Uusi vuosi, uudet kujeet
Ihanaa uutta vuotta 2016 kaikille!
Mun uuden vuoden aatto meni suomen peliä katsoessa paikanpäältä. Se oli mulle lahja Samilta, sillä meillä oli vuosipäivä 1.tammikuuta. Illalla sitten käytiin tuttujen luona kyläilemässä ja laulamassa karaokea pienessä maistissa.
Oli kiva olla katsomassa peliä, missä Suomi vielä voitti! Oli ihan huikea meininki ja katsomo oli ihan täynnä!
Nyt kun on kivat pakkaset tullut ja flunssaa liikkeellä, ajattelin tehdä kunnon vitamiini pommi ruuan, että säästyn flunssalta. Rakastan tuoreita kasviksia! Ennen vihasin kasviksia ja varsinkin sellaisia ”outoja” kasviksia, mitä ei niinkään näkynyt hirveästi koulun ruokalassa, mutta ”vanhemmiten” oon oppinut rakastamaan niitä.
Mun äiti teki itelleen aina ruuat ja sitten mulle omat ja tästä syystä en ollut oikein tottunut outoihin kasviksiin, vaikka niitä löytyi kyllä äidin ruuasta. Äiti söi niin tulista ruokaa välillä, että ei voinut sitä mulle tarjoilla. Meillä muutenkin on aina ollut aika suomalaistunut kulttuuri. Tottakai jotain pieniä kulttuurieroja saattaa olla jos meidän perhettä vertaa perus suomalaiseen perheeseen. Onhan mun äiti jo asunut 25 vuotta Suomessa.
Vaikka otsikko onkin uusi vuosi ja uudet kujeet, tuskin mun elämä muuttuu hirveesti viime vuodesta. Enkä ole tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, mutta uskon, että tää vuosi tulee olemaan parempi kuin viime vuosi!
Sain viime vuonna ihania mahdollisuuksia, joita en olisi koskaan uskonut saavani! Sain tutustua myös ihan mahtavaviin ihmisiin. Kiitos niille jotka uskoi muhun ja antoi mulle mahdollisuuksia. Kiitos ihanille ihmisille jotka pitivät mut maan tasalla ja tuki mua kun tarvitsin tukea. Toivottavasti ollaan kaikkien kanssa vielä pitkään yhteydessä!
Tässä vielä lopuksi vähän kuvia antoisasta 2015 vuodesta: