Heippa.

Minulla olikin sitten eilen erilainen kotimatka töistä, kuin muina päivinä. Ajelin kaikessa rauhassa kohti kotia, kunnes silmäkulmaani sattui jotain, jonka aivoni totesivat poikkeukselliseksi. Käänsin katseeni jalkakäytävälle ja huomasin, kuinka bussipysäkillä makaa vanhempi mies kasvot alaspäin.. Keskellä kirkasta päivää hieman yli kello kaksi.

Auto sivuun ja puhelin mukaan. Puhuttelin Herraa ja selvisi, että tajuissaan ainakin oli. Hätäkeskuksen kanssa päädyimme siihen, että taitaa olla ennemmin poliisi, kuin ambulanssi kyyti kyseessä.

Siinä sitten Herraa puhuttelin ja kyselin, että mistä oli matkalla ja tiesikö mistä tullut. Kaikkeen ei osannut vastata.

Se mikä pisti itsessä taas miettimään, kun hän kysyi “miksi pysähdyit, miten olen ansainnut jonkun pysähtymään sekä miten olet tuollainen, noin kiltti”. Totesin vastauksessa, että tottakai pysähdyn, kaikkien meidän pitäisi pysähtyä – se on velvollisuus.

Herra oli hyvin siististi pukeutunut, tarkemmin tarkasteltuna ja itsekin sai sanotuksi, että oli muutaman annoksen miestä vahvempaa nauttinut. Mutta entäs sitten!?

Pysähtyisin tarkistamaan vaikka kyseessä olisi “laitapuolenkulkija”, olemme kaikki avun ansainneet ja saman arvoisia hädän hetkellä.

Pistää vaan todella ihmetyttämään, että kauan hän oli maassa ollut? En itse nimittäin nähnyt hänen ollenkaan kaatuvan, joten hetken lie siinä ollut?

Onneksi kaikki loppui hyvin ja hän pääsi partion hoiviin, joka varmasti tietää oliko koti, ensiapu vai jokin muu paras ratkaisu.

Semmoista eilen, autetaan me toisiamme, jooko?

/L

p.s illasta kävin kuvaamassa ihanaa NeitiKotipeltoa, siitä juttua ja kuvia seuraavassa postauksessa.