6 vinkkiä syysväsymyksen selättämiseksi

Moni saattaa tunnistaa itsessään väsymyksen merkkejä Suomen pimenevinä marraskuisina iltoina. Kesälomat tulivat ja menivät, ja ulkona häämöttää ne vuoden pimeimmät ja monelle varmasti vaikeimmat ajat. Töitä tai kouluhommia olisi enemmän kuin riittävästi, ja urheiluakin olisi hyvä harrastaa, jotta pysyy terveenä ja toimintakuntoisena. Normaalitkin arkiaskareet saattavat tuntua haastavilta pitkän päivän päätteeksi.

Mistä sitten voisi saada lisää energiaa? Olen koonnut tähän omat henkilökohtaiset lisäbuustia ja -energiaa tuovat tavat ja keinot, ja toivon sinunkin saavan näistä jotain vinkkejä syysväsymyksen tai kaamosmasennuksen selättämiseksi.

  1.  Käy ulkoilemassa ja liiku. Raikkaaseen ulkoilmaan meneminen esimerkiksi tauolla työpäivän aikana tekee ihmeitä omalle jaksamiselle loppupäivänä. Jos työt sijoittuvat päivästä klo 8-16 välille, eikä valoisalla ukoilemiselle jää juurikaan aikaa, kannattaa hyödyntää viikonloppuna päivät liikkumiseen. Näin akut on ladattu tulevaa viikkoa varten. Liikkuminen tutkitusti edistää terveyttä ja nostaa vireystasoa, ja usein sanotaankin liikunnasta tulevan energian tuovan lisätunteja päivään.
  2. Juo paljon vettä. Tämä tulee liian usein unohdettua, koska on aina niin kova ”kiire”. Vesipullo on hyvä olla aina lähettyvillä esimerkiksi töissä työpisteellä tai koulussa luennoilla. Treenien yhteydessä on erityisen tärkeää muistaa nesteyttää kroppaa. Nesteyttäminen on janon iskiessä yleensä liian myöhäistä, ja juoda pitäisi muistaa koko ajan harrasti sitten hikiliikuntaa tai ei.
  3. Nuku tarpeeksi. Pimeys ja valon vähentyminen lisää myös energian tarvetta. Tämä näkyy usein väsymyksenä ja ruokahalun nousemisena, sekä joillakin saattaa ilmetä mielialan laskua. Jotta pimeimmätkin syksyn ja talven kuukaudet sujuisivat hieman mukavammin, kannattaa kuunnella omaa kehoa ja esimerkiksi nukkua tunnin pidemmät yöunet, jos väsymys meinaa ottaa ylivallan arjessa. Henkilökohtaisesti huomaan väsymyksen siitä, että luovuuteni katoaa, enkä saa uusia ideoita ainakaan niin tehokkaasti tuotettua.
  4. Käytä kirkasvalolamppua. Itselläni on käytössä kaksi erilaista kirkasvalolamppua, joita käytän heti herätessäni. Herätyskelloni herätysääneksi olen valinnut kauniin mustarastaan laulun, ja samalla kirkasvalolamppu syttyy hiljalleen herätyksen lähestyessä herättämään unesta luonnollisella tavalla auringonnousua jäljitellen. Toinen kirkasvalolamppu toimii meikkausvalona. Näin aamut alkavat tehokkaalla valohoidolla, ja tämä vaikuttaa myös loppupäivän vireystasoon.
  5. Syö terveellisesti ja monipuolisesti. Kasvisten ja hedelmien runsas käyttö edesauttaa terveenä pysymistä. Terveellisellä ruokavaliolla on pidempiaikaiset vaikutukset sekä terveydelle että jaksamiselle, joten kannattaa välttää syömästä usein raskaita pasta- ja pitsa-annoksia. Päivien lyhentyessä yleensä hiilihydraattihimo iskee, ja vaarana lisääntyneestä ruokahalusta on painonnousu. Kun arkena katsoo vähän tarkemmin mitä syö, niin voi viikonloppuna vaikka herkutella perheen parissa hyvällä omallatunnolla.
  6. Tee asioita, jotka saavat hyvälle mielelle. Oli rentoutumiskeino sitten joogatunti, leipominen tai kirjojen lukeminen, ajan ottaminen vain itseään varten on erityisen tärkeää, jotta mieli pysyy virkeänä ja iloisena. Jokin sellainen asia tai tekeminen, josta todella nauttii, vie ajatukset yleensä pois kiireestä ja velvollisuuksista, ja mielestäni jokaisen tulisi harrastaa tällaista toimintaa viikoittain.

Kiitos kun luit, ja kommentoi, mitkä ovat sun vinkit pirteämpään syksyyn! 🙂

 

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *