International personal trainer

Viime viikot ovat olleet todella kiireisiä, sillä päätin palata takaisin koulunpenkille. Minua on aina kiinnostanut liikunta-ala ja nyt tuntui oikealta hetkeltä aloittaa sen opiskelu. Hyvien arvosteluiden perusteella päädyin Fafille ja olen ollut todella tyytyväinen koulun valintaan. Meillä on tosi mukava ryhmä ja huiput opettajat. Tähän asti ollaan käyty vasta teoriaa ihmisen anatomiasta ja fysiikasta, mutta seuraavilla tunneilla päästään jo treenaamaan.

Meinaan jatkossa tehdä myös meikkaajan töitä. Haluaisin yhdistää kaikki jutut mistä tykkään ja missä olen hyvä. Alku vuoden aikana olen tehnyt mm. promo ja host keikkoja, meikkejä, leivonnaisia ja ruokia tilauksesta. Ensi viikolla olen menossa treeniaiheisiin kuvauksiin jossa toimin mallina ja meikkaajana. Ihan mahtavaa päästä tekemään juuri niitä asioita mistä nauttii. Noista mikään ei oikeastaan edes tunnu työltä ja sellaista sen minun mielestä pitääkin olla. Nuorempana tullut oltua monessa työssä mistä en ole yhtään pitänyt. Nautin siitä, että saan valita itse omat työaikani ja pääsen tekemään ja kokemaan kaikkea uutta.

IMG_0117

On ollut tosi mukavaa palata taas treenaamisen pariin ja saada siihen taas tietty rytmi. Viimeiset pari viikkoa olen käynyt suurimmaksi osaksi yksin treenaamassa, sillä minun oma personal trainerini Jari Sorsa on ollut auringon alla nauttimassa Karibian risteilystä. Miss Helsinki kiertueella treenasimme Forever töölön salilla, joka ei ollut ennestään minulle tuttu paikka. Ihastuin kuitenkin saliin ja päätin jatkaa siellä treenaamista myös nyt kiertueen jälkeen. Salille pääsisin ihan kätevästi myös julkisilla tästä kotoa, mutta olen ottanut tavaksi kävellä sinne ja takaisin niin tulee hyvää hyötyliikuntaa siinä samalla. Olen myös innostunut käymään kaikilla erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Välillä on mukavaa vaihtelua mennä salitreenin sijaan jumppa- tai tanssitunnille. Ajattelin mennä tällä viikolla testaamaan pilatesta jossa en ole ikinä aikaisemmin käynyt.

Huomenna olisi tarkoitus mennä Rosannan kanssa foreverille tekemään salitreeni. Ollaan käyty nyt muutaman kerran yhdessä treenaamassa ja olen ollut niin poikki niiden treenien jälkeen. Tulee vedettyä ihan täysillä kun vieressä on toinen tsemppaamassa. Treenit pysyy myös mielenkiintoisina kun yhdistelee eri sarjoja ja liikkeitä. Jarin kanssa joka treenissä on ollut aina jotain uusia liikkeitä tai joku liike on tehty vähän eri tavalla.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille ja tsemppiä treeneihin!

IMG_0012

 

Facebooktwittermail

5 kommenttia “International personal trainer

  • Avatar
    15.2.2016 klo 23:56
    Kestolinkki

    Onko sulla kokemusta Foreverin muista saleista? Mä oon miettinyt salin vaihtoa ja tässä mun lähellä olisi foreveri 🙂

    Reply
    • Mailis
      16.2.2016 klo 14:27
      Kestolinkki

      Hei! En ole itse käynyt testaamassa muita Foreverin saleja. Pari tuttua kylläkin käynyt ja ovat niitä myös kovasti kehuneet 🙂

      Reply
  • Avatar
    22.2.2016 klo 09:38
    Kestolinkki

    Moikka,

    Ihana blogi sinulla. Olisitko voinut tehdä postausta ihon hoidosta, meikeistä joita käytät ja kuinka meikkaat. Ja onko sinulla jotain hyviä tuotesuosituksia. Sinulla on aina niin kaunis meikki ja hyvä kuulas iho:)

    Reply
    • Mailis
      22.2.2016 klo 18:17
      Kestolinkki

      Oi kiitos! Minulla onkin ollut suunnitelmissa tehdä postaus arkimeikistäni ja meikkivinkeistä tässä lähiaikoina 🙂

      Reply
      • Avatar
        22.2.2016 klo 20:53
        Kestolinkki

        Ihanaa kiitos, maltan tuskin odottaa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *