Jo toinen ensimmäinen kerta…

Hyvää iltaa.Tästä se lähtee tai oikeestaan alkaa- minun oma blogini. Tähän mennessä minun ”blogi” on ollut Facebookin päivitykset, johon olen kirjoittanut omia mielipiteitä, näkemyksiä, fiiliksiä ja kaikkee muuta maan ja taivaan väliltä, mikä sillä hetkellä minua on koskettanut tai mikä minulle on ollut ajankohtaista. Kirjoittaminen on ollut minulle eräänlaista terapiaa ja kupolin tyhjentämistä, niin se on ollut aina. Nyt kuitenkin monen sattumien kautta tässä sitä ollaan- kirjoitan omaa blogia.
Minkälainen jantteri täällä näitä näppäimistön kirjaimia sitten tällä korppi-tekniikalla näppäilee? Jos kirjottaisin oman elämänkertani nyt tähän, niin luultavimmin, joku kirjakustantamo haluis julkasta tämän ensimmäisen postauksen joulumarkkinoille ”Ei näin”-opetuskirjan muodossa ja elokuvayhtiöt soittelisivat taukoamatta saadakseen tehdä kauhukomediatrilleri-elokuvan elämästäni. Eli toisin sanoen tästä tekstistä tulis aivan liian pitkä. Se mitä olen, mitä teen ja mitä minun elämässäni tapahtuu, selviää ajanmyötä näissä blogiteksteissä.Pienenä pintaraapaisuna nyt kuitenkin:Eli olen 32 vuotias ja ihan perus sälli Vaasasta. Työkseni ajan sini-valkoista jäätölöautoa muistuttavaa Transportteria, eli ammatiltani olen poliisi. Lisäksi teen sivutulonlähteenä kiinteistösijoituksia. (Tosin sivutulonlähteenä taitaa olla toi oikea ammatti mitä teen, mutta kuitenkin.) Vapaa-aikaan kuuluu todella vahvasti urheilu ja nimenomaan kuntosalitreeni. Urheillut toki olen koko ikäni. Jalkapallo, lippupallo, kartting ja jääkiekko plus ne lukuisat muut lajit mitä on tullut junnuna kokeiltua nyrkkeilystä lumilautailuun. Jääkiekko oli kuitenkin pitkään minulle kaikki kaikessa. Lätkän aloitin kuusivuotiaana ja sitä sirklailua kestikin seuraavat reipas kymmenen vuotta. Siinä vaiheessa, kun tytöt ja mopot tulivat kuvioihin, niin jostain kumman syystä niiden huomio vei voiton ja luistimia ei treeneihin sidottukkaan enää niin kireälle tai joskus luistimia ei sidottu treeneihin laisinkaan. Tyttöjen narraaminen vei vain pojalta isomman huomion. Muutaman vuoden päästä lyötiinkin sitten lopullisesti Hiltillä hokkarit seinään.

Ensimmäiset lätkätreenit vuonna -88 :D
Ensimmäiset lätkätreenit vuonna -88 😀
Viimeinen kausi kiekkokaukalossa.
Viimeinen kausi kiekkokaukalossa.

 

Tässä vaiheessa aloin kuitenkin käymään aktiivisesti kuntosalilla ja sitä aktiivisuutta on jatkunut tähän päivään saakka. Mitenkään hampaat irvessä en todellakaan ole treenannut enää noin kahdeksaan vuoteen. Olen monesti sanonutkin, että: ”Minun treenaaminen nykyisin on verrattavissa satujumppaan”. Treeniohjelmastani jäi pois kaikki ns. ”ikävät liikkeet”, enkä koskaan ole ainuttakaan kiukuttelua tai huonoa omaatuntoa saanut / kokenut siksi, että suunniteltu salitreeni onkin syystä tai toisesta jäänyt siltä päivältä välistä. Toki voi olla, että koska en ole kokenut mitään paineita treenaamisesta, vaikka treenaaminen ja tarkka ruokavalio onkin ollut tärkeää minulle, niin treenaaminen on ollut vain mielekästä paineiden purkausta ja siksi tuntunut edellämainitulta ”satujumpalta”. Nyt tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, kuin olisin saanut vuoden sisällä ihan uuden vaihteen päälle. Treenaaminen tuntuu taas ihan oikealta treenaamiselta ja niitä ”ikäviäkin liikkeitä” tulee taas tehtyä. Ammattini on vuorotyötä ja työvuoroni ovat joko 07:00-18:00 tai 18:00-07:00. Monesti yövuoron jälkeinen päivä meneekin semmoisessa lievässä ”koomassa”, ettei oikein tiedä onko omalla vai naapurin asialla. Päivävuoron jälkeen on takki sitten taas monesti niin tyhjä, että oma sohva tuntuu ajatuksena paljon houkuttelevammalta, kuin kuntosalin jalkaprässi. Kuluneen vuoden aikana olen ollut yhteensä 9kk vuorotteluvapaalla ja voi hyvin olla että, treeni on tuntunut helpommalta kuin ennen ja kulkenut muutenkin hyvin juuri sen vuoksi, että päivärytmit ovat olleet ns. normaaleja.



Miksi sitten jäin vuorotteluvapaalle? Syynä siihen oli se, että ajattelin matkustella ja nähdä maailmaa mahdollisimman paljon. Lapsia nimittäin itselleni ei ole vielä siunaantunut. Tiedän, että myös lasten kanssa voi ihan hyvin matkustaa, mutta matkustaminen on kuitenkin silloin hiukan erilaista. (Tai mistäs minä sen tiedän, kun en yhdenkään lapsen kanssa ole ikinä matkustanut, mutta luulisin, että asia on näin 🙂 Enkä usko, että matkustaminen olisi missään nimessä huonompaa, vaan erilaista. No joka tapauksessa suunnitelmani matkustelun suhteen vuorotteluvapaalla oli hyvä, mutta toteutus on hippasen kuitenkin ontunut. Eli tämän 9kk aikana olen kerinnyt olla reissussa paljon vähemmän, mitä aluksi ajattelin. Toki en ole pelkästään Suomen katuja tätä kulunutta vuotta tallaillut, vaan on nämä minun jalat koskenut muutaman vieraankin valtion maaperää. Reissussa olen ollut muun muassa USA:ssa, Italiassa, Thaimaassa, jne, jne.. Kerrotaan kuitenkin noista ja tulevista reissuista myöhemmissä postauksissa lisää.
Miami Beach 12/2014
Millainen blokini tulee olemaan.. Tulen kirjoittamaan omasta elämästäni, ajankohtaisista asioista, reissuistani ja varmasti blogissani tulen kirjoittamaan myös urheilusta ja siihen liittyvistä asioista. En kuitenkaan halua kategorioida blokiani mihinkään tiettyyn lokeroon, en ainakaan vielä. Sen kuitenkin tiedän, että luvassa on ”vauhtia ja vaarallisia tilanteita” ja voin kertoa, että mitkään saippuasarjat eivät vedä vertoja niille juonenkäänteille mitä omassa elämässäni olen aina kokenut ja tulen luultavasti myös jatkossakin kokemaan. ”Jos tänään pyryttää vaakatasossa karvalakin kokoisia lumihiutaleita ja lämpömittari huitelee -20 asteen kohdilla, niin huomenna voi olla kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä”. Sellaista minun elämäni on, koskaan ei vain yksinkertaisesti tiedä mitä huomenna tapahtuu, vai tapahtuuko mitään.Eli tästä se lähtee, minun bloggailu.. (Ei juma, älyttömän hassulta tuntuu sanoa noin 😀 ) Mutta jokatapauksessa, nyt tämä kalvo tuli puhkaistua- ensimmäinen blogipostaukseni on tässä.
Terv:
Sami-Jaakko
Facebooktwittermail

13 kommenttia “Jo toinen ensimmäinen kerta…

  • Avatar
    27.10.2015 klo 21:02
    Kestolinkki

    Ethän bloggaamattajätä hiihtämättäjättämisiäsi ?

    Reply
    • Sami-Jaakko
      27.10.2015 klo 21:50
      Kestolinkki

      En tietenkään 🙂

      S-J

      Reply
  • Avatar
    27.10.2015 klo 21:26
    Kestolinkki

    Oli hyvä blogin alotus kirjotus

    Reply
    • Sami-Jaakko
      27.10.2015 klo 21:50
      Kestolinkki

      No mutta kiitos 🙂

      S-J

      Reply
  • Avatar
    3.11.2015 klo 19:04
    Kestolinkki

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan! 🙂 Olen itse aina haaveillut poliisin ammatista mutta pituuteni mietityttää. En ole kehdannut udella tarkemmin mutta nyt tuli hyvä sauma kysyä: minkä pituiseksi arvioisit lyhimmän kollegasi? 🙂

    Reply
  • Somejaakko
    4.11.2015 klo 01:23
    Kestolinkki

    Moikka Miitta. Jaa’a, harvemmin on tullut työkavereita mittailtua, mutta en usko, että lyhkäsimmät ainakaan koripallo-ottelussa alotuskokoonpanoon pääsee. Eli toisin sanoen, hae ihmeessä poliisikouluun jos siltä tuntuu. Koko ei ole se millä poliisi työskentelee, vaan ulosanti, artikulaatio, puhetaidot, ym, niillä pärjää monessa tilanteessa paremmin. 🙂

    S-J

    Reply
  • Avatar
    4.11.2015 klo 03:03
    Kestolinkki

    Oon nyt pari päivää seurannu sua somen eri kanavoita pitkin (lue stalkkeri) ja sä vaikutat ihan huipputyypiltä! Jos en asuis keski-suomessa, tulisin sinne ja pyytäisin sua ulos kerran jos toisenkin! 😀 Jään mielenkiinnolla lukemaan blogiasi, tsemppiä! (Eläkä ota tästä somesta liikaa paineita)

    Reply
    • Somejaakko
      4.11.2015 klo 17:57
      Kestolinkki

      Moi.

      No siis mähän oon hyvä tyyppi, eli ihan oikeen kuvan oot saanu 😀 ✌️ ja en tietenkään ota somesta mitään paineita, ei ole syytä 🙂 Mukavaa syksyä sinne keski-suomeen. 🙂

      S-J

      Reply
  • Avatar
    8.11.2015 klo 23:01
    Kestolinkki

    Ei hullumpi aloitus teksti ! Jään mielenkiinnolla seuraamaan lisää postauksia.
    Ps. Jos se oma sohva alkaa tökkimään, niin mun sohvalta löytyy tilaa !

    Reply
    • Somejaakko
      9.11.2015 klo 16:10
      Kestolinkki

      Haha. 😀 No kiitos kiitos. 😀

      S-J

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *