Lämpimät kelit ovat hellineet ainakin täällä stadissa viime päivinä, ja olen yrittänyt yövuoroista huolimatta nauttia niistä mahdollisimman paljon. Tänään kävin heittämässä ennen töihin menoa 7 km mittaisen iltalenkin – askel oli kevyt ja lenkkikeli mitä parhain; ei liian kuuma eikä kylmä, merituuli puhalsi mukavasti ja oli hauska katsella ihmisiä terassilla istumassa ja hengailemassa puistoissa. Samalla jotenkin heräsin siihen karuun todellisuuteen, että viimeisiä lämpimiä hetkiä vietetään ja kohta koittaa taas parkatakkien ja nahkasaappaiden aika. Tuntuu samaan aikaan, että ”hei enhän mä ole ehtinyt nauttimaan kesästä ollenkaan”, mutta myös toisaalta olen tehnyt taakse jääneiden kahden kuukauden aikana enemmän kuin monina kesinä yhteensä. On ollut reissuja, festareita, maaseutulomailua, muuttoa sun muuta mukavaa. Olen aloittanut kirjoittamaan uudelleen aktiivisesti blogia, työkuviot ovat hivenen muuttuneet ja innostus punttitreeniin syttynyt uudelleen. Aina sitä kuvittelee, että mikään ei ole muuttunut – sitten kun katsoo jonkin verran taaksepäin, huomaakin asioiden (ja ennen kaikkea itsensä) muuttuneen aika paljon. Kadonnut motivaatio opintojen loppuun viemiseen on löytynyt jälleen, oma minäkuva ja fysiikka on paketissa pitkästä aikaa, asun unelmakodissa unelmamieheni ja kissamme kanssa ehdottomasti lempikaupunginosassani – pullat on aika hyvin uunissa ja meikäläinen onnellisempi kuin hetkeen. En tiedä onko tämä hyvänmielenmultihuipennus peräisin parista aurinkoisesta päivästä, terapialenkkeilystä tai pitkistä unista, mutta en valita.

Hetken aikaa ehdin jopa masentua ja stressata syksyn opinnoista, sekä siitä miten vähän tulee olemaan sitten aikaa sille ja tälle ja tuolle asialle. Ihan turhaan. Muutama viikko takaperin tein itseni kanssa sopimuksen (jota julistin myös avopuolisolleni), että yritän stressata sekä valittaa vähemmän – ja sen sijaan sitten hymyillä enemmän. Olen melkeinpä koko ikäni aina teinivuosista saakka ollut oikea ylisuorittaja; koulun ohessa on ollut pakko painaa duunia enemmänkin kuin olisi tarve, sen lisäksi kaikista asioista pitää aina innostua joko sata lasissa tai ei ollenkaan. Jatkuvasti mielessä on juttuja ”jotka pitäisi tehdä”, ja kun niistä tekee itselleen stressiä, ei aina ole myöskään kaikista rennointa seuraa asuinkumppanilleen tai läheisilleen. Joku viisas on joskus lohdutellut minua, että tämäkin on luonteenpiirre mikä tasoittuu varmasti iän myötä. En välttämättä usko sen katoavan kokonaan, enkä toivokaan, sillä toisaalta se on myös ajanut eteenpäin asioissa ja olen ehkäpä uskaltautunut kokeilemaan ja tekemään elämässä juttuja, mitä joku rauhallisempi ja tasaisempi ihminen olisi pitkään harkittuaan jättänyt tekemättä. Se, minkä olen oppinut vuosien myötä, on että joka vuosi sitä kuitenkin oppii tuntemaan itsensä paremmin. Samalla huomaa, ettei se maailma sittenkään kaatunut tähän tai tuohon asiaan, ja oppii ehkä myös suhtautumaan elämään rennommin. Tämän vuoksi en koe vanhenemista mitenkään negatiivisena asiana, vaan malttamattomana melkeinpä odotan, millaisena ihmisenä ja millä elämänasenteella sitä taaperretaan eteenpäin kolmekymppisenä. Ei siis muuta kuin leuka pystyssä kohti uusia seikkailuja! 😉

Eilen lyötiin lukkoon erään ystäväni kanssa myös yksi uusi tavoite syksylle. Lauantaina 12.9 suunnataan Tallinnaan, ja seuraavana päivänä juoksen siellä elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Kyseessä on SEB Tallinn Marathon, ja matka tosiaan puolikas eli 21,1km. Koskaan aikaisemmin en ole tainnut yhtä pitkää matkaa juosta, joten edessä on jälleen uusi kokemus ja eräänlainen itsensä voittaminen. Ystäväni Miia vinkkasikin minulle netistä treeniohjeet ”kuudessa viikossa puolimaratonille”, ja nyt olisikin tarkoitus hetkeksi aikaa laittaa kovempi salitreeni tauolle ja alkaa treenaamaan sitä juoksua ihan tosissaan. Harvemmin tulee juostua yli kymmenen kilometrin lenkkejä, ja nyt pitäisi vetää yli tuplat. Extreme Runissa Vantaalla matka oli 16km, mutta se sisälsi tietenkin myös erilaisia esteitä ja jopa joen yli uimista – nyt kyse on rehellisestä tasaisella juoksemisesta. Saa nähdä kuinka naisen käy, tavoiteaikaa en uskalla itselleni vielä edes miettiä. Pääasia että päästään maaliin saakka 😀

Nyt pitäisi rutistaa vielä viikon viimeinen yövuoro, huomenna on sitten luvassa kauneudenhoitoa sekä ystävien näkemistä, loppuviikko sitten festaroidaan Weekendeissä. Veikkaan että luvassa on aikamoiset kinkerit!