Kun kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu..

Heippa pitkästä aikaa!

 

Mulla on ollut jotenkin todella vaikeat pari viikkoa niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja siksi halusin vähän avautua fiiliksistäni. Kaikki alkoi siitä kun oli hirveä kiire ja stressi suunnitella valmistujaisiani. Oli todella paljon asioita tehtävänä, ja tuntui ettei vuorokaudessa vaan riitä aika suorittamaan kaikkea niitä. Päässäni pyöri miljoona asiaa tarjoilu, koristelu, vieraat, juhlatila sekä oman elämäni oikeat huolet ja murheet. On tyhmää stressata jostain noinkin turhasta asiasta, mutta nämä asiat olivat vaan kirsikkana kakun päällä, ja pahensivat jo valmiiksi raskasta painolastia. Luulen koko vuodella olleen vaikutusta asiaan, koska syksyllä alkanut Miss Helsinki kiertue ja sen tuomat paineet, jatkuivat keväällä koulun tuomilla paineilla mm. siitä kerkeänkö valmistua ajallaan. Olin jo siirtänyt valmistumistani, jonka piti olla alunperin joulukuussa, ja olin asettanut tavoitteeksi kesäkuun 2016.

 

juhannus blogi 4

Luulen että kroppani sanoi ”nyt riittää”, kun sairastuin todella pahaan flunssaan muutama päivä ennen juhlia. Olin vihainen itselleni siitä, etten ollut sairastunut kunnolla yli vuoteen, ja nyt juuri ennen näinkin tärkeää päivää tulin kipeäksi. Osasyynä kaikkeen oli stressin lisäksi huonot yöunet muutamalta viikolta, huonot valinnat ruokailun suhteen ja se etten ollut harrastanut liikuntaa. Kaiken kaikkiaan paketti oli aika sekaisin ja antoi pöpölle suotavat olosuhteet puhjeta.

Yritin kuitenkin tervehtyä ja levätä sen pari päivää mitä minulla oli aikaa. Kokeilin varmaan kaikkia poppakonsteja mitä on olemassa mehiläisen siitepölystä, valkosipuliin, vitamiineihin ja homeopatia lääkkeisiin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut tepsivän. Muistan stessanneeni jossain vaiheessa säästä ja siitä että juhlien oli suunniteltu olevan ulkona. Kaikki säätiedusteet näyttivät juhlapäivälle sadetta ja myrskyä. Sairastumisen jälkeen kuitenkin ainut toiveeni oli se, että tervehdyn, ja millään muulla ei ollut mitään väliä. Tuntui jotenkin tyhmältä että olin ottanut paineita pienistä asioista, ja näin ollen olin laiminlyönyt oman terveyteni.

juhannus blogi2

Heräsin lauantai aamuna kuumeeseen ja siihen että ääneni oli lähtenyt. Ulkona satoi kaatamalla vettä ja olin nukkunut jälleen yhden yön todella levottomasti. Lähdin ajamaan kampaajalle ja silloin kaikki paha olo purkantui, muistan ajaneeni kaatosateessa ja itkin koko matkan. En ollut jostain syystä pystynyt itkemään moneen kuukauteen, joten nyt kunnon itku tuntui helpottavalta. Pahaa mieltäni ei ollut aiheuttanut vain se, että olin kipeänä ja ulkona satoi kun saavista kaatamana, vaan se kaikki mitä sitä ennen oli tapahtunut, ne purkamattomat ja käsittelemättömät asiat. Onneksi kun näin ystäväni, kaikki se paha olo lähti pois ja päätin että tästä tulee hyvä päivä. Olin sentään tehnyt valtavan työn koulun suhteen 4 vuoden ajan ja mikään ei saisi pilata sitä onnen tunnetta, mikä minun kuului saada tästä saavutuksesta.

juhannus blogi 5

Päivä meni loppujen lopuksi todella hyvin ja meillä oli huippu hauskaa. Kaikki ei mennyt niin kuin olin suunnitellut, mutta ehkä juuri se teki siitä erityisemmän. Kaksi asiaa jotka toivat minulle suurimman ilon oli perheeni ja ystäväni. Olin onnellinen ja kiitollinen, että niin moni pääsi paikalle viettämään unohtumattoman päivän kanssani. Se kaikki tuki mitä sain, ja se rakkauden määrä oli tärkeintä, ja sitä kukaan ei voi viedä pois <3

Opin taas kantapään kautta, että ei saa laiminlyödä omaa kehoa liialla suorittamisella ja stressaamisella. Se on vaikeata tälläiselle henkilölle kuin minä, joka ottaa helposti liikaa paineita pienistäkin asioista. Keho kyllä viestittää hälytysmerkkejä milloin se tarvii lepoa, ja niitä pitää kuunella! En voi tarpeeksi korostaa tasapainoisen elämän ja kultaisen keskitien valitsemista, niitä terveellisiä valintoja, unta ja itsensä hemmottelemista. Nyt minulla alkoi ansaittu kesäloma, ja pyhitänkin sen levolle, ystäville, perheelle ja toivottavasti auringolle 😉

 

Kuvat: Omer Levin

<3: Mariela

Facebooktwittermail

5 kommenttia “Kun kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu..

  • Avatar
    27.6.2016 klo 21:15
    Kestolinkki

    Muru, mä kirjoittelen juurikin tästä aiheesta paljon. Siitä, miten omaa kehoa pitää kuunnella ja pitää sitä hyvänä. Rakastaa sitä. Älä laiminlyö sitä, kun se yrittää kertoa sulle jotakin! <3
    Asiat järjestyy aina!

    Reply
    • Mimi
      8.7.2016 klo 22:22
      Kestolinkki

      Heippa<3 Toi on kyllä niin totta, että omaa kehoa pitää kuunnella ja se kyllä kertoo jos kaikki ei ole okei! Jotenkin sitä kuitenkin välillä menee pää punaisena eteenpäin ja ei ota kehon viestejä vastaan, ja sit käy juurikin näin nimimerkillä 3vk kipeenä putkeen 🙁 kiitos tsempeistä!

      Reply

Vastaa käyttäjälle RebIlleds Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *