Ensimmäinen kerta
Jokin aika sitten täällä toivottiin, että kertoisin ensimmäisestä kerrastani. Voinhan siitäkin toki kertoa. Siitä on jo pieni ikuisuus, mutta kaikkihan muistavat aina ensimmäisen kertansa. En viitsi kertoa minkä ikäinen olin kun neitsyys meni, sillä olin nyt jälkeen päin ajateltuna vähän liian nuori.
Olin ollut hullun lailla ihastunut yhteen ikäiseeni poikaan, joka asui hyvän ystäväni naapurissa. Kävimme eri kouluja pojan kanssa, joten en nähnyt häntä missään ellen käynyt vierailemassa ystävälläni. Ystäväni ei asunut lähellä kotipaikkakuntani keskustaa eikä siis poikakaan, joten häneen ei voinut kylilläkään törmätä. Olin melkein joka toinen viikonloppu ystäväni luona yötä, joka kerta kun emme hengailleet naapurin poikien kanssa, jäi tuntumaan kuin jotain vierailusta olisi puuttunut. En tiedä mikä pojassa viehätti, ehkä hänen itsevarmuutensa. Sillä hän ei ollut sen näköinen, että olisin kääntynyt perään katsomaan. Jokin hänessä kuitenkin viehätti ja olin aivan hullaantunut.
Tätä kesti useita kuukausia. Poika alkoi ehdottelemaan minulle seksiä. Olimme hieman tunnustelleet jo toisiamme tai lähinnä hän oli tunnustellut minua. Olin kuitenkin vielä sitä mieltä, että olisin liian nuori seksiin enkä halunnut sitä toistaiseksi kokeilla. Vuosi ehti vaihtua ja vierailuni ystäväni luona jatkuivat ja hengailumme porukalla naapurin poikien kanssa. Tuolloin ystäväni seurusteli ja hänen poikaystävänsä toisinaan liittyi myös seuraamme. Hänen poikaystävänsä sattui olemaan myös ihastukseni hyvä ystävä. Parin viikonlopun aikana vetäydyin joksikin aikaa naapurin poikien kanssa ystäväni vanhempien makkariin ja siellä käsi kopeloimme tosiamme housujen sisältä. Kaikki oli niin jännittävää ja kiihottavaa. Emme kuitenkaan edenneet näissä sen pidemmälle.
Yhden kerran vetäydyin kaksin ihastukseni kanssa ystäväni vanhempien makuuhuoneeseen ja jaoimme ensisuudelman. Uskon siis sen olleen myös hänen ensisuudelmansa, ainakin se oli minun. Se oli niin kamalan märkä, että jäin miettimään oliko suutelu aina näin ällöttävää? Mietin että jos oli, niin ei siitä minun juttuni tulisi.. Myöhemmin sain kuitenkin todeta, että sehän riippui vain siitä toisesta osapuolesta. Onneksi.
Olipa kerran se ilta, kun neitsyyteni sitten meni. Olin itsekseni ajatellut olevani siihen valmis ja olevani varma siitä, että haluan sen tapahtuvan tämän pojan kanssa. Mehän emme siis olleet missään parisuhteessa, mutta näimme vain toisinaan viikonloppuisin. Ystäväni ansiosta. No joka tapauksessa. Ystäväni vanhemmat eivät olleet tuona yönä kotosalla. Kutsuimme ystäväni poikaystävän sekä ihastukseni yökylään. Aioimme nukkua siskonpetissä ystäväni huoneen lattialla. Niin että ystäväni oli vieressäni keskellä, ja pojat meidän molemmin puolin. Ystäväni ja hänen poikaystävänsä kävivät ensimmäisinä nukkumaan. Ihastukseni pelasi jotain nettipeliä ja yritin valvoa hänen seuranaan, koska en halunnut vain nukahtaa yksin. En kuitenkaan jaksanut sinnitellä kauaa ja poika ei tuntunut pian olevan lopettelemassa.. Minua ärsytti, mutta sille ei voinut mitään. Tyydyin kohtalooni ja menin nukkumaan.
Havahduin siihen kuinka poika tuli makaamaan selkääni vasten ja kietoi kätensä ympärilleni. Tätä olin halunnut monta kuukautta. Vain olla hänen lähellään. Ei mennyt aikaakaan kun poika siirsi käden ympäriltäni peiton alle ja hapuili housuihini. Olin äärimmäisen jännittynyt ja mietin, että toisten oli oltava jo väkisinkin unten mailla. Heidän puolelta petiä ei ollut kuulunut mitään aikoihin. Poika jatkoi hapuiluaan ja työnsi sormen sisälleni. Mietin kuumeisesti tapahtuisiko tämä tosiaan tässä ja nyt. Kyllä se tapahtui. Kuulin pojan avaavan omia housujaan ja laskevan niitä alas päin. Minua jännitti niin etten voinut lähes hengittää. Pian jotain työntyi sisälleni. Jotain puikulamaista ja hiukan pehmeää, kaikki oli mukavan kosteaa. Kyllä, hän oli oikeasti sisälläni ja tämä tapahtui juuri NYT. Poika liikuskeli jonkun aikaa edes takaisin, ja koitin miettiä miltä tämä tuntui. Enimmäkseen hämmästyttävältä. Tätäkö se sitten oli? Ei mitenkään kovin hurjaa, että tästäkö muka aina puhuttiin?! Kohta poika irrottautui minusta ja tuli ilmeisesti käteensä. Tämän jälkeen hän ei enää koskettanut minua, ei sanonut mitään. En muista tai tiedä mitä hän spermalleen teki, se ei tuntunut tärkeältä. Ehkä hän kävi vessassa siistiytymässä? Jäin siihen paikalleni vain makaamaan ja vedin housut takaisin jalkaan. Kasvoilleni levisi tyytyväinen hymy. Nyt se tapahtui ja vieläpä sen ihmisen kanssa, jonka kanssa olin halunnutkin. Ei siitä jäänyt kuitenkaan vaikuttunut olo. Niin olin ymmärtänytkin, ettei se eka kerta yleensä ole kuin mistäkin satukirjasta. Se on vähän semmoista räpiköimistä kuin se on.
Minähän olin tuon öisen kokemuksen jälkeen aivan haltioissani ihastuksestani, mutta hänen puoleltaan mikään ei ollut muuttunut sen kummemmaksi. Teimme sen itseasiassa vielä pariin kertaan niin, että poika itse ehdotti tulevansa joku koulupäivä luokseni. Siitä pidin, että hän minun vuokseni jäisi keskustaan eikä lähtisi heti ensimmäisellä koulubussilla suoraan kotiin. Suuseksiä en hänelle antanut, koska vielä tuolloin ajattelin tekeväni sen vain ollessani parisuhteessa kyseisen ihmisen kanssa. Halusin sen ensimmäisen kerran olevan siinä mielessä erikoisempaa. Nyt kun muutenkin oli selvää, ettei minun ja ihastukseni välille olisi vuosisadan rakkaustarinaa tulossa, niin eihän sitä kokemusta kanssani ansaitsisi.
Valitettavasti kaiken kaikkiaan kolmen seksikokeilumme jälkeen pojan yhteydenpito minun suuntaani viileni huomattavasti. Hän oli ihastunut toiseen tyttöön ja minä unohduin vaikka olinkin se ensimmäinen. Vähän jäi harmittamaan ettei ensimmäinen kerta tapahtunut myöhemmin, kun päädyin yhteen ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Mutta toisaalta en kadu mitään. Otan kaiken vain kokemuksina.
Mun eka kerta ei tosiaan ollut nyt järin romanttinen eikä maailmaa mullistava kokemus. Kokemus kuitenkin. Ehkä jollain muulla on ollut parempaa tuuria. 😉