Ihana kamala kehonhuolto ja fyssaritarjous!

sisältää blogiyhteistyön Fysio-Ote-palveluiden kanssa

image

Mulle urheilijana kehonhuolto on ollut aina se ”näkymätön osa” harjoittelua. Ja tästä on sitten tullut kärsittyä. 😀  Nuorempana harrastaessani kilpauintia, yleisurheilua sekä hiihtoa, venyttelyt ja lihaskuntotreenit tulivat leikkimielisesti osana kuntopiiriä tai lämmittelyissä/loppuvenytteilyissä osana treenejä. Valmentajan ohjaamana tietenkin. Kilpauimareille kuntosalitreeniä ei suositella aloitettavaksi ennen 15 vuoden ikää, sillä pituuskasvu ja kropan kehitys ylipäätään voi häiriintyä liian aikaisin aloitetusta painotreenistä. Näinollen sitä ei edes osannut ajatella kipeytyviä hartioita tai jumiutuvia takareisiä – kisoissa kaikkensa antaneena saattoi väsyä, mutta enpä muista että mikään osa kropasta olisi vaivannut ennen parinkympin ikää.

Opiskeltuani parturi-kampaajaksi ja myöhemmin työskenneltyäni vuosia hoitoalalla, fyysisesti kuormittava työ alkoi vaatia veronsa. Eräs kaunis kesäpäivä vuonna 2012 selkä kipeytyi niin, ettei siihen enää auttanut venyttelyt, kylmägeeli tai särkylääkkeet. Itku meinasi tulla unettomien öiden jälkeen, kun yksinkertaisesti ei löytänyt asentoa jossa olo olisi helpottanut. Urheilin toki säännöllisesti, mutta raskaat nostot ja kiertoliikkeet töissä olivat onnistuneet rasittamaan selkää toistuvasti sen verran että sinne oli muodostunut kunnon lukko. Oli aika hakeutua elämäni ensimmäistä kertaa hierojalle.

Aluksi vaadittiin tietenkin useamman kerran kuuri, jotta saatiin lukot ja jännitykset auki. Valehtelisin jos väittäisin, ettei kyyneleet olleet silmissä – sen verran se teki kipeää. Kun vihdoin paikat oli saatu auki monen hierontakerran jälkeen, vannoin että tähän pisteeseen en enää kroppaa päästäisi.

image

Vuonna 2013 kaverini suositteli mulle fyssariksi Stinaa, jonka osaavissa käsissä olenkin käynyt suoristamassa ruotoni tuosta lähtien jo useamman vuoden ajan. Meistä on ajan mittaa tullut myös ystäviä, ja hierontasession ohessa tulee höpöteltyä aina uusimmat juorut ja kuulumiset. Suora, rento ja upea tyyppi- ja vähintään yhtä loistava fysioterapeutti. Stinan kanssa lähdettiin jo tuolloin ihan alussa pohtimaan mun selkäkipujen ja ryhtiongelmien syvempiä syitä, ja miten niitä voisi mahdollisesti pitkässä juoksussa ehkäistä. Hieronta avaa kyllä paikat, mutta jos ongelma on syvemmällä, jumit palautuvat takuuvarmasti. Mulla sattuu olemaan alaselässä voimistunut lordoosi, jota voisi myös notkoseläksi nimittää. Tämä aiheuttaa sen, että tulee sellainen kiva ”hyppyripeppu”, mutta ihmisen selkäranka on harmi kyllä suunniteltu sillä tapaa, että mikäli alaselässä on vahva lordoosi, se vetää mutkalle myös yläselän päinvastaiseen suuntaan (kyfoosiin). Tästä seuraa se, että olkapäät tahtovat kääntyä eteenpäin ja rintalihakset kiristyvät. Lihaskipuja ja lukkoja tulee niin alaselkään, lapaluiden väliin kuin niska-hartiaseudulle. Varsinaista herkkua siis.

Kuten aikaisemmin mainitsin, hieronnan lisäksi Stinalta on saatavilla myös kattavat fysioterapeutin palvelut. Jo ensimmäisten käyntikertojen yhteydessä hän näytti muutamia treeni- ja keppijumppaliikkeitä, millä sain lisättyä liikkuvuutta yläkroppaan ja vahvistettua selän lihaksia niin, että ryhti pysyisi hyvänä ja rintaranka auki. Myös kinesioteippauksista on saatu apua. Ihan huippua, että nämä kaikki palvelut saa yhden katon alta, eikä tarvitse ravata usealla eri vastaanotolla. 🙂

image

Miksi käydä hieronnassa tai fysioterapeutilla? 

Moni mieltää hieronnan enemmänkin ”ylimääräiseksi hemmotteluksi”, jossa vähän sivellään ja läpsytellään öljyn kanssa. ÖÖ, niin väärä mielikuva kuin olla ja voi. On tietenkin erikseen nämä kauneushoitoloiden hipsuttelut, mutta kun puhutaan ihan kunnon urheiluhieronnasta, liikutaan täysin eri alueella. Liikunnan hyödyt ovat todella kattavat; sen lisäksi, että jo aiheutuneet lihasjumit saadaan huollettua kuntoon, hieronta on tärkeässä asemassa myös vammojen ehkäisyssä lisätessään lihasten ja jänteiden joustavuutta. Hieronta on oleellinen lisä sekä kuntoutujan että urheilijan lihashuoltoa, ja löytyykin säännöllisesti jokaisen kilpaurheilijan kalenterista. Hieronta myös nopeuttaa palautumista sekä vähentää stressiä, ja klassisesta hieronnasta/urheiluhieronnasta on voimakkuuden säätelyn kautta apua.

Fysioterapiassa taas arvioidaan kuntoutujan toumintakykyä sekä -rajoitteita, terveyttä ja liikkumista. Jokaiselle asiakkaalle laaditaan yksilöllinen fysioterapiasuunnitelma, jonka toteutumista seurataan tulevilla käynneillä. Fysioterapia ei ole pelkästään manuaalista ja fysikaalista terapiaa, vaan siihen kuuluu myös terveytta ja toimintakykyä edistävä ohjaus sekä neuvonta, terapeuttinen harjoittelu ja tarvittaessa apuvälinepalvelut. Näin vinkkejä saa myös hoitokertojen välissä kotona ja kuntosalilla toteutettaviin harjoitteisiin, kuten omassa tapauksessani. 🙂

image

Stinan kanssa keksittiin tehdä pieni yhteistyökamppis teille lukijoille!

Mainitsemalla blogini, saat -5 euroa alennusta ensimmäisestä hoitokerrasta. 

Fysio-Otteella on helppokäyttöiset ja monipuoliset verkkosivut, mistä löytyy lisätietoa, hinnasto, sekä verkkovarausmahdollisuus. Klikkaamalla TÄSTÄ, pääset suoraan sivuille.

Fysio-Ote sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Töölön sydämessä, osoitteessa Töölönkatu 56 A, Helsinki. Varauksia ja kyselyitä voi osoittaa myös Stinalle suoraan numeroon 050-5603529, tai sähköpostitse stina.hiltunen@gmail.com

image

Yritetään (minä myös!) jatkossa paremmin muistaa myös se kehonhuolto, ihan jos vaikka niistä treenin jälkeen tehtävistä venytyksistä lähtien. 😀 Sillä hep! käsi ylös, myös minä lusmuilen niistä liian useasti.

Näissä tunnelmissa rentouttavaa viikonloppua kaikille, pus! <3

xxx

Minna

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *