Taas on henkilökohtaisen kriisin aika..

Olen aina suunnitellut elämääni pitkälle eteenpäin ja kuvitellut; että voin päättää asiat. Kyllähän se toimikin siihen asti kun menin naimisiin 2011. Sitten elämä ja kohtalo laittoivat kapuloita rattaisiin.

Olin päättänyt, että tulen äidiksi 25-vuotiaana, takana oli vuosi yritystä kun täytin 25-vuotta 18.1.2014… ja saimme muutamaa viikkoa myöhemmin tuloksen, ettei ole mahdollisuutta. Olin pettänyt itseni ja suunnitelmani elämästäni kariutui. Vaikka eihän tuollaisia voi oikeasti kukaan päättää, hallita elämää – syntymää tai kuolemaa. Eikä pitäisi edes yrittää!

Täytin 26- viime vuonna eikä minulla ollut edes miestä. Vietimme synttäriäni Lindan kanssa <3 Pelastus! Pakenin tuolloin yksin matkalle ja häpesin, vihasin ja inhosin itseäni. En ollut kelvollinen itselleni.

Maisemat kuitenkin rahoittivat ja palasin Suomeen hieman eheämpänä.

Ensi maanantaina täytän 27- vuotta ja valehtelisin jos väittiäisin ettei ahdista. Minua ei haittaa vanheta, aion vanheta arvokkaasti mitään peittelemättä… mutta saavuttamattomat unelmat muistuttavat “epäonnistumisesta”.

Kaikella on aikansa ja paikkansa ♡ sillä ajatuksella mennään.

Tänä vuonna olen onneksi eri tilanteessa, kun minulla on vierellä ihminen joka uskoo minuun ja tukee minua. Lähdemmekin synttäriviikon lauantaina samaan paikkaan lomalle missä olin yksin vuosi sitten. Koitan keskittää ajatukseni ihanaan tulevaan matkaan!

Miksi pitää asettaa itselleen järjettömiä tavoitteita ja odotuksia, sitten ruoskia itseään vuosia jos ei niitä saavuta. Pitäisi opetella elämään hetkessä! Koitankin muistuttaa tuota itselleni, että eläisin hetkessä ja nauttisin elämästä.

/L