Kuumetta, perhe ja kuvauksia
Salo-reissun jälkeen kävin myös isäni luona Hämeenkyrössä. Olen todella läheinen isäni kanssa ja isäni auttaa minua aina. Siksi myös haluan käydä hänen luonaan niin useasti kun voin. Näin siellä myös ystäviä ja kävin myös hyvän ystäväni Jennan luona pitkästä aikaa katsomassa hänen 2 kuukautista lastaan. Olen niin onnellinen hänen puolesta ja hän on kyllä saanut maailman suloisimman lapsen. Jenna varmasti loistaa äitiydessä!
Hämeenkyrö-reissun jälkeen tulinkin heti todella kipeäksi ja en pystynyt tehdä muuta kuin maata ainakin 5 päivää. Poikaystäväni Sami oli myös kipeänä joten ei ainakaan tarvinnut yksin maata vuoteessa.
Viime lauantaina jo uskaltauduin töihin ja töiden jälkeen kävin nopeasti pyörähtämään kameroiden edessä Dilemman uutta musiikkivideota varten. Myös muutama kaveri oli tullut kuvauksiin ja näin heitä pitkästä aikaa. Ilta menikin sitten siihen, että mentiin lasillisille mutta ei valitettavasti sitten jäänytkään lasillisiin! Näissä keikoissa on tämä huono puoli… 😀 No kuitenkin, meillä oli hauskaa ja iloitsen siitä miten ihania kavereita olen saanut täällä Helsingissä asuessa.
Nyt olen vain ollut töissä ja saanut arjen vihdoin käyntiin! Olen niin kiitollinen kaikesta ja todella hyvin mielin. Sain juuri jäsenyyden töölö gymiin ja aloitankin siellä treenaamisen heti kun köhiminen hiukan helpottaa, joten varmasti tulen postailemaan siitä myös pian. Ensikerralla ei tule näin pitkää kirjoitusta, en vain osaa tiivistää kun on näin paljon tapahtunut. Kiitos jos jaksoit lukea!
Ihanaa viikkoa kaikille!