Mitä kehonkoostumusmittauksesta selvisi?

⇒ Scroll down to read in English

Kävin maaliskuussa InBodyn kehonkoostumusmittauksessa. Olin hyvin pettynyt paperin näyttämiin tuloksiin, sillä ensimmäinen bulkkini oli käynnissä ja janosin lihaskasvua. Tulosten mukaan lihasta ei ollut tullut ollenkaan syyskuusta lähtien. Virheeni oli suhtautua mittaustulokseen niin vakavasti. Kyseessähän oli vain numeroita paperilla.

Suhtauduin kuitenkin huonosti varmasti senkin vuoksi, että treenit olivat tuolloin jumittaneet pitkään. Painot eivät enää nousseet nousujohteisesti vaan sen sijaan olin jo treenannut samoilla sarjapainoilla pidempään. Treenit tuntuivat enemmänkin pakkopullalta. Uskon siis, että tuloksissa oli kuitenkin jotain perää. Marraskuussa alkoi maltillinen reverse finaalin jälkeen ja yritin rohkaista itseäni syömään suurempia määriä. Maaliskuussa olin vasta saanut syömiseni kunnolla käyntiin ja lihaskasvu onkin hyvin hidasta. Viime vuoden loppuvuodesta olin myös ollut muutaman viikon ulkomailla, joten treenaaminen ja säännöllinen syöminen jäivät tuolloin toden teolla tauolle. Tilannetta ei parantanut jatkuva kiire ja stressi opiskelujen vuoksi. Silti raivasin aina tilaa treenaamiselle. En olisi saanut siis reagoida niin ankarasti itseäni kohtaan ja tuomita itseäni osaamattomaksi.

Kuvailtiin vähän Julian kanssa 🙂

Ensireaktioni oli sen mukainen, että halusin luovuttaa ja mietin ylipäätänsä miksi edes kävin salilla. Tavallaan kuitenkin tulos motivoi minua suuriin muutoksiin. Tajusin, että totaalisesta tauosta oli ollut pitkä aika, joten muutokseni alkoi lepoviikolla. Sen jälkeen siirryin kolmijakoiseen ohjelmaan, jonka yhdistin 20 kyykyn haasteeseen. Käytännössä kyykkäsin siis 3 kertaa viikossa yhden setin verran 20 kyykkyä painoja nostaen viikon jokaisessa kyykkytreenissä. Haasteen jälkeen siirryin kolmijakoiseen, jossa treenasin jalat pari kertaa viikkoon, selän, hauiksen ja takaolkapään toisena päivänä, rinnan, ojentajat, olkapäät ja vatsat kolmantena sekä yhtenä päivänä erikseen myös koko yläkropan. Tämä treenaaminen oli itselleni hyvin erilaista, sillä olin jo pitkän ajan tottunut monijakoiseen ohjelmaan. Oli siis virkistävää ja innostavaa kokeilla uutta tapaa treenata. Tunsin, myös miten yläkroppani sai enemmän kehitystä, sillä rasitin sitä useammin viikkoon. Kroppani sai aivan uudenlaista ärsykettä.

Kävin taas kehonkoostumusmittauksessa nyt kesäkuun alussa. Mittaukseen menin, sillä mielellä etten pety, jos lihasta ei ole tullut lisää. Tiesin kuitenkin, että treeneissäni voimani ovat kasvaneet kohonneiden sarjapainojen myötä. Olen myös kuullut läheisiltä, että olen hieman kookkaampi. Peilikuvasta on myös pilkistänyt esiin enemmän lihaksia selän alueella. Tämän vuoksi en enää niinkään välittänyt mitä mittaus kunnostani kertoo, sillä edellä mainitut ovat minulle tärkeämpiä mittareita kuin numero paperilla. Halusin kuitenkin verrata nykytilannettani edelliseen tulokseen ja nähdä kehitykseni suunnan. Tällä kertaa lihasta oli tullut 1.5 kg lisää mittauksen mukaan! En tietenkään usko ihan tuohon määrään. Sehän on mahdotonta niin lyhyessä ajassa, etenkin naiselle. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lihasta on ehdottomasti tullut lisää, edes vähän. Oloni on muutenkin treenien suhteen paljon itsevarmempi kuin maaliskuussa. Nykyisistä tuloksista tuli myös ilmi, että alavartalo alkaa olla hieman ylävartaloa suhteessa heikompi. Seuraavassa ohjelmassa haluan siis keskittyä enemmän taas jalkoihin ja niiden vahvistamiseen.

Long story, short: Mittaukseen ei kannata sokeasti uskoa. Se toimii kuitenkin hyvänä suunnan antajana ja mahdollisesti voi motivoida lisää. Tärkeintä on mitä itse tuntee ja, että on peilikuvaansa tyytyväinen. Äläkä koskaan lähde vertailemaan omia tuloksia toisen ihmisen kehonkoostumusmittauksen tuloksiin. Kaikilla on kuitenkin erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet. Paras tapa on verrata tuloksiaan omiin edellisiin mittauksiin nähdäkseen kehityksensä suunnan, oli tavoite sitten rasvanprosentin pienentäminen tai lihaskasvu. Myös lihasepätasapainoja voi näiden avulla tarkkailla. Kurkkaa tästä postaus syksyltä: Miksi kävin kehonkoostumusmittauksessa?

Alla näkyy kummatkin mittaustulokset:

Maaliskuu
Kesäkuu

Käytkö itse kehonkoostumusmittauksessa?

♥ Isabella

» Sosiaalinen media: Instagram & Facebook: @marjaisabella


What I found out through body composition analysis?

I went in March to a body composition analysis called InBody 720. I was really disappointed in my results because I was going through my first bulk and was crazy for any extra muscle growth. According to my result I hadn’t gained any muscle since September’s results. My error was to take these results too seriously. They were, anyway, just numbers on a paper.

Anyway, I did react quite badly to this matter, specially because my workouts hadn’t progressed in awhile. I wasn’t lifting more weight, but instead had been stalling on the same weight in my sets. Training felt more like work I had to do. So, yes, I do believe the results were telling a bit the truth. In November, I started my slow reverse diet and was trying to encourage myself to eat more. So, in March, I was just strating to have a good routine with my food and well, muscle growth is extremely slow. I was also, at the end of last year, aboard so my training and regular eating was in a break for a couple of weeks. The constant stress and hurry from my studies didn’t make my situation any better. Anyway, I always made sure I had time to train. So, I shouldn’t had been so hard on myself about the lack of results.

My first reaction to the results was to give up and I started thinking why did I even go to the gym. The results still kind of motivated me to make some big changes. I realized that it had been awhile since I had a complete break from training. So, I started my big changes with a rest week. After that I changed my program into a 3-day split one combined to the 20 squats challenge. I squatted 3 times a week 20 reps for one set and added weight to every session. After the challenge I trained with a simple 3-day split program training legs two times a week, one day back, back shoulders and biceps, other day chest, triceps and upper shoulders and one day the whole upper body again. This type of training was really different for me because I had been training with a more higher split program for a long time. So, it was very refreshing and exciting for me to try a new way to train. I also felt how my upper body started to develop more since I was putting more emphasize to it more often on a weekly basis. My body got a whole new type of stimulation.

I went to the body composition analysis again, now in June. I went with the idea that I wouldn’t be disappointed if the paper didn’t show any muscle growth again. I did know anyway, that my strength had gone up due to being able to lift heavier. I have also heard comments from my close ones that I look more muscular. I have also noticed through the mirror some muscle gains in my back. Therefore I wouldn’t care so much what the results were because to me, the reasons I mentioned before, were more important than a number on the paper.  I did want to anyway compare my current state with the previous results to see where I was at. This time I had gained 1.5 kilos of muscle! Of course, I don’t believe in that amount. It is impossible in such a short time, especially for a woman. But I do agree that I have gained muscle, even little. I feel more confident with my workouts compared to March. I did find out from the current results also, that my lower body is starting to be a bit weaker than my upper body. Therefore, I want to focus on my next program to strengthen all muscles in my legs.

Long story, short: You shouldn’t believe blindly in the body composition analysis. It does work as good advise to yourself to know if you are progressing and it might even motivate you more. The most important thing is what you feel and that you are happy about what you see in the mirror. Never compare your own results to someone else’s. We all have different starting points and goals. The best way is to compare your own results to your previous one’s  to see if there is some progress or muscle imbalances. You can track your weight loss or muscle growth this way.

Below you can see both results:

March
June

Do you go to the body composition analysis?

♥ Isabella

» Social media: Instagram & Facebook: @marjaisabella

Facebooktwittermail

2 kommenttia “Mitä kehonkoostumusmittauksesta selvisi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.