Get away! Kuvia pakomatkalta.

Mitenkäs siellä jaksellaan?

Täällä alkaa nyt vasta helpottaa tuo Kumipallo4000 aiheuttama reissuväsymys. Viimeviikko oli yhtä tunteiden vuoristorataa ja suuttumusta saattoi aiheuttaa pienikin turhautuminen.

 

Otimme ihanan get away:n viikonlopulle eli pienen pakomatkan. Lähdimme saaristoon veneellä jo heti perjantaina. Onneksi ei satanut tai tuullut liikaa, mutta sumua oli merellä.

IMG_1320

Luonto on minulle todella rahoittava tekijä ja sinne pitäisi palata useammin kokoamaan ajatuksia ja kuuntelemaan itseään.

 

Jo ihan lyhyen matkan päässä pääkaupunkiseudulta on upeita ja niin koskemattomia saaria, petolintuja ja kirkkaita vesiä. Moniin saariin pääsee myös yhdysveneellä ja telttailu on sallittua, joten tämä nautinto ei vaadi kovinkaan suuria.

Vesi oli vain noin 12 -asteista.

Saarissa on myös grillauskatokset / tulentekopaikat ja wc:t, tosin juoksevaa juomakelpoista vettä ei välttämättä ole, joten se on hyvä muistaa varata mukaan.
IMG_1352
Perjantaina saapuessamme saareen oli todella sankka sumu, lauantai olikin auringonpaisteinen ja sunnuntaina saartavaihdettuamme oli ilma epävakainen.

Kotiin päästyä olo oli väsynyt, kaikkensa antanut, mutta onnellinen ja kiitollinen.

Täydellinen hiljaisuus sateen jälkeen.
Facebooktwittermail

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *