Made With Love

Ajattelinpa jakaa teille muutaman kivan reseptin. Innostuin oikein todenteolla eilen kokkailemaan.

Ensin tein tulisen bataatti-vuohenjuustokeiton.

Tähän tarvitaan:

-Kookosmaitotölkki

-Kaksi isoa bataattia

-Vuohenjuustoa

-Tuoretta Chiliä

-Limeä

-Kalaharin suolaa

-Vettä

Keitä bataatit ja survo kattilassa.  Lisää kookosmaito, vesi ja anna kiehua kattilassa. Vettä lisätään sen verran, että keitosta tulee keittoa, eli juoksevaa :D. Lopuksi sekaan heitetään chili, vähän limenmehua ja suolaa ripaus. Vuohenjuustoa laitetaan oman maun mukaan tai sen voi jättää myös kokonaan pois. Samoin chilin kanssa voi leikitellä niin paljon kuin haluaa. Mä tykkään tulisesta eli laitoin aika reilulla kädellä. Ja ihan mielettömän hyvää tuli!!

IMG_1822

Hypätään sitten seuraavaan ruokaan. Peurapata. Aivan yhtähyvin tässä voi käyttää naudan, hirven tai vaikka lampaan lihaa.

Tarvitset:

-Peuran lihapalan (mulla taisi olla joku 6 kg köntti)

-Erilaisia kasviksia oman maun mukaan (mä käytin paprikaa, tomaattia, punasipulia)

-Tuoreita yrttejä (mulla oli basilika, korianteri)

-Tuoretta chiliä

-Pippuria ja suolaa

-Extra Virgin Oliivi öljy

-Korianteria ja Lehtipersiljaa koristeeksi päälle

Voitele uunivuoka, lisää ainekset pohjalle ja mausteet/yrtit päälle. Sekoittele hieman. Päälle lisätään hieman oliiviöljyä ja vettä jottei liha kuivu. Sitten vain uuniin 200 asteeseen tunniksi, jonka jälkeen laske lämpötila 150 asteeseen ja anna hautua x määrä. Aika riippuu minkä kokoisia paloja viipaloit lihasta. Mulla oli aika pienet palat joten vähempi aika riitti. Taisin pitää tuon lämpötilan tiputtamisen jälkeen vielä 1,5 h.

IMG_1892

Ei muuta kuin nauttimaan! Ihanaa viikonloppua! Kohta reippailemaan aurinkoon 🙂

xoxo, Elina

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *