Ylläribrunssi Löylyssä

Rutiinit on pop ! Meidän perus sunnuntairutiineihin kuuluu ehdottomasti koko seuraavan viikon ruokaostosten shoppailu. Tää helpottaa omaa arkea aivan älyttömästi ja vähentää huomattavasti esim. mielitekojen määrää, kun on viikon ruoka- ja välipalaohjelma mietittynä ja ostettuna etukäteen. Samalla myös vältytään siltä paniikilta, että olisi ruoka-aika ja ei ole mitään syötävää. Mulla on tapana kokkailla yleensä joka toinen päivä. En tee sen isompaa määrää ruokaa kerralla, sillä koen, että kokkaaminen on niin nopeaa hommaa ja ruoka pysyy paremmin tuoreena. Tässä sunnuntaishoppailussa on myös se hyvä puoli, että rahaa säästyy, sillä ruoat on mitoitettu juuri oman tarpeen mukaan.

 

16997563_10208067578038222_234751850_n

 

Kahvihammasta kolotti ostoskärryrallin jälkeen. Löydettiin melko pian itsemme Löylystä. Paikka tuli tutuksi ensimmäistä kertaa. Niin kai se on, että mitä lähempänä asuu, niin sitä vähemmän itsestään saa irti lähteä tutustumaan naapurustoon. Yritys on kuitenkin ollut hyvä, mutta paikka on vaan valitettavasti ollut kiinni aina kun sinne on pitänyt mennä. Nyt oli kuitenkin hyvä hetki ja ei kyllä tarvinnut pettyä, paikkahan on ihan mieletön, VAU! Terassista ei  huonon kelin vuoksi päästy nauttimaan, mutta sisälläkin riitti ihailtavaa. Modernin industriaalisen tyylin ihailijana sisustus- ja sävymaailma miellytti omaa silmää ja taisi sieltä muutama idea lähteä mukaan omaankin kotiin.

 

17006171_10208067577438207_1327455904_n

 

Tuli myös kerralla kahvin sijaan vetästyä talon brunssi. Tarjoilija sen jossain sivulauseessa mainitsi ja brunssihirmuna olin jo kasaamassa kekoa lautaselleni. Valikoimaa oli riittävästi, ruoka oli freesiä ja siitä ei tullut mitenkään överi ähky. Just sellainen kun mun mielestä brunssin pitää olla. Voin kyllä suositella! Smoothiet ja fruitiet saa kyllä ekstra kiitoksen, koska en noin hyviä vielä ole mistään muualta saanut. Tykkään kerran viikossa pitää ns. ”cheat mealin” ja brunssi toimii kyllä tässä asemassa tosi hyvin.

 

16997423_10208067575038147_1236616785_n

 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, muistakaa hemmotella itseänne! 🙂

 

<3: PeppiJohanna

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *