heej..

Nyt taisi ne syyssateet vissiin alkaa, harmihan ne on, etenkin kolmen koiran kanssa, mutta hyvä fiilis kun jatkuu niin ei meinaa edes huomata.

Sunnuntaina olikin onneksi kaunis ilma..

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mietin tuossa viikonlopun aikana taas paljon, kun vietin aikaani ystävieni kanssa, sekä näin ex-miestäni, kun tyhjensimme yhteisen varaston. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus..

Arvostan menneisyyttäni, myös hetkiä jolloin jaksaminen on ollut vähissä. Tietysti oma pahaolo tuntui mitättömältä, kun lauantain vastaisenä yönä seurasin Pariisin tapahtumia ja lauantai aamuna olo oli jotenkin epätodellinen, että tuollaista voi sattua niinkin lähellä. Äitini on Ranskassa parhaillaan ja sainkin vastauksen, että hänellä kaikki on hyvin. Huoli tuli myös yhdestä rakkaasta, joka oli lähtenyt palmun alle Espanjan puolelle, onneksi siellä oli kaikki hyvin.

 

Vuosi sitten olin aika hälyttävässä kunnossa, mutta halusin pärjätä yksin. Päivät sumeni itsevihaan, inhoon ja itseni sättimiseen, miksi?! Se on hyvä kysymys. Tunsin olleeni epäonnistunut hajonneen avioliiton takia, jäin ensimmäistä kertaa yksin (ikinä) lokakuussa ja vastuulleni jäi koirat.. En osannut syödä enkä nukkua, kesän olin sairastellut stressin takia.

Palaan noihin muistoihin usein, onhan minun ollut parempi olla vasta muutama kuukausi, mutta silti tunne on voimakas. Pääsin pinnalle tuosta, kun opin hyväksymään itseni, siinä päästäänkin otsikkoon.

En edelleenkään pidä itsestäni, moni asia voisi mielestäni olla paremmin on ne sitten henkisiä tai fyysisiä juttuja. Silti tiedän nyt, että olen arvokas, ainutlaatuinen ja ainoa minä – joten miten voisi olla huonompaa / parempaa minää – itsehän sen ajatuksen itselleni luon.

Niin kauan kun ihmisellä on moraali sekä toisten kohtelu kunnossa, ei hän ole huono ihminen. Emme voi kaikista pitää – se on luonnollista, mutta ei se toisesta huonoa / pahaa ihmistä tee.

 

Olen ollut viime kuukaudet ns. hyvillä fiiliksillä, joka on myös tehnyt vastareaktion, että olen ollut aika sulkeutunut ja varjellut oloani. Kuitenkin tekisi mieli rikkoa sananlasku: Se kellä onni on, se onnen kätketöön. Monia läheisiäni onkin ilahduttanut nähdä minut taas… hmmm, mitenhän sen muotoilisi – värikkäänä? Olen ollut viimeisen 1,5-vuotta hiljainen, valju ja harmaa haamu.

 

Sitten nykyiseen (kyllä hieman menneiseen) eli edelliseen viikonloppuun. Näin pitkästä aikaa ihanaa Lindaa! Saimmekin rämäpää kolmikkomme hetkeksi saman pöydän ääreen!

 

Lauantaina olin illalla Casa Latinassa ja Los Desigualesin keikalla – oli huikeaa! Ihan mieletön energialataus ja hyvä keikka. En ole vuosiin tanssinut vastaavalla tavalla ja se johtikin siihen, että jalat olivat niin kipeät keikan jälkeen, että oli pakko autoilla kotiin ajoissa. Mukanani oli ihana espanjalainen ystäväni! Oli ihan huippu ilta.

 

 

 

 

Semmoisella energialatauksella tähän viikkoon, en anna synkän ilman tai ajatuksien nyt lannistaa, vaikka viimeksi eilen aamullä ääneen haukuin taas itseni. <3 eli opittavaa on ja matkaa kuljettavana.

 

/L