heipsun..

viimeviikko olikin sitten tunteiden vuoristorataa, jota hetkeen ei ole ollut.

Nyt sitten angiinan vuoksi ollut sunnuntain ja maanantain sängynpohjalla.
Pää suhisten tätäkin kirjoittelen 🙂 .

Olen tosiaan hieman ylisuorittaja ja armoton itseäni kohtaan. Olin sunnuntai aamusta jo hieman kipeä ja kuumeinen, mietin kuitenkin josko olo menisi ohi ja pääsisin maanantaina normaalisti töihin.. no illalla oli taivuttava ja laitettava esimiehelle viestiä, että olen ainakin maanantain pois.

Yleensä pikkuflunssan iskiessä menen normaalisti töihin ja kestän teetä juoden, nyt en kuitenkaan halunnut riskeerata perjantain matkalle lähtöä ja menin töiden sijasta lääkäriin.. Hyvä sinänsä, koska tuloksena oli angiina, jonka hoitoon sain lääkkeet.

Olo on ollut aika surkea ja otinkin vapauden hieman herkutella nukkumisen ja jumittamisen lomassa.

Kuitenkin iltaa kohden iski huono omatunto, etten pääse töihin. Isäni koitti puhua minulle järkeä, ettei ole minun syyni, että sairastan. Minulla on selkeä syy jota hoidetaan lääkkeillä eikä esim. “vain flunssa”, jolloin voi oman olon mukaan miettiä meneekö töihin vai ei. Inhottaa välillä että en voi vain alistua tähän vaan stressaan.. sitten stressaan lisäksi, että aiheuttaako stressi minulle mahdollisesti jotain jälkitautia. EI TERVE! 😀 Naurettavaa!

Otsikossa lukee: Oikeus onneen…? Onko minulla oikeus onneen, tietysti! Onko minulla oikeus näyttää sitä?! Mielestäni on ihanaa, jos joku näyttää onnensa.. mutta miksi on sanonta, että se kellä onni on se onnen kätkeköön? Usein kun sanotaan, että vanhoissa sananlaskuissa on vinha perä.

Mikä on sinun kokemuksesi? Annatko sinä onnen näkyä ja kuulua? 

Sitten mietitään, että entä jos se onnen tuoma lähde katoaakin? Rakkaus ei kestä? Uusia auto hajoaa tai uusi harrastus ei ollutkaan sitä mitä ensihuumassa ajattelit??

Entäs sitten?! Se toi hetken sinulle hyvää tunnetta ja siitä olisikin voinut olla elämäsi suunnaksi tai elämän mittaiseksi tarinaksi?

Mitäänhän ei voi saada jos ei uskalla kokeilla. Kaikki me epäonnistumme ja erehdymme joskus.

Toinen mikä voi olla, että moni on mielummin hiljaa onnestaan, kuin hehkuttaa on kateus, tuo suomalaisten kansantauti!

Itse olen kohdannut kateutta useassa tilanteessa, menestyessäni, kun olen tehnyt asioita mitkä ovat hieman erilaisempia, kun olen rakastunut ja alkanut suhteeseen. Miksi emme voi olla kannustavia, ylpeitä ja empaattisia toisiamme kohtaan…?

Semmottiii… tätäkö se kokopäivän nukkuminen tekee?

Kävimme viime perjantaina katsomassa Jukka Pojan keika

Postauksen kansikuva otettu tänään päivällä, kun olin hetken hereillä…

Viikon jatkoa!

/L