Sieltä se taas tuli – kesäflunssa. Joka hiipii maagisesti paikalle aina, kun töistä alkaa loma tai kaikki kouluhommat on paketissa. Toisin sanoen silloin kun saa edes vähän ”himmailla”, eikä koko ajan paina sata lasissa eteenpäin. Lomaa ei tässä tosin pääse viettämään, sillä soppari sijaisuuden suhteen jatkuu aina syyskuun puoleen väliin saakka – sinne tosin on jo haaveissa pieni irtiotto, mutta sitä ehtii kehitellä tässä vielä hyvin kesän mittaa.

Viime viikko oli kerrassaan loistava treenien suhteen, hommasin kesätarjouksesta inspiroituneena parin kuukauden jäsenyyden ihan naurettavaan polkuhintaan myös lähisalilleni. Normaalisti käyn treenaamassa Töölö Gymillä, mutta joskus kiireisinä päivinä olisi haaveissa ehtiä salille jo ennen töitä (eli ihan syntisen aikaisin!), eikä sinne ihan ehdi TG:n auetessa vasta klo 7:00. Näin ollen muutaman kympin sijoitus koko kesältä ei ollut hassumpi tähän ”kakkossaliin”, joka on viiden minuutin hölkkämatkan päässä kotiovesta. Sitten kun vielä aikuisten oikeesti onnistuisi saamaan itsensä aamulla ylös ulos sinne puntille kukon laulun aikaan. 😀

Viime lauantaina kävin myös korkkaamassa kauden Uimastadionilla! Pakko sanoa että sääli, ettei kotipaikkakunnallani ollut samanlaisia ulkotreenimahdollisuuksia kesäisin. Nytkin viereisellä radalla oli menossa jonkun uintiryhmän treenit, ja siinä sitä sitten muisteli kuinka paljon kevyemmin se altaan mitta omina kisa-aikoina menikään.. 🙂 Uinti on juoksun lisäksi kyllä itselle sellainen laji, mikä tuntuu tulevan selkärangasta. Molemmat olen aloittanut ihan naperona, ja molemmissa pätee oikeastaan sama sääntö; kun tekniikka on hallussa, loppu on oikeastaan ihan vain siitä kiinni kuinka kovaa treenaat. Joku toinen, jonka hauis on viisi kertaa isompi kuin mulla, joutuu luultavasti tekemään silti monta kertaa kovemman työn edetäkseen sen 50m siinä altaassa, kuin minä jolla tulee se tekniikka ja oikea veto-potku-sykli sen suurempia miettimättä.

Onhan sitä hetkiä, kun toivoisi että olisi säilyttänyt itsekurin ja pitkäjänteisyyden sen peruskoulun loppuun saakka, ja mahdollisesti harrastaisi vielä paljon aktiivisemmin jotain lajia. Onhan siinä omassa kilparyhmässä aina sellainen yhteisöllisyys, eikä treenitkään tunnu niin totisilta kun mukana on parhaat kaverit. Harmi kyllä, sen verran enemmän alkoi diskojalka vipattaa ja pojat sekä kaupungilla hengailu kiinnostaa murkkuiän kynnyksellä, että nuoren Minnan mielestä tuo min 6x viikossa treenaaminen sai nyt jäädä. Mutta varsinkin nyt, kun oma pikkuveli on kiivennyt ampumahiihtokuvioissa ihan ammattilaistasolle, tulee mieleen että olisi sitä voinut edes pari vuotta vielä yrittää katsoa nekin kortit omalla kohdalla. Tosin, eipä juuri kukaan muukaan vanhoista uintikavereista enää näin aikuisiällä ole jatkanut – lajissa menestyminen pienessä seurassa ja jopa näin Suomessa (saati sitten kansainvälisellä tasolla) on vähän haastavampaa kuin hiihdossa tai ampumahiihdossa. Ja pitää ajatella niin, että on sitten omalla kohtaa tullut noiden mitalien sijasta saavutettua jotain muita asioita. 🙂

Elämä alkaa pikku hiljaa voittaa myös täällä sairasvuoteen puolella – olen kirjaimellisesti nukkunut sunnuntaista saakka, ja ihan suosiolla. Jos jotain on aikuisikään mennessä oppinut, niin sen, että saikuttaa saa välillä ihan rehellisesti ja hyvällä omalla tunnolla. Sitä varten on olemassa sairasloma-ajan palkka, ettei kenenkään tarvitsisi väkisin henki hievereissä raahautua työpaikalleen tartuttamaan muita tai pahimmassa tapauksessa asiakkaita/potilaita. Useammat kerrat olen taakse jääneinä vuosina onnistunut myös kehittämään kivoja pikku jälkitauteja, kun en ole vain malttanut levätä. Tai ainakin pahentanut/pitkittänyt sitä alkuperäistä pöpöä. Nyt olen tajunnut, ettei siitä oikeasti jaeta mitään urhoollisuusmitaleja, että kuinka puolikuntoisena kukin jaksaa lähteä töihin repimään. Aamulla jo nousin ja olin valmiina lähtemään töihin, mutta kasvoja pestessä olo oli vielä sen verran höttöinen, että päätin suosiolla soittaa töihin ja jatkaa vielä päivän lepäilyä.

Kaikenlaista kevätflunssaa on aina liikkeellä, mutta itse veikkaan tämän olevan myös osittain ihan rehellistä vilustumista. Sunnuntaina kurkku oli jonkin verran kipeä nukkumaan mennessä, ja ajattelin että tänä yönä nukutaan ikkuna kiinni. (Ollaan pidetty sitä öisin rakosellaan näillä minihelteillä, kun lämpö tuntuu vanhoissa näissä vanhoissa kivitaloissa nousevan niin helposti. Allekirjoittanutta ei tosin haittaa vaikka olisi +45, mutta avopuoliso pyörii sitten tuskaisena sängyssä. :D) Noh, eivät parempi puolisko sitten muistanutkaan asiaa, ja oli yöllä kuumuudesta tuskaisena avannut ikkunan. BOOM, pientä lämpöä, kurkku infernaalisen kipeä ja pää täynnä räkää aamulla kun heräsin. Ei kumma, sillä lämpötilat oli sittenkin kuulemma tipahtaneet tuona yönä johonkin alle +10 asteen tienoille, jep jep..

Joka tapauksessa, olen näiden kuluneen kahden vuorokauden aikana ollut hereillä varmaan yhteensä kuusi tuntia, mutta nyt alkaa elämä voittamaan. Yleensä siitä tietää, että alkaa tervehtymään, kun mökkihöperyys alkaa vaivata ja tekee mieli alkaa touhuamaan jotain. Jouduin siirtämään menoja hieronnasta lähtien ensi viikolle, mikä ärsyttää, sillä tiedän että mm. tekemättömät työt löytää aina edestään. No, onneksi kyse oli sentään parista päivästä vain eikä tässä menetetty mitään sen suurempaa. 🙂 (Tästä huomaa myös, että alan olemaan terve – tekemättömät hommat alkaa mietityttää :D)

Huomenna suunnitelmissa siis normaali työpäivä ja ehkä jotain urheilujuttuja ihan oman jaksamisen mukaan. Menen myös piipahtamaan kosmetologilla freshaamassa vähän ihoa, tästä tulen jatkossa myös kertomaan varmasti lisää. 🙂
Perjantaina pakataankin sitten kissat ja suunnataan vanhemmilleni maalle rentoutumaan, tätä olen odottanut taas jo viikkoja etukäteen. <3

Leppoisaa tiistai-iltaa kaikille, toivottavasti te muut olette säästyneet vastaavilta kesäflunssilta ja muilta pöpöiltä!
Energistä viikkoa!

xxx
Minna