Hei, hetki on vierähtänyt, kun olet viimeksi tänne kirjoittanut. Syitä on monia, päällimmäisenä varmaan oman elämän suojelu ja toisen kunnioitus.

Nyt kuitenkin tilanteeni on muuttunut, kun vastaan elämästäni enää vain itselleni ja toki pienelle tyttärelleni.

Elämäni sai uuden suunnan helmikuussa, kun puolisoni kertoi halustaan erota, rakkaus oli kuollut eikä tunteet riittänyt. Olen ollut siitä asti hukassa ja koonnut uuden elämäni palasia sydämeni rippeistä. Tietenkin ymmärsin, ettei toisen kanssa ole pakko olla vastentahtoisesti, mutta uskoni avioliittoon ja alttarilla annettuihin lupauksiin ei halunnut antaa periksi.

Luotin toiseen ihmiseen ja kompastuin, nousen ylös – yksin. Maailmani muuttui, elämäni muuttui, kaikki turvallinen on kadonnut. Jos jotain hyvää niin suojelen itseäni, jopa ihmissuhteiden kustannuksella.

Tiedän, että joskus minun pitää opetella luottamaan, mutta nyt ainoa mihin luotan on minä itse. Minuuteen, omaan sydämeeni ja mieleeni.

Yöt ovat painajaisia täynnä edelleen, vaikka kahdeksan kuukautta on kulunut, päivät onneksi sujuvat, vaikka pettymyksen ja vihan aalto välillä pyyhkiikin ylitseni.

Opettelen olemaan yksin, opettelen pitämään puoleni, opettelin vaihtamaan moottoripyörääni akun 😀 .

Teemu “Pastori” Potapoff kysyi kerran, että mikä on rohkeinta mitä olet tehnyt. Vastasin siihen, että luottanut toiseen ihmiseen.

<3 Luisa