Annatko murehtimiselle vallan?

Liikaa murehtiminen on itselleni aivan liian tuttu tapa. Tämä postaus on teille, jotka murehditte! Ette ole meinaan ole todellakaan yksin tämän asian kanssa… Nykyajan huolenaiheeksi on myös korostunut liiallinen stressi, jota on päässyt muodostumaan kiirellisen elämäntavan seurauksena. Aina ollaan kiireessä ja havitellaan seuraavaa projektia. Aika kuluu kännykällä tai koneella ja ilman kalenteria päivän suunitelmat jäävät unholaan. Stressi tietenkin riippuu myös ihmisen persoonasta, osa stressaa enemmän kuin toiset. Minä kuulun aika vahvasti tähän stressaavampaan kategoriaan. Stressin hallinta on itselleni haaste, jota pyrin opettelemaan. Siitä on hyötyä opiskelussa, työelämässä niin kuin myös muillakin elämän alueilla. Jos pystyy suhtautumaan asioihin rauhassa ja ottamaan päivä kerrallaan lamaantumatta stressistä, ollaan jo voiton puolella.

dsc_2645

Viime viikolla havahduin omalle käytökselleni, kun unohdin esseiden streessaamisen vuoksi ensi periodin kurssi-ilmottautumiset kokonaan. Kurssi-ilmottautumiset alkoivat kymmenneltä ja yhtäkkiä havahduin yhdeltätoista paniikissa. Ennen olin aina muistanut ilmottautumiset viikon etukäteen. Kyseessä oli mulle suuri katastrofi, sillä avoimen kautta suorittaminen on tarkkaa puuhaa kurssien suhteen. Usein kiintiöt päästä kurssille ovat hyvin pienet. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että ilmottautumisten alkaessa klo 10:00 on oltava juuri siihen aikaan koneella klikkaamassa oikeasta nappulasta. Muuten ei pääse haluamalle kurssilleen.

Eli siis en päässyt sille markkinnoinnin kurssille, jolle olin suunnitellut meneväni. Ja reaktioni oli maailman lapsellisin. Aloin itkemään ja hakkaamaan pöytää. Muistutin itkupotkuraivari lasta, joka ei saanut uusinta My Little Ponya. Kaikki sen takia etten päässyt kurssille.

68838a42b31c338eda33821efcf71e8c

Jälkeenpäin järkytyin melodramaattisuuttani. Tämän seuraavan vaiheen uskon auttavan kaikkia, jotka murehtivat paljon. Meinaan kysyin itseltäni: miksi keskityn kaikkeen negatiiviseen? Onneksi minun piti päästä vain yhdelle kurssille tässä periodissa, joten suurta haittaa ei tapahtunut. Voin ottaa verkkokurssin, vaikka siinä olisikin enemmän työtä. Jos kyseinen olisi tapahtunut aikaisemmin, kun minun piti ilmottautua useammalle kurssille, olisi tilanne ollut vaikeampi. Mutta silti, olisiko maailma loppunut? Ei. Olisiko joku kuollut? Ei. Voi olla, että kouluun pääseminen olisi hankaloitunut, mutta mitä sitten? Aina voin yrittää uudestaan tulevaisuudessa. Onko terveyteni menettäminen sen arvoista?

Murehtiminen ei ole pelkästään meiltä pois, vaan myös lähimmäisiltämme. Kun murehtii, ajatukset pyörivät jatkuvasti erilaisissa suoritettavissa tehtävissä. Kuulostaako tutulta? Tällöin ei ole oikeasti ’läsnä’, kun viettää aikaa rakkaitensa kanssa. Sen vuoksi on tärkeää oppia elämään nykyhetkessä ja nauttimaan myös toisten seurasta. Huominen on kuitenkin vasta huomenna, joten älä tuhlaa aikaasi murehtimalla sitä etukäteen.

772a14a5b8fa4a250b7816d8925918d5

Aina, kun murehditte, kuvitelkaa huonoin mahdollinen sen seurauksena tapahtuva tilanne ja miten korjaisitte sen. Kysykää itseltänne loppuuko maailma tuohon pulmaanne? Muistuttakaa itseänne kaikesta hyvästä. Positiivinen ajattelu luo positiivisuutta ja houkuttelee positiivisia tapahtumia. Elämä jatkuu ja antaessamme murheilemme vallan lisäämme sairastumisen riskiä. Keskity tehtäviin, joita sinuun pitää tehdä tänään. Usein mietimme liikaa menneisyyden tai tulevaisuuden pulmia ja näin unohdamme tämänpäiväiset ilot.

Stessitöntä sunnuntaita teille,

♥ Isabella


Worrying too much is a very familiar habit for myself. This post is for you guys, who worry too much! You are not alone with this matter.. Nowadays stress is a big concern due to busy lifestyles. Everyone is always busy reaching for their next goal. Most of the days are spend on the phone or computer and without your calendar, it is impossible to remember what you have planned for the day. Stressing also depends on the personality of the person, some stresses more than others. I belong to the category that stresses more. Controlling stress is a challenge I am trying to learn. It helps in studying, at work as well as in other parts of your life. If you are able to take every day calmly without letting stress to get you, you are doing well.

dsc_2645

Last week I was surprised by my own behavior when I forgot to sign up for next month’s courses for school. The signing up started at 10 am and I realized this one hour too late in panic. Before I had always remembered the sign ups one week early. Now due to stressing about other school projects, I completely forgot. It was a catastrophe for me because I am applying to the university with the average of the grades of the courses I have done. So the courses have usually just a few spots. This basically means that if the signing up starts at 10 am, you have to be at 10 am at the computer and clicking the right button. Otherwise you won’t get in the course you want to.

So I didn’t get into the marketing course I had planned to go. And my reaction to this was the most childish one ever. I started crying and banging the table. I seemed like an angry child who didn’t get their My Little Pony -toy. Just because I didn’t get the course.

68838a42b31c338eda33821efcf71e8c

Afterwards I was shocked by my melodrama. This next phase I believe to help everyone who suffers from worrying too much. I asked myself: Why do I always focus on the negative? Thank God, I only had to sign up for one course for the next month, so the damage wasn’t huge. I can take an online course, even though is more work. If this had happened earlier when I had to sign up for several courses, the situation would have been worse. But anyway, would the world have ended? No. Would have someone died? No. Maybe getting into the university would have gotten harder, but so what? I can always try to get into the university in the future. Is it worth losing my health?

Our worrying isn’t just a problem for us but also for the people we care about. When you are worried you tend to think all the time the things that you need to do. Sounds familiar? This is when you really aren’t ’present’ when you are spending time with your dearest. That is why it is important to learn to live in the present time and learn to enjoy your time with others. Tomorrow’s worries are tomorrow so don’t waste your time by worrying about them beforehand. 

772a14a5b8fa4a250b7816d8925918d5

Always when you are worrying, think about the worse scenario possible and how you would fix it. Ask yourself if the world is going to end because of that problem. Remind yourself of all the good. Positive thinking creates positivity and attracts positive events. Life goes on and when we worry too much, we end up increasing the chance of getting sick. Focus on the tasks you have to do today. Too many times we worry about the past or the future we forget about the joy of today.

Have a stress-free Sunday,

♥ Isabella

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.