Lähtölaskenta
Moi! Mun nimi on Sanni. Mä sain tilaisuuden ryhtyä kirjoittamaan blogia tänne FitNet:tiin ja tottakai päätin tarttua haasteeseen. Aikaisempaa blogitaustaa multa löytyy sarjakuva- ja koirablogeista. Nyt muutamaan vuoteen en ole kirjoittanut mitään blogia, joten olen tosi innoissani tästä tilaisuudesta.
Kerron tähän alkuun hieman itsestäni. Olen 21-vuotias, syyskuun 28. päivä täytän 22. Olen syntynyt Keravalla, asunut viitisen vuotta Helsingin Vuosaaressa ja tällä hetkellä 4 vuosi hyvinkääläisenä menossa. Olen kirjoittanut ylioppilaaksi 2013 ja juuri nyt opiskelen viimeisiä kuukausia lukiopohjaista merkonomi tutkintoa. Valmistuminen mun kohdalla osuu maaliskuuhun, minkä jälkeen meidän perhe olisi muuttamassa Tampereelle.
Tää vuosi on ollut mulle tosi tärkeä tavoitteiden kannalta. Uskalsin vihdoin lähteä toteuttamaan itseäni välittämättä siitä mitä kaikki musta miettii. Ja kaikki se kannatti. Tällä hetkellä oon Studio Face:n listoilla mallina, osallistuin Miss Nokia 2016 kiertueelle ja sijoituin toiseksi ja tällä hetkellä olen mukana Miss Tampere 2016 kisassa. Kaiken tämän ohella olen urheillut paljon, hankkinut koiranpennun, opiskellut ja ollut onnellinen.
Urheilutaustaa multa löytyy pienestä pitäen. Kaikki alkoi baletista ja ala- ja yläasteella harrastin muutaman vuoden tanssia lisää. 18-vuotiaana innoistuin kovasti kuntosalista ja kuntoilin todella paljon. Vuosi siitä innostus loppui hetkeksi ja nyt olen löytänyt motivaationi uudestaan. Salilla pyrin käymään 3 kertaa viikossa omien menojeni mukaan. Kuntosalin lisäksi lenkkeilen 2-5 km koirieni kanssa päivittäin.
Tässä näin aluksi pientä kurkistusta kuka mä olen. Blogissa tuun kirjoittamaan urheilun lisäksi käynnissä olevasta missikiertueesta, koirista ja unelmistani. Mikäli liikutte Tampereen suunnalla ensi viikonloppuna niin tulkaa ihmeessä seuraamaan näytöksiämme lauantaina Koskikeskuksessa klo 13 ja 15 ja sunnuntaina Ideaparkissa klo 14!


Ensi viikkoon,
Sanni 🙂
ig: sanni.susanna



Ihana Sanni, täältä saat yhden seuraajan Ps. Uskon sun unelmiin ❤️
Ihana Saara kiitos!! ❤
Low Prices Flagyl In Chula Vista Where Can I Buy Prednisone Viagra Malaysia Pharmacy cialis 5 mg Propecia Finasteride 5mg
Macrobid Fedex Generic Viagra Sales Propecia Espana Medicamentos Genericos Cialis Fosamax Where Can I Buy Dutasteride Quick Shipping Priligy Dapoxetina 2011