Moi.

Tässä olen jonkin aikaa mietiskellyt tässä näitä hää juttuja ja kuvioita.

Viime postausta kirjoittaessani jotenkin kolaht “olen ollut aiemmin naimisisa” – ja siitähän se sitten alkoi, nimittäin puntarointi ja itsensä ruotiminen.

Onko tässä järkeä? Miten kävi edellisellä kerralla? Onnistunko?

Toisaalta, miksi edes mietin tätä. Mutta miksi olen valmis menemään naimisiin? Miksi olen sitä mieltä, että pelkkä avoliitto ei riitä.. Koska rakkaus, kunnioitus ja perinteet.

Olen jopa vanhoillinen koskien perinteitä, pidän niistä. Minulle merkitsee se, että toinen on aviomieheni ja minä olen hänen vaimonsa. Ne sanat kertovat minulle uskosta, toivosta ja rakkaudesta – luottamuksesta ja lupauksesta.

Avioliiton arvo on säilyttänyt ja varmasti tulee säilyttämään arvonsa ja merkityksensä minun sydämessäni ja mielessäni. Myös se, että saan kantaa mieheni sukunimeä on arvokasta minulle.

Kävin juuri toisen kaasoni kanssa I love me messuilla pyörähtämässä ja ajuksia ja inspiraatiota etsiässä. Messuterkkuja seuraavassa postauksessa.

/L

Artikkeli kuva Caius Andreas Bruun