Miten päädyin kilpaurheiluun?

Muistan kun ostin uuden lehden, Muscle & Fitness hers Naisille vuonna 2013. Olin kauan sitä ennen ollut masentunut, mutta vihdoin oli suunta eteenpäin. Olin aloittanut salitreenin jälleen ja jättänyt ”laihan mallimaailman”, saanut kymmenen kiloa lisää, salitreenin (ja totta kai ruokavaliolla) avulla.

Sitten minulle tuli kysymys ja valinta, valitsenko mallinuran vai voimaharjoittelun? Sehän oli ihan selvä vastaus ja päätös muille, totta kai valitsen mallin työt. Olin nuori ja minulla oli kaikki mahdollisuudet edessä. Nostaa puntteja voi tehdä koska vaan myöhemmin elämässä. Se on totta. Mutta se ei ollut niin yksinkertaista minulle silloin. Minä olin masentunut, olin yrittänyt itsemurha pari kertaa vain koska olin niin epäonnellinen. Olin aina nälkäinen, väsynyt, menin paikasta toiseen kuin robotti, en tuntenut ketään, tunsin itseni yksinäiseksi ja turvattomaksi. Ilman syytä elää tai herätä. Tein sitä mitä minulta pyydettiin ja ihmiset kohtelivat minua kuin nukke tai asia, ilman arvoa. Mitä sain siitä? En edes palkkaa, kaikki meni elämiseen. Ehkä sain pari hyvää ja laadukasta kuvaa tulevaisuudelle, mutta tulevaisuus ei edes vaikuttanut lupaavalta. En halunnut elää enää, luulin, ei vain halunnut elää sillä tavalla. Ja sitten sain valinnan, minun piti tehdä päätös.

Halusinko jatkaa samalla tavalla? Tehdä samat asiat koska luulin että olin parempi ihminen silloin? Ehkä ihmiset arvostaisivat minua enemmän sitten? tulevaisuuden takia? Ehkä, koska perheeni ja ystäväni olisivat ylpeitä minusta silloin? Tai valita sen tunteen, jota en ollut tuntenut kolmeen vuoteen siinä päivänä, ”tyttö joka ei nauranut kolmeen vuoteen”, ILOA. Ja onnellisuutta. Vahvuus. Rohkeus. Itsekunniotus. Arvo. Tarkoitus. Usko. Toivo. Halu, halu jatkaa elämistä.
Kyllä annoin toisten vaikuttaa minun päätökseen, ja valita mallinuran, pari kertaa, mutta heti sain sellainen inhottavan tunteen kehoon, kaikki vaan sattui ja huusi sisälläni. Halusin vaan räjähtää. Ahdistusta. En tiennyt mikä oli vialla, mutta jotain oli. Ja ymmärsin sitten että tein pahaa itselleni. Elin jonkun muun suunnitelman mukana, jonkun muun takia.

En halunnut näyttää sitä, halusin kyllä seurata muitten ohjeita. Olin nuori ja kokematon. Piti kuunnella muitten neuvoja. Mutta voisinko tehdä näin itselleni uudelleen? Ehkä, jos olisin elänyt sitä ennen ihan normaalia nuoruutta, olisi varmaan ollut hyvä silloin saada vähän jännitystä ja haasteita elämään, mutta neljä vuotta masennuksella, syömishäiriöllä, ja sitä ennen elämä jossa seurasin muitten sääntöiden ja ehtojen perusteella, tein aina pyydettiin, halusin vain että muut välittäisivät ja pitäisivät minusta. Inhosin silti itseäni joka päivä, en voinut jatkaa sitä, halusin olla onnellinen, tarvitsin sitä. Valitsin itseni. Ilman tukea. En välittänyt muitten mielipiteistä, ne sai sanoa ja ajatella mitä ne haluaa. Valitsin elämän. Ja se pieni huono omatunto joka kesti yhden tai kahden päivän, oli niin pieni verrattuna siihen tunteeseen, että olisin tehnyt toisen valinnan, jatkanut mallintyöt ja laihduttaa pois lihakset ja rasvan jota olin tehnyt työtä varten. Pari päivän jälkeen tunsin onnellisuutta ja euforia jälleen, odotin tulevaisuutta. Sen jälkeen olen kasvattanut itsestäni vahvin versio mitä voin olla, ja parasta, kunnioitus itseäni kohtaa… ONNELLISUUTTA! Olen onnellinen itseni vuoksi, olen onnellinen ja kiitollinen jokaisesta päivästä ja voin hyvin, olen terve. Tiedän mitä haluan elämässä, teen sitä itseni vuoksi, ja tiedä millä on tarkoitus ja mitä ei merkitse yhtään. Sinä itse olet tärkein ihminen elämässäsi, sinä olet se ihminen jonka kanssa elät loppuun asti. Sinulla ei ole suurempi arvo vain koska sinulla olisi parempi työ, enemmän rahaa, onnistut ja menestyt elämässä nopeammin tai ”enemmän” kun joku muu. Et ole sen enemmän arvoinen. Olemme kaikki ihmisiä. Meillä on kaikki arvo elämässä. Ole oma itsesi. Uskalla olla juuri sellaisena kun olet.

Tänään minulla on paljon suurempaa onnen-tunnetta ja voimaa kuin koskaan ennen, ja pystyn ottamaan vastaan suuria haasteita, valintoja ja takaiskuja.
Jos haluat jotain elämässäsi, ja haluat sitä itsesi vuoksi, niin ei ole mitään vikaa tuntea kipua joskus. Sinun tulisi olla valmis uhraamaan ja tehdä työtä unelmaasi ja tavoitteesi eteen. Tai siihen mitä merkitsee sinulle juuri nyt, perheellesi tai työsi varten ,harrastuksen tai taloudellisiin tarkoituksiin, mitä vain se koskee! Mikään ei tule ilmaiseksi. Onko se sen arvoista, niin kyllä saat myös energiaa ja motivaatio siitä vaikka se tuntuu joskus raskaalta, enemmän tai vähemmän.
Joka tapauksessa, takaisin aiheeseen, fitness-kilpaileminen.

Luin lehdestä joka minulla on vieläkin jäljellä.. (kuvitelkaa miten paljon lehdet ja media voi todella vaikuttaa meihin) jossa oli artikkeli Egle Eller Nabi:sta ja Mary Lado:sta, joka kertoi kilpailu kokemuksista. Olin kuullut fitnesskilpailusta ennen vähän, mutta en sen enempää.
Egle kertoi mielipiteensä ja kokemuksista.

”Elämässä tulee takaiskuja kaikilta tahoilta, on vain oltava vahva ja oppia niistä”

Tunnistin itseni tekstissä. Hän oli urheillut pienestä asti, eri urheilulajeissa ja tunsi että oli koko elämä treenannut jotain suurta varten. Urheilu oli osa elämää yksinkertaisesti.

”Annoin itselleni lupauksen, että en keskity sijoittumiseen enkä tuomareiden pisteisiin, vaan haluan olla lavalla joka kerta parempi kuin viime kerralla. Kun keskityt ainoastaan voittamiseen, urheilun viehätys katoaa. Kaikki eivät voi voittaa.”

Fitness on urheilua, sinun täytyy olla 100% ja rakkautta, nauttia siitä.

”Se että olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, on ollut minulle hyvä asia. Opin jo varhain,että jos haluat saavuttaa jotain suurta maailmassa, sen eteen on nähtävä vaivaa ja todistettava se ensiksi itselleen. Sanotaan, että hiidenmaalaiset ovat vahvoja ja itsepäisiä – tavallaan se vie minuakin eteenpäin..”

Se sai minut kiinnostumaan, tietenkin, ja halusin oppia ja lukea siitä lisää. Halusin vielä olla 100% varma ennen kun aloitan kilpailla, että olen valmis siihen ja että en koskaan vahingoita kehoani uudelleen.

Oli pakko oppia sulkemaan korvat (ja oma impulsiivi- ja spontaanisuutta) tietyn rajan jälkeen. Tärkeintä on kuunnella itseään rehellisesti ja miettiä mikä on itsellesi parasta, siinä tilanteessa. 

Jatkoin voimaharjoittelua itseni vuoksi, hyvinvoinnin vuoksi. Mutta rakastin mennä eteenpäin jokaisessa treenikerralla, haastaa itseäni, kokeilla uutta, laittaa enemmän tehoa ja vaihtelua, testaa rajani.
PT koulun lopussa, ystävä ehdotti minua ottamaan yhteyttä hänen valmentajaan. Ennen sitä minulta oli useamman kerran kysytty jos kilpailen ja sanottu että fysiikkani sopisi siihen. Kerroin että en kilpaile, urheilu oli vain harrastus ja elämäntapa. Mutta nyt tuntui, että oli sopiva aika. Tunsin itseni valmiiksi ja halusin sitä. Menin ensimmäistä kertaa katsomaan lavoja ja kilpailua, sen jälkeen halu ja motivaatio vain kasvoi.
Mitä minulla on menetettävää? Lupasin itselleni lopettaa välittömästi, jos se tuntui väärältä. Valmentajani oli aivan ihana ja myös koko tiimi, keskityimme hauskanpitoon ja nauttia koko jutusta, ei vain kilpailuun tai voittoon. Teimme hauskoja asioita yhdessä ja olimme tukena toisillemme. Meillä oli hauskaa yhdessä. Jatkoin treenata ja syödä kuten ennenkin, vain pieniä muutoksia ruokavalioon ja harjoituksiin. Sain uusia ystäviä, kokemuksia, ja elämyksiä. Ei ollut mitään mitä voisin sanoa, että oli huonoa tai että katuisin, ensimmäisestä kisasta. En kertaakaan ajatellut lopettamista. Oli jännittävää nähdä, mitä seuraavaksi? Loppuvaiheessa, jokainen päivä on erilainen ja se oli uskomattoman hauska kokea. Pienet haasteet ei tuntunut miltään, en edes huomannut niitä, mutta yksi merkittävä syy oli että en tarvinnut syödä vähemmän kaloreita tai laihtua millään tavalla, päin vastoin oli plussa saada naisellisuutta ja lihaksia enemmän. Ennen kisoja riitti tehdä pari ekstraa tanssitreenejä ja joogatunteja sekä vähentää nesteet kropasta, sitten olin lavakunnossa.

Sain kyllä nähdä ja kokea uutta, mutta suurin ja tärkein asia on…tämä on mitä teen joka päivä muuten myös eri aikoina enemmän tai vähemmän, nautin siitä, rakastan sitä. Fitness on elämäntapa – liikuntaa, ravintoa, lepoa mutta kilpaileminen vie paljon ekstraa uhraamista, niin juuri nyt olen ainakin hetkellisesti sulkenut fitness-kilpailun ovi ja antaa kehon palautua. Terveelliset elämäntavat antaa minulle voimaa, virhaa, intohimoa elämään! Kilpailu on vain ekstrana minulle.

Fitness tai kilpaileminen ei ole kaikille. Ei todellakaan! Se on sama kuin mikä tahansa kilpa urheilu, jotkut ovat luotu siihen, ja toiset ei. Liikunta, fitness ja kilpaileminen eroaa hämmästyttävän toisistaan. Mitä näet sosiaalisessa mediassa tänään, saa useimmat uskomaan, että kaikki kilpailevat. Mutta luulen että tiedät oikeasti, että elämä on niin enemmän kuin kuntosali tai sitä mitä näet ja luet mediassa. On tottakai joitakin, jotka haluavat keskittyä siihen enemmän, itsensä vuoksi ja että he voivat tehdä niin.. vaikka haluaa jotain niin ei aina valitettavasti ole mahdollisuutta seurata meidän tahtoamme.

FOLLOW YOUR HEART BUT TAKE THE BRAIN WITH YOU.

Min väg till fitness-tävlandet

Jag hade börjat träna styrketräning och lämnad den ”sjuka smala modellvärlden” lagt på mig tio kilo extra med hjälp av styrketräning (och såklart kosten) och fick valet att välja mellan styrketräning och modellarbete. Det var väl en självklar sak för de flesta, klart jag väljer att arbeta som modell. Du är ung, ta chansen då du har den, träna kan man göra när som helst resten av livet, det är sant. Men det var mera komplicerat för mig då, jag var deprimerad och hade försökt ta livet på mig flera gånger på grund av att jag bara var så olycklig och hatade livsstilen att vara hungrig, gå på castings i en främmande värld med främmande personer, känna mig vilsen och otrygg precis hela tiden, känna mig så energilös och meningslös. Som en liten robot som bara går från ställe till ställe och gör det folk ber om, tar på dig som en docka eller en sak, behandlar dig utan värde. Vad fick jag utifrån det? Inte ens pengar. Kanske bra bilder till framtiden, men pengarna gick till att leva och framtiden verkade inte ens finnas, jag ville inte leva mer, trodde jag, jag ville bara inte leva på det viset. Och då fick jag valet, rakt ut. Ska jag välja att fortsätta på samma vis, och mest göra det för att man tror att man är en bättre människa, för framtidens skull och kanske för jag trodde att min familj och vänner skulle vara mera stolta över mig då? Eller välja den känslan jag saknat på tre år den dagen, ”tjejen som inte hade lett på tre år”, glädje. Och lycka. Starkhet. Mod. Självrespekt. Värme. Energi. Passion. Värde. Betydelse. Viljan, att leva.

Jag valde flera gånger att låta mig övertalas, välja modellarbetet istället för styrketräningen. Men, jag fick sådan himla värk och ångest i hela kroppen, jag ville bara skrika och det kändes som om något skulle sprängas inom mig, inte av ilska, av sorg, jag förstod ju att något var fel och jag ville bara bryta ihop som inte var möjligt för jag höll alltid allt inom mig, jag ville ju ”visa att jag var stark”, jag var 16 år, jag visste inget om livet, klart man lyssnar på de smarta, kloka, som vet mera. Men kunde jag göra såhär mot mig själv? Visst säkert, om jag hade levt ett precis normalt lugnt tonårs liv före det, det hade väl inte ens påverkat mig att få lite spänning och press i livet. Men fyra år av depression, ätstörningar, och före det ett liv då jag följde allas råd, gjorde allt som de andra ville, ville bara att folk skulle gilla mig, och hatade mig som person ändå varje dag, så kunde jag inte göra det mera. Jag valde mig själv. Utan stöd. Jag sket i andras åsikter. Låt alla tycka och säga vad de vill. Jag väljer LIVET. Och det gjorde jag. Några få gånger kom det dåliga samvetet, men den känslan var så himla liten i jämförelse med att jag skulle ha valt att fortsätta arbeta som modell och gå ner i vikt. Den försvann inom några dagar, jag känsla lycka och euforia igen. Jag såg framemot livet. Jag valde mig själv. Sedan dess, har jag skapat och byggt upp mig själv världens starkaste värde och respekt för mig själv, och bäst av allt, lycka. Jag är lycklig och tacksam för varje dag som går, dåliga och bra. Jag vet vad jag vill idag, vad jag gör för min egen skull och vad som har mening. Du är den viktigaste personen i ditt liv, du är den du kommer leva med resten av ditt liv. Du har inget mera värde som människa bara för att du har ett bra arbete, för att du är framgångsrik, bara rik eller har någon speciell titel. Va dig själv.

Idag har jag mycket större lycka och starkhet sedan dessa hände, och jag klarar av att ta emot vad som helst för utmaningar, val och motgångar. Om man vill något, och gör det för sin egen skull, för man gillar det, så är det inget fel att känna smärta ibland. Man ska vara redo att offra och arbeta inför drömmar, mål, det som är viktigt för dig, familjen eller arbete, hobby eller hushållet, vad det än gäller! Inget kommer gratis. Är det värt det, ger det ändå större lycka och må bra- känsla än sorg så vinner det, du skapar din egen energi, motivation och glädje i att också göra det som känns skit.

Anyway, till tävlingarna.

Jag läste tidningen jag fortfarande har kvar, tänka sig hur tidningar och media verkligen påverkar oss.. Och såg artikeln om Egle Eller-Nabi och Mary Lado som berättade om fitness-tävlandet.

Jag hade hört om detta, men aldrig direkt gått in på området förrän nu, Egle skrev om sina åsikter och upplevelser.

”Det kommer mot gångar i livet av alla och man måste vara stark nog, för att lära sig av dem”

Jag kände igen mig i texten. Hon hade tränat sedan 5 åring, olika sporter och i skolan varit flitig idrottare, en del av livet helt enkelt.

”Jag kände att jag hade hela livet tränat, inför något speciellt, jag gav mig själv löftet att inte fokusera mig på placeringen eller poäng-delningarna av domarna, jag ville bara njuta av tiden på scenen och för varje gång bli bättre. Om man bara fokuserar på att vinna, försvinner glädjen och inspirationen att träna. Alla kan inte vinna. ”

”Att jag växte upp i en liten stad, var bra för mig. Jag lärde mig redan tidigt att om man vill lyckas med något stort i världen, måste man verkligen arbeta inför det. Man måste bevisa det för sig själv. Det sägs att de från skärgården är starka och egensinniga – på något sätt får det mig framåt..”

Fitness är en idrott, du måste va med 100% och älska, njuta av det.

Det fick mig intresserad förstås och jag ville lära och läsa mig mera om det. Jag ville ändå vara 100% säker att jag är redo för det och ville aldrig mera göra skada för min kropp, så det var viktigt att inte bara gå på impulsivitet och direkt, som jag gjort förut. Jag fortsatte styrketräna för min egen skull, för välmående men också älskade jag att gå framåt i tränandet, utmana mig i varje träningspass.

I slutet av pt-skolan, fick jag frågan och tipset om att kontakta en coach. Före det hade jag fått några gånger frågan om jag ska tävla? Jag skakade på huvudet, nej tränar bara för jag gillar det. Men nu kändes det att det var dags. Vad har jag att förlora? Jag lovade mig själv att sluta direkt om det kändes fel. Coachen var ju helt underbar och också hela teamet, vi fokuserade på glädje och njutning av hela resan, inte bara på tävlandet eller vinsten. Vi gjorde roliga saker tillsammans utanför tränandet och stödde varandra. Vi hade jätteroligt tillsammans och jag fortsatte träna och äta som förut, med små ändringar i kosten och träningspassen, då och då. Jag fick nya vänner och erfarenhet, upplevelser och inspiration. Det var inget jag kunde säga att var dåligt då jag gjorde mig redo för första tävlingen, aldrig någonsin tänkte jag ens tanken på att sluta. Det var spännande att se, vad kommer till näst? I slutskedet var varje dag annorlunda och det var otroligt roligt att pröva på. De små utmaningarna kändes ingenstans, jag märkte inte ens av dem, men en stor orsak var ju också att jag inte behövde gå på minuskalorier och förlora vikt eller springa/träna kondition extra. Det räckte med lite pulshöjande dansstunder och yoga tillagda i min träning och dra ner på vätskan innan tävlingsdagen och så var jag redo.

Men för mig är den lilla upplevelser och resan jag följde inför första tävlingen, bara en liten del av allt. Detta är vad jag gör varje dag annars också, i olika perioder mera eller mindre men jag njuter av det, jag älskar det, jag lägger ner tid på det för det är något jag brinner för, en passion i livet! Att tävla får man inget pris av, bara mera inspiration för mig.

Fitness eller tävlandet är inte för alla. Verkligen inte! Det är samma som alla tävlings idrotter, några har det inom sig och några inte. Motion, träning, hobby, fitness, tävlandet skiljer sig otroligt från varandra. Vad man ser på sociala media idag får de flesta och tro att alla ska tävla plötsligt. Men jag tror ni förstår innerst inne att livet är så mera än gym och fitness. Det är några som väljer att satsa på det mera, för deras egen skull och för att DE HAR MÖJLIGHET till det, man kan ju inte heller alltid följa sin vilja, FOLLOW YOUR HEART BUT TAKE THE BRAIN WITH YOU.