Arjen voimaa
Huhhuh! Kyllä on saanut taas olla töissä. Tuntuu jo siltä, että asuisin siellä. Noh, mutta turha valittaa, sillä tätähän mä halusin kokoajan! Onneksi silti jotenkin nautin tästä normaalista arjesta ja siitä, että on taas terve.
Oon yrittänyt syödä tosi monipuolisesti ja terveellisemmin nyt että pääsisin kunnolla koko flunssasta eroon. Esimerkiks yks mihin oon ihan rakastunut ja laitan sitä joka ruokaan on rucola! Ilman rucolaa en varmaan enää syö mun annosta. Myös valkosipuli ja chilipaprika on sellanen mitä rakastan raakana tunkea lämpimään ruokaan vielä lisäks. Välillä mietin et mikä mua vaivaa, koska mulla on ihan himo noihin kolmeen… No mut ainakin tulee syötyöä monipuolisesti jos ei muuta ja noi vaan tekee hyvää mun kropalle 🙂
Tänään mulla on ollut vapaapäivä ja ajatuksena oli vielä eilen että nukkuisin pitkään ja kävisin treenaamassa. Suunnitelmiin tuli pieni muutos kun Jarno ilmoitti eilen illalla tulevansa Helsinkiin, sillä hänen avovaimollaan oli täällä koulutukset, joten hän tarvitsi tekemistä sen ajaksi. Jarnosta kerroinkin jo viime postauksessa. Jos et lukenut, niin hän on mun suosikki kuvaaja ikinä ja myös ystävä, jonka oon tuntenut jo monta vuotta.
Käytiin sitten nappaamassa vähän talvisia fiilistelykuvia ja samalla myös kierreltiin keskustassa ja käytiin syömässä laskiaispullat ja juomassa kahvit/kaakaot. Kävin myös hakemassa Helsink Tattoosta 100€ lahjakortin, jonka voitin arvonnassa, jonka Mitzu teki joulun aikoihin. En ikinä voita mitään ja nyt voitin lahjakortin Helsingin tunnetuimpaan tatuointistudioon!!! Ihan mahtava fiilis!
Anyways, saan Jarnon kanssa otetut kuvat viimeistään huomenna, joten laitan enskerralla niitä kuvia tänne blogin puolelle niin saatte ihastella, sillä niistä tuli kyllä ihania talvisia fiilistelykuvia! Just sellasia mitä halusin tätä blogia varten ottaa. Jarnon kanssa on niiiiiin kiva kuvailla, kun tulee aina niin hyvää matskua.
Ihanaa viikkoa kaikille!!!! <3
Missä oot töissä? 🙂
Oon Jumbon Glitterissä töissä 🙂
Jään seuraileen sun blogia, koska oot jo hetken aikaa ollu mun ns.girl crush! 😀 Oot vaan niin käsittämättömän upee ja kaunis 😮 *sydänslmäemoji* Saako muuten udella paria juttua eli missä muualla sulla on sukujuuria kun Suomessa (jossain päin Aasiaa oletettavasti) ja kuinka pitkä oot? Kaikkea hyvää alkaneelle uudelle vuodelle! xo
Ihanaa, että jäät seurailemaan!! MITÄ… aika sanattomaksi vetää että mä olen jonkun ns. Girl crush… Kiitos paljon, piristit paljon mun maanantai iltaa pus!!!! Kommentoi muuten jos joskus tulee mieleen jonkinnäköstä tiettyä postausta mitä haluisit, esimerkiks vaikka meikkipostausta tai jotain niin teen mielelläni jos vaan pystyn! 🙂
Cialis Kaufen Deutschland cheapest brand name levitra discount isotretinoin in usa drugs with free shipping
Kamagra Prescrizione Montreal Baclofene Ne Marche Pas Tretinoin Gel .1 For Sale generic cialis overnight delivery Precio Del Viagra En Farmacias
Quanto Costa Il Levitra In Farmacia Healthy Man Viagra necesita receta comprar propecia Acheter Dapoxetine Online No Prescription
buy viagra hujagra 2011 best place to order levitra buy cialis generic online cheap