Viikkokatsaus ja vähä tulevastakin.

Heipä hei.

Viikko ollut todella kiireinen ja paljon ollut taas tekemistä. Tässä pieni referaatti mitä tämä poika on tehnyt viime aikoina. Viime lauantaina treffasin hyvän ystäväni sattumoisin Helsingissä kaupungilla ollessani. Kaveri kertoi, että heillä olisi keikka samana iltana Virgin Oilissa, joten oli ilmiselvää, että menisin ko. keikan myös katsomaan. Bändin olen nähnyt viimeksi livenä pari vuotta sitten, joten oli todella kiva käydä katsomassa heidän pumppua pitkästä aikaa.

 

 

Klamydian keikalta Virgin Oilista.
Klamydian keikalta Virgin Oilista.

 

Sunnuntai seilattiinkin sitten pikkusen väljemmillä vesillä, nimittäin Summer Up cruisen merkeissä. Lähtö ko. risteilylle tuli todella extempore ideana, mutta samalla tuli itselle todistettua se tosiseikka, että 30 minuutin päästä idean saamisesta, voi ihan hyvin olla jo matkalla Helsingistä kohti suomen Turkua. Ripeää toimintaa, kun ottaa huomioon, että olin kerinnyt sitä ennen soittamaan noin 20 puhelua, käymään suihkussa, pakkaamaan ja vielä hakemaan kaverini kyytiin toiselta puolelta kaupunkia. Tämä nopea toiminta luultavimmin johtui ”porkkanasta” joka oli tieto tulevasta – hauskanpitoa hyvässä seurassa. Kyllä, sitä Summer Up cruise todella oli, ehkä jopa hippasen enemmänkin. ”Summer Up cruise oli 20 tuntia hyvää seuraa ja todella hyvää musiikkia.” Koska sunnuntain ja maanantain välinen yö meni miehen heiluessa vieteriukon lailla tanssilattialla tai sinkoillen paikasta toiseen samassa asennossa, kuin missä asennossa Pisan torni on ”stondannut” valmiina vuodesta 1370, oli ”bilepurkin” paluu Turun Satamaan jokseenkin jopa pienoinen helpotus.

 

 

Pojat valmiina ulapalle.. :)
Pojat valmiina ulapalle.. 🙂

Tiistai ja keskiviikko meni levätessä, koska olin onnistunut hankkimaan itselleni flunssan. Keskiviikko illalla ajelin hissukseen Vaasaan, koska torstaina olin knowhow messuilla. Paikalla oli paljon eri näytteilleasettajaa, kuten esimerkiksi Radio X3M, jonka haastateltavana kävin piipahtamassa. Lisäksi X3M:n pojat haastoivat minut taukojumppaan lajina (yllätys yllätys) toimistotuoli ap-roll. Messuilla vierailijoita oli todella paljon, joten vielä kerran kiitokset kaikille jotka tuli meidän ”ständille” moikkaamaan ja oikein paljon tsemppiä tulevien jatko-opintojen sekä ammattien valinnoissa. 🙂 Torstai iltana ajelin vielä Poriin, jossa olin ystäväni luona yötä. Perjantai aamuna starttasi autoni noin klo 05:30 keula suunnattuna kohti Helsinkiä, koska olin sopinut palaverin Helsinkiin klo 09:00. Lauantaina aamupäivällä olin studiokuvauksissa ja loppuviikko onkin ollut vapaata.

 

Knowhow messuilta minä ja radio X3M:n pojat.
Knowhow messuilta minä ja radio X3M:n pojat.

 

Treenaamaan en ole harmikseni päässyt noin viikkoon, johtuen siitä, että alkuviikosta minulle tosiaan puhkesi flunssa. Ääni oli jäänyt ensin ”ulapalle” ja seuraavana vuorossa oli vuotava nokka sekä semmoinen yskä, että olen pelännyt sitä hetkeä, kun keukoni sinkoutuvat yskänpuuskassa ulos suustani. Nyt flunssa kuitenkin alkaa olla selätetty, joten ensiviikolle onkin suunnitteilla ”kovaakin kovempi” treeniviikko. Olen päättänyt tehdä ensi viikolla joka ikinen päivä jonkun itselleni vähän erikoisemman treenin. Mielenkiintoiseksi kyseisissä treeneistä tekee se, että jokaisena päivänä tulen tutustumaan täysin uuteen urheilumuotoon. Lajeja tulee siis olemaan seitsemän kappaletta ja tulen kirjoittamaan treeneistä myöhemmin lisää. Mitä lajit ovat ja miten treenit menevät, sitä voit seurata  Snapchatissa (@sami-jaakko) ja Instagramissa (@somejaakko), johon molempiin tulee päivittäin videota ja kuvaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei siis ensiviikosta tule puuttumaan, sen voin luvata. Mainittakoot kuitenkin vielä se, että jos sisälläsi asuu edes pieni vahingonilosta nauttiva solu, niin ensiviikolla on mahdollista antaa nautintoa tälle kyseiselle solulle koko vuoden edestä. Tulevista lajikokeiluista en nimittäin todellakaan osaa ainuttakaan ja se tulee myös näkymään…täysillä kuitenkin yritän. 😀

 

PS. Kävin muuten Loopilla Jussi Ridanpään haastattelussa 11.11.2015. Haastattelun loppuun otettiin Ridanpään kanssa pieni kilpailu vielä. Tästä suora linkki kyseiseen juttuun.

 

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille!

 

S-J

 

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *