Huoh.. päivä alkoi ihan jees, mutta kosahti sitten pieneen ja turhaan juttuun.

Kun mieli on kieroutunut pahemmin kuin solmulla oleva käärme niin näitä tulee.
Ja mitäkö on sattunut, no ei mitään 🙂 .

Lähdin aamulla pitkälle lenkille, kun katsoin että loppupäiväksi on sadetta luvattu. Kävelin koirien kanssa kaikessa rauhassa heräilevän Espoon katuja Cafe Merenneitoon. Meri ja luonto rauhoittavat minua, olo oli ollut hieman ahdistunut jo illasta asti. Onneksi mulla oli illalla kavereita käymässä niin sain sentään puoli päivää siirrettyä tätä oloa.

Karkulainen jäi kuopioon viikonlopuksi niin olen yksin.. En tiedä mistä johtuu, mutta olo on ollut  vähän huono, ilmeisesti todella hyvästä olosta ja onnellisuudesta, kun tipahtaa hieman niin tämä on sitten se alamäki.

Tulin takaisin lenkiltä ja lähdin hakemaan ton toisen autoa huollosta, no sitä ei sitten annettu lauantaina mulle, kun ei huolto ollut auki. Perus juttu… No minähän päätin, että mokasin luvatun jutun ja olen huono. Kiukuspäissä kävely kotiin ja kyynelehtimään peiton alle… “mä oon huono”.

Siitähän se sit lähti.. Pelot tulee pintaan, että en riitä tai kelpaa, en onnistu, epäonnistun. Näissä tilanteissa pitäisi kysyä itseltä, että niin missä?? Ihan käsittämätöntä puppua suoraan sanottuna. Olen edelleenkin ainoa Luisa, ainoa joka voi minuutta luoda ja se on parasta juuri sellaisena, kuin olen.

Onko muita joilla käy näin? Varmasti on.. Miksi pitää olla niin pirun täydellisyyteen pyrkivä ja tuomitseva itseään kohden. Kai näistä “parantuu” vain läpikäymällä näitä tunne skaaloja ja oppimalla, että asiat on ja pysyy.

Kaippa se sitten tästä…

Vähän statseja aamulenkiltä, ainakin siihen olen tyytyväinen 🙂

/L