Flunssaa vai Influenssaa? Vinkit myös niiden selätykseen!

Flunssa-aika alkaa olla taas pian kuumimmillaan. Täällä kirjoitteleekin yksi kurkkukipuinen räkänokka, joka on niistänyt nenänsä ihan ruvelle ja olo on aika voipunut. Edes bicmäkki ei maistu nyt entiseltään eli taidan olla oikeasti kipeä. Tosin onneksi vain kuumeeton flunssa ainakin toistaiseksi. Miten sitä sitten erottaa tavallisen flunssan influenssasta? Ja milloin kannattaa hakeutua hoitoon?

virus-particles

Aloitetaan perusasioista. Flunssa a.k.a. nuhakuume on virusperäinen ylähengitystieinfektio, jonka oireena esiintyvät kaikille tutut nuha, kurkkukipu, yskä ja kuume. Aiheuttajaviruksia on monta, esimerkiksi rino- ja koronavirukset. Flunssa tarttuu yleensä suoraan ihmisestä toiseen, huonon käsihygienian seurauksena tai puhumattakaan aivastamisesta toiseen päin. Eikö olekin hassua, että nenäliinaan niistäminen n. 2 metrin säteellä toisesta aiheuttaa jo tartuntavaaran? Lisäksi flunssapotilas tartuttaa jo ennen itse oireiden alkamista. Näin ollen flunssaa on aika vaikea välttää ja se onkin yksi yleisimmistä sairauksista ja esiintyykin noin 1-5 kertaa vuodessa. Flunssan itämisaika on yleensä 1-3 päivää ja sen kesto vaihtelee vajaasta viikosta pariinkin viikkoon.

Yleensä perusflunssa iskee alkusyksystä kun taas influenssa-aalto alkaa useimmiten piinaamaan loppuvuodesta. Influenssan oireet ovat samat kuin flunssassa, mutta oireet tulevat paljon voimakkaampina ja myös äkillisemmin. Varsinkin nivelten ”kolotus” ja silmien valonarkuus korkean kuumeen lisäksi ovat tyypillisiä influenssalle. Influenssaa aiheuttaa vuosittain yleensä A-ja B-tyypin influenssavirukset ja niitä vastaan voi hankkia vuosittain rokotteen, mikä on suotavaa varsinkin jos kuulut riskiryhmiin(vanhukset, vauvat, raskaanaolevat, hoitoalan ammattilaiset jne). Jälkitautien, mm. keuhkoputkentulehduksen, keuhkokuumeen, poskiontelotulehduksen, riski on suurempi influenssassa kuin tavallisessa flunssassa. Kannattaa siis levätä kunnolla ja hoitaa itsensä kuntoon ennen liikkeelle lähtöä! Riittävä nesteen nauttiminen ja ravitsemus auttaa myös paljon paranemisessa.

Milloin hoitoon? Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos korkea kuume ja voimakkaat hengitysoireet jatkuvat useamman päivän, yleiskunto heikkenee muuten huomattavasti tai jos jo helpottuneet oireet palaavat.

Tähän loppuun listaan vielä omat suosikit, joilla pidät flunssat sun muut pöpöt loitolla:

Lisää ruokavalioon inkivääriä, valkosipulia, C-vitamiinia sekä sinkkiä. Myös jalat ja kaula on hyvä pitää lämpimänä. Mun vakiovarusteisiin talvella kuuluukin villasukat sekä kaulaliina kaulassa on ehdoton! Muista myös pestä kädet saippualla ja käytä desinfiointiainetta mikäli mahdollista.

14947603_10154259730894495_5720255048807050040_n
@luhta

Pidetään itsemme terveinä<3

xoxo, Elina

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *