Ennakkoluulot kumoon part 1 – ”Twerk ei ole tanssia”

Kivaa alkanutta viikkoa jengille! 🙂

12244278_1671616996386106_5964958805635563032_o

Seuraavissa postauksissani tulee sarja julkaisuja, joissa pyrin kumoamaan  twerkiin liitettyjä (oman kokemukseni mukaan) yleisimpiä ennakkoluuloja.  Koen, että mun tehtäväni Suomen ensimmäisenä, sekä tällä hetkellä ainoana, twerk tanssin ammattilaisena on ennen kaikkea kumota näitä lajiin kohdistuvia ennakkoluuloja, härskejä ja rivoja ajatuksia sekä joiltain osin negatiivisia asenteita. Näin ollen päätin koota seuraaviin blogi postauksiini joitain  yleisimpiä ennakkoluuloja twerkiin sekä sitä kautta myös itseeni kohdistuen. Toivon tätä kautta pystyväni kumoamaan ennakkoluuloja ja asenteita. Vahvimpana ennakkoluulona koen ajatukset siitä, että twerk ei ole tanssia.

Oon opettanut twerkiä tanssikouluilla nyt reilut puolitoista vuotta, sekä esiintynyt mediassa ja lehdissä kasvona lajille. Viimeiset kolme kuukautta olen tehnyt twerkiä leipätyökseni opettaen lajia sekä keikkaillen. Voisin sanoa että puolitoista vuotta sitten ennakkoluulot lajia kohtaan olivat huomattavasti rajummat kuin tänä päivänä. Nettisivujen kommenttipalstat täyttyivät tuolloin kritiikistä ja melko ikävistä mielipiteistä. Vaikka vieläkin lajiin kohdistuu  paljon erilaisia ajatuksia, niin ilokseni voin todeta lajin ja siihen kohdistuvien asenteiden kulkeneen Suomessa pitkän matkan puolessatoista vuodessa 🙂

12249838_1671617773052695_4333212629165676851_n

12243026_1671617016386104_5946826804228704191_n
Puolentoista vuoden aikana näkyvimmin ovat nousseet puheet ja kommentit etenkin siitä että ”twerk ei ole tanssilaji”. Muutamia vuosia sitten twerk ei ollut vielä kehittynyt Suomessa tanssikouluissa tanssittavaan muotoon, vaan oli enemmänkin pyllyn heiluttelua, vatkausta ja sheikkausta. Nyt tanssilaji on kehittynyt juurikin tanssisaleissa tanssittavaan muotoonsa ja twerkillä on oma tekniikkansa (joka ei ole niin helppoa kuin luulisi 😉 ). Tanssitunneilla tehdään paljon erilaisia liikkeitä ja tekniikoita sekä tunneilla opetellaan twerk-koreografioita. Ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita twerkin oikeanlaisen tekniikan opettelusta, eivätkä enää tyydy valloittamaan tanssilattioita vain satunnaisesti heilutellen pakaroita.

12243132_1670181179863021_2999809129399051119_n

Mun mielestä ajatus siitä, että ”twerk ei ole tanssilaji” kuulostaa nykypäivänä lähinnä huvittavalta. Huvittavin osuus tässä on se, että opetan tällä hetkellä Tampereella neljässä T-A-N-S-S-I-koulussa vakituisia viikkotunteja, sekä matkustan viikoittain ympäri Suomen opettamassa eri tanssikouluilla tiiviskursseja. Ensi keväänä viikoittaiset tanssituntini leviävät lisäksi Helsinkiin, jossa Tampereen tanssikoulujen lisäksi alan opettamaan kahdella eri tanssikoululla. Herääkin kysymys, mikäli twerk ei olisi tanssilaji, niin miksi näin moni tanssikoulu ja tanssija ympäri Suomen olisi kiinnostunut lajista?

Voisin sanoa, että twerk tanssilajina on kovassa nosteessa. Kaikenikäisiä ihmisiä kiinnostaa, kuinka saada oma pylly heilumaan, vatkaamaan ja liikkumaan eri suuntiin. Kiinnostavuutensa lisäksi laji on myös älyttömän hauskaa ja fyysisesti raskasta. Varmastikaan laji ei kaikkia tule miellyttämään, mutta kehoitan jokaista tulemaan tanssitunneille ainakin kokeilemaan ja katsomaan, mistä lajissa on kyse. 🙂

Vaikka monet edelleen pahoittavat mielensä pyllytanssista tai haluavat puhua ilkeään sävyyn lajista, niin uskokaa tai älkää, tämä laji on tullut jäädäkseen! 🙂

Näihin fiiliksiin ja tunnelmiin 🙂

12318039_10153831394016392_356046127_o

(Kuvat ovat otteita mun Twerk with Tinze workshopeilta Jyväskylästä ja Porista.)

Facebooktwittermail

7 kommenttia “Ennakkoluulot kumoon part 1 – ”Twerk ei ole tanssia”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *