Kuinkas siinä sitten oikein kävikään? Viikko on hurahtanut käyntiin nopsasti, enkä ihan malttanut vielä eilen istahtaa koneen ääreen päivittämään Kuopion kuulumisia – tänään oli nimittäin kevään viimeinen tenttipäivä, ja fysiikan ja anatomian rästitentteihin tuli päntättyä koko eilinen ilta! 😀 Nyt on toivon mukaan sitten tämän kevään opinnot tässä, vaikka parit kirjalliset tehtävät roikkuvat vielä tekemättä, sekä opintopisteet tietenkin niiden myötä. Nappasin itselleni myös hieman kesäopintoja, kun mielenkiintoisia kursseja ilmestyi verkkoon. Vaikka omien opintojen osalta vapaasti valittavat kurssit ovatkin aikoja sitten täyttyneet, ihan huvin ja urheilun vuoksi päätin vielä ottaa eläinten röntgenkuvaukseen paneutuvan 5 op kurssin. Kuka tietää vaikkapa tulevina vuosina sattuisi työskentelemään silläkin saralla, heh!

Viikonloppu tuli vietettyä osittain tien päällä, kun perjantaina töiden jälkeen hyppäsin junaan kohti Kuopiota. Lauantaina olisi jo legendaariseksi muodostunut Red Bullin järjestämä mäkijuoksukilpailu, ”Puijo400”. 400 metriä mäkihyppyrinnettä ylös, joka parhaimmillaan (tai voisi sanoa pahimmillaan) nousee yli 35 asteen kulmassa. Muu porukka saapui paikan päälle vasta lauantaina, mutta itse halusin nauttia kunnon yöunet ennen koitosta. Olen todella huono matkustamaan oikeastaan kaikissa muissa kulkuvälineissä kuin lentokoneessa. Autossa tulee helposti paha olo jollei itse aja, enkä pysty lukemaan mitään saati sitten nukkumaan, joten useamman tunnin matkat on jo aika tuskaa. Junassa vähän sama homma, olen niin huono istumaan paikallani 😀 Nukahtaa ei voi ettei mene aseman ohi. Varsinaiset first wolrd problems taas. Tällä kertaa turvauduin junaan, ja istuin takapuoleni puuduksiin tuon 5h aikana. Majoitukseen päästessä tenttikirjat avattuani uni maittoi ihan ongelmitta, vaikka vieraissa paikoissa nukkuminen voi välillä ollakin hankalaa.

Pelipaikoille saavuttuamme käytiin hieman sotasuunnitelmaa läpi. Pääpointtinahan oli siis juosta viesti, jossa tuo 400m rinne jaetaan 100m per naama, alhaalta ylöspäin. Saran kanssa sitten pohdittiin että perkele, pitäiskö sittenkin mennä juoksemaan vielä lisäksi se yksilökisa. Ihan vaan sitten jos paukut riittää viestin jälkeen. Noudettiin sitten reippaina tyttöinä molemmat kisaliivit ja alettiin katselemaan aikataulua. Aika shokkinahan se tuli, että yksilökisabriiffi alkaakin 10min päästä ja eka naisten alkukarsinta koittaa 20min päästä! 😀 Ei auttanut itku markkinoilla kun oli siihen henk.koht. suorittamisene päättänyt ryhtyä, joten ei muuta kuin liiviä päälle ja lähtöviivalle

Pakko myöntää, että kavereiden (jotka olivat siis aikaisemmin jo olleet viime vuonna juoksemassa) varoituksista huolimatta en uskonut skaban loppujen lopuksi olevan niiiiiiiin paha. Että onhan mulla takana puolimaratonia ja Exterme Runia ja ties kuinka monta tuhatta porrasta Töölö Gymin porraslaitteessa. Että kyllä mä tän vedän kevyesti, vaikka vähän hengästyisikin.

No eihän se sitten ihan niin mennytkään 😀 Ekat 100m oli melkein alamäkeen, mutta kun varsinainen alastulorinne alkoi, yllätti ensinnäkin rinteen materiaali täysin. Jaloilla ei saanut kunnon otetta kuin verkosta, joka oli rinteen päälle aseteltu. Siitä ei voinut tarrata käsillä kiinni, koska verkko nousi maasta tällöin ylös. Piti vain yrittää puskea itseään maha melkein tantereessa kiinni ylöspäin, samalla kuin rinne jyrkkeni jyrkkenemistään ja päässä alkoi jyskyttämään myös korkeanpaikankammo ja kuoleman pelko. Suoraan sanottuna en uskaltanut edes ajatella pysähtymistä, etten lähde liukumaan alaspäin ja kieri kuoliaaksi (näin ainakin omassa päässä tuntui!). Oikeastihan olisin vain voinut nostaa tassun pystyyn ja keskeyttää, ja henkilökunta olisi tullut noukkimaan meikäläisen rinteestä turvaan. Nuo olivat varmasti elämäni tuskaisimpia minuutteja, kun väkisin työnsin itseäni pohkeilla ylöspäin, samalla kun ei edes uskaltanut ajatellakaan katsovansa taakseen tai sivuille. Katsetta kohottaessa maaliksi pystytetty Red Bull-kaari tuntui olevan aina yhtä kaukana, joten päätin pitää silmät tiukasti maassa ja keskittyä etsimään seuraavaa jalansijaa.

Kun vihdoin pääsin maaliin ja joku tyrkkäsi käteen vesipullon, silmissä muljahti ja oli pakko kellahtaa hetkeksi vain maahan makaamaan. Olo oli kertakaikkisen jännä, sillä tuon muutaman minuutin puserruksen aikana ei ehtinyt edes tulla samalla tavalla hiki kuin pitkillä juoksulenkeillä, ja hengästyminenkin alkoi kunnolla vasta pysähdyttyä. Vai olinko pidättänyt kauhusta kankeana henkeä koko kiipeämisen ajan? 😀 Paljon mahdollista.

Joukkuekaverini Sara oli taistellut tiensä finaaliin, mutta oma sijoitus ei (onneksi) ihan nippa nappa siihen riittänyt. Pakko myöntää, että en olisi sitä varmasti pystynyt juoksemaan. Matka mäen laelta alas kesti varmaan 30minuuttia, kun ensin piti keräillä itseään urakalla ja yrittää päättää oksentaako vai ei. Ja herranjestas sitä tärinää! En muista milloin viimeksi olisin tehnyt jotain niin totaalista, että kun maitohapot alkaa puskea ylöspäin, sitä meinaa yskiä keuhkonsa pihalle ja vain tärisee polvillaan maassa ja miettii oksentaako tähän julkisesti kaikkien muiden eteen. Voi rehellisesti sanoa, että siinä tarvittiin sitä kuuluisaa suomalaista sisua, että sain itseni koottua ja vielä kerran maaliviivalle viestikisaa varten. 😀 Onneksi olin aikaisemmin pelannut korttini viisaasti, ja lupautunut juoksemaan ensimmäiset 100m – joka oli tietenkin kaikista loivin matka. Ei meinannut jalka nousta oikein siihenkään.

Puhti ei ihan riittänyt meidän porukalla palkintopalleille, mutta hauskaa oli! Ehdottomasti jotain ihan erilaista, kuin mitä olen koskaan aikaisemmin elämäni aikana tehnyt – ja nyt kun aika on hieman jo kullannut muistot, niin voin jo lupautua lähtemään ensi vuonna uudelleen. Mites te, uskaltautuuko joku teistä ensi vuonna kenties lähtöviivalle? 😉 Vaikka Kuopio onkin mukamas kaukana, kyllä muutaman tunnin matkustaa tälläisen erikoisherkun vuoksi.

Kävin eilen heittämässä ensimmäiset palauttavat juoksulenkit, ja yllätys kyllä, ei juurikaan lauantain suoritus paina. Sunnuntai tuli otettua sen verran iisisti, että on varmasti ehtinyt kunnolla palautua. Tässä sivusilmällä selailen jo Mynextrunia, että mihinkäs sitä seuraavaksi lähtisi. 😀

Nyt meikäläinen kömpii vällyjen väliin, sillä huomenna on pitkä päivä – ensin aamuvuoro päiväduunissa ja illaksi olen lupautunut vielä keikalle vanhaan työpaikkaan. Tietenkin viikon parhaimpana hellepäivänä, hehheh!

Kauniita unia <3

xxx

Minna