Syyskuun viimeistä viikonloppua viedään. Mulle se tarkoittaa pitkää työrupeamaa, seuraavat kuusi yötä kuluu nimittäin yövuorossa valvoessa kahdessa eri duunipaikassa. Olen kesän jälkeen ihan tietoisesti painottanut työskentelyni lähinnä yövuoroihin, sillä näinollen mun ei tarvitse tehdä yhtä paljon töitä (yövuorot ovat pidempiä ja niistä saa paremman liksan), jolloin jää enemmän aikaa opinnoille sekä itselle. Joillekin yövuorot eivät sovi ollenkaan, ja kesällä ensimmäisiä pitkiä pätkiä tehdessä epäilin sitä omallakin kohdalla – en meinannut saada nukuttua, olin ihan pihalla, kiukutti ja olin varsinainen ihmishirviö hetkittäin 😀 Jälkikäteen asiaa pohtiessa veikkaan, että siihen vaikutti myös tietyllä tapaa epäsäännöllisempi elämäntyyli, ja se, että oikeasti painoin töitä kolmessa eri vuorossa. Nyt kun virallisesti teen ainoastaan yövuoroa, ja koulupäiviä on harvemmin, aamuherätykset on jääneet myös minimiin ja elämä on seesteisempää. Niin mun pään sisällä, kalenterissa kuin kotonakin.

Kuluneella viikolla olen enimmäkseen nukkunut. Ja hyvällä tahdilla olenkin. Jo vuosia yöunet on vuorotyön takia jääneet monesti jopa 6 tuntiin, mutta nykyään olen yrittänyt tietoisesti haalia lepoaikaa vähintään sen 8 tuntia. Tällä viikolla kello ei ole herättänyt kertaakaan, ja olen nukkunut jopa (hävettää oikein kertoa) 12 tuntia – ihan niin pitkään kuin nukuttaa. 😀 Huomaan, että asioihin jaksaa paneutua ihan eri focuksella, maailma näyttää aurinkoisemmalta ja treeni kulkee ihan eri tahdilla. Tästä voisi yrittää pitää kiinni tulevaisuudessakin, tai ainakin niin pitkään kun työ- ja koulurytmi sen sallii.

Tiistaina olisi isotooppilääketieteen tentti, ja yövuorossa ollessa tauot käyttää mielellään hyödyksi valmistautumalla siihen. Avopuolisoni on koko viikonlopun keikkareissulla, joten saan ihan rauhassa nukkua päivät ja käydä treenaamassa kun siltä tuntuu. Kaksiossa asuessamme erilainen vuorokausirytmi ei periaatteessa tuota isoja ongelmia, paitsi että olen niin herkkäuninen, että pelkästään tieto toisen läsnäolosta viereissä huoneessa saa usein heräämään. Sitten ei millään malttaisi nukkua, ja lepo jää liian vähäiselle. Yritänkin tietoisesti painottaa työvuorojani viikonlopuille, jolloin parempi puoliskoni monesti on reissussa muissa kaupungeissa.

Keskiviikkona istahdin pitkästä aikaa ystäväni Susannan tuoliin parturi-kampaamo Espacessa. Susanna on toiminut taikurina meikäläisen tukan parissa jo pitkään, ja auttanut selviämään tuskallisen pitkästä hiustenkasvatusoperaatiosta mainiosti. Viime talvena mulla nimittäin oli vielä lyhyt polkkatukka sivusiilillä, joten pitkä matka on tähän tultu. Hiuslaatuni on suomalaiseksi melkoisen paksu ja itsepäinen, tukkaa on paljon! ja se kasvaa supernopeasti. Moni olisi tästä innoissaan, enkä valita, vaikka tämä välillä aiheuttaa aikamoista päänvaivaa. Lyhyempi malli on ollut mun juttu jo teinivuosista lähtien, mutta tällaisen hiuslaadun omaavana sen eteen joutuu tekemään hirveästi töitä. Jos ei parin viikon välein käy päivittämässä, tuloksena on melkoinen karvalakki. Sama pätee tyvikasvun kanssa – on kokeiltu platinablodit sun muut, mutta tummaan on aina palattu. Se on helpoin ja luonnollisin omaan ihonväriin, ja tässä on pitäydytty useampi vuosi. En ole varma, olenko aikaisemmin maininnut; olen tosiaan aikaisemmalta koulutukseltani parturi-kampaaja, joten niiden opiskeluvuosien aikana on hiusten saralla kokeiltu melkein kaikki – rastoja ja pikkulettejä lukuunottamatta 😀

Loppukeväästä me vähän vauhditettiin Susun kanssa mun kasvatusoperaatiota, ja lyötiin päähän teippipidennykset. Mulla kun oma tukka sattuu olemaan aivan superpaksu, piti pidennyksiäkin laittaa ”vähän” enemmän. Lopputulos sulautui kuitenkin vanhaan polkkatukkaan yllätyshyvin, ja nyt puolisen vuotta on tällä tukalla menty. Oma tukka kasvaa mukana, ja parin kuukauden välein käyn värjäyttämässä tyven ja nostamassa pidennykset. Aika iisiä.

Alkusyksystä edellisen käynnin yhteydessä mulle myös leikattiin pitkästä aikaa suora otsis, mihin olen itsekin tykästynyt ja joka on saanut ainakin paremmalta puoliskolta kehuja niin paljon, etten siitä taida ihan heti luopua. Joulun aikaan olisi kuitenkin tarkoitus pitää taukoa pidennyksistä joksikin aikaa, sillä oma tukka alkaa olemaan jo niin pitkä, että pärjää mainiosti ilman. Saa nähdä, pitäydynkö päätöksessäni, vaihtuuko väri vai mitä keksitään. 😉

Yövuoroputkeni tosiaan päättyy torstaiaamuna (apua kun tuntuu nyt kaukaiselta!), ja silloin päivällä hyppäänkin koneeseen Helsinki-Vantaalta kohti Berliiniä. Edessä on paikallisten ystävien treffaamista, yhden kolmekymppiset ja rentoutumista! Toivotaan hyviä kelejä, siellä tuntuu olevan vielä melko paljon lämpöisempää kuin meillä täällä Pohjolassa 😉

Näihin tunnelmiin, hyvää yötä ja viikonloppua!
Loppuun vielä pari Berliinin fiilistelykuvaa viime syksyn reissulta.

xx
Minna