. Ehdottomasti tarvitsen kyllä valmentajan, joka ymmärtää taustaani niin syömishäiriön, kuin voimistelun takia.

Damn.